Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua!
Tiernapojat – kuukausi kuninkaina on dokumenttielokuva joulun alla esiintyvistä tiernapojista ja tiernalla kulkemisesta. Tiernapoikaperinne on säilynyt elinvoimaisena erityisesti Oulussa.
Entiset tiernapojat kertovat kokemuksistaan aina 1930–luvulta alkaen. Mukana on oululaisia tiernapoikia menneiltä vuosikymmeniltä, mutta myös Oulussa lapsuuden elänyt kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen, joka ei halustaan huolimatta koskaan päässyt tiernapojaksi. Arkistofilmissä nähdään myös iskelmälaulajana tunnetuksi tullut, edesmennyt Jamppa Tuominen, joka esiintyy knihtinä v. 1962 valmistuneessa Tiernapojat-filmissä.
Miksi tähtilaulantaan, "tiernalla kulkemiseen", on ryhdytty ja ryhdytään edelleen? Mitä se on merkinnyt tiernalapsille itselleen?
Entiset tiernapojat muistelevat, kuinka tiernalla kulkeminen merkitsi hauskaa yhdessäoloa. Se merkitsi myös poikkeusta arkeen ja kaamosaikaan, jolloin oli lupa pukeutua värikkäästi ja kulkea poikaporukoissa esiintymässä kodeissa ja ravintoloissa – ja välillä tappelemassa toisten tiernapoikaporukoiden kanssa reviireistä.
Hauskanpidon ja yhdessäolon lisäksi tiernalla kulkemisella on ollut myös sosiaalisia syitä. Tierna-tienesti merkitsi tärkeää lisätuloa lapsille itselleen, ja joskus myös heidän perheilleen.
- Tiernapojat – kuukausi kuninkaina, Suomi 2009. Käsikirjoitus ja ohjaus Outi Rousu & Kirsi Schali