Hyppää pääsisältöön

Yle TV2:n alkukevään lasten ja nuorten ohjelmien tärpit

Uutuussarja Nalle Pikku Kakkosessa keväällä 2016.
Uutuussarja Nalle Pikku Kakkosessa keväällä 2016. Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi nalle

Pikku Kakkosessa ja Galaxissa nähdään vuoden alussa monta uutta sarjaa, sekä ennennäkemättömiä jaksoja tutuista suosikeista. Perheen pienimpien kevättä riemastuttavat Pikku Kakkosen uudet sarjat Nalle, Hau Hau, Piip ja veli ja Hyrräpäät. Ruutuun palaa kauan kaipailtu Kaapo, ja uusia jaksoja nähdään suosikkisarjoista Ryhmä Hau ja Närpiäiset.

Koululaisia ilahduttavat Galaxin uudet ohjelmat Aika härdelli!, Pelihaaste sekä ystävänpäivänä alkava Galaxi Play, joka on soittolista täynnä yllätyksiä, innostusta, naurua ja tunteita – ilman turhia jorinoita!

Hyrräpäät sunnuntaisin 10.1. alkaen

Hyrräpäät-sarja Pikku Kakkosessa keväällä 2016.
Hyrräpäät-sarja Pikku Kakkosessa keväällä 2016. hyrräpäät
Hyrräpäät-sarja yhdistää hauskalla tavalla livekuvaa ja animaatiota. Hyrräpäät, neljän linnun näköisen otuksen muodostama perhe, putkahtelevat mitä merkillisimpiin paikkoihin. Perheeseen kuuluvat Isä Suuri­Huu, äiti Tuuti­Luu ja lapsoset Tiki­Tii (punaiset pääsulat) ja Tik. Silloin tällöin myös perheen lemmikki, ujonoloinen Kukkuu ilmestyy kuin tyhjästä pikku katsojien iloksi.

Aina innokkaat ja uteliaat Hyrräpäät etsivät seikkailuja havainnollistaakseen asioita ja käsitteitä. Hyrräpäät käyttäytyvät kuten pieni lapsi ja kertaavat asioita niin kauan, ettei mikään jää epäselväksi. 52-osaisen sarjan on tuottanut brittiläinen Ragdoll Productions, jonka hittituote mm. Teletapit olivat. (Twirlywoos)

Nalle keskiviikkoisin 27.1. alkaen

Uutuussarja Nalle Pikku Kakkosessa keväällä 2016.
Uutuussarja Nalle Pikku Kakkosessa keväällä 2016. Kuva: Yle Kuvapalvelu. nalle

Lastenkirjailija Eppu Nuotion käsikirjoittaman Nalle-sarjan parissa vietetään aurinkoisia tuokioita kahdenkymmenen osan verran. Pikku Kakkosen keskiviikkoiltojen uutuussarjassa seurataan Nallen ja Apinan leikkejä, joissa syntyy riemukkaita oivalluksia muodoista, väreistä, mauista ja tunteista.

Ohjelman musiikin on säveltänyt Soili Perkiö. Tarttuvat melodiat ja sanoitukset takaavat sen, että kappaleita on helppo laulaa mukana. Nalle-sarjan lauluja tullaan kuulemaan myös Pikku Kakkosen radiossa.

Hau Hau, Piip ja veli maanantaisin 15.2. alkaen

Uutuussarja Hau Hau, Piip ja veli.
Uutuussarja Hau Hau, Piip ja veli. piip ja veli
Hau Hau on pikkuinen beagle, Piip keltainen kanarialintu ja Veli on panda. Yhdessä ystävykset lähtevät seikkailuille Vauhtikärryillään maanantai-iltaisin.

Reissujen aikana herra Hamsteri vetää hatustaan kysymyksiä, joihin jokainen piirrosystävä antaa vuorollaan oman vastausvaihtoehdon. Näistä vaihtoehdoista katsojat saavat arvata oikean vastauksen, samalla kun herra Hamsteri jakaa opettajan tavoin tietoa eri asioista. (Ruff Ruff, Tweet and Dave)

Toiveuusintaa ja uusia jaksoja

Ryhmä Hau lauantaisin 2.1. alkaen

Ryhmä Hau
Ryhmä Hau ryhmä hau
Yle Areenan katsotuimman ohjelman, Ryhmä Haun odotettuja 2. tuotantokauden jaksoja nähdään lauantaiaamuisin. Luvassa on 26 jaksoa, joissa seikkailevat tuttuun tapaan koiranpennut Samppa, Rolle, Rekku, Kaja, Toma ja Vainu sekä heidän johtajansa, 10-vuotias Riku-poika.

Kaapo perjantaisin 22.1. alkaen

Kaapo
Kaapo Kuva: Yle Kuvapalvelu pikku kakkosen ohjelmia
Tammikuussa Pikku Kakkosen perjantaiaamuihin palaa kestosuosikki Kaapo uusintajaksojen voimin. 40-osainen sarja perustuu kanadalaisten Christine L'Heureuxin kirjoittamiin ja Hélène Desputeauxin kuvittamiin kirjoihin, joista ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1987.

Närpiäiset perjantaisin 26.2. alkaen

Närpiäiset Pikku Kakkosessa.
Närpiäiset Pikku Kakkosessa. Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi närpiäiset
Närpiäisneidit Jassoo (Minna Kivelä) ja Joltakulta (Emilia Sinisalo) ovat tuttuja jo monessa perheessä. Keväällä 2016 on luvassa perjantai-iltaisin yhdeksän jakson verran uusia tarinoita Sienitalosta. Talossa on edelleen viiva, joka jakaa neideille omat talonpuoliskonsa, mutta pysyvätkö he omilla alueillaan? Uusissa jaksoissa neidit saavat yllätysvieraakseen muun muassa Maanvaivan (Hanna Raiskinmäki), yhden riidan tuloksena Jassoo lähtee pihalle, eikä ilmesty vaikka ilta jo pimenee, ja kerran Kateus puolestaan on pilata suuren kakkukilpailun.

Galaxin tärpit tammi-helmikuussa

Aika härdelli! lauantaisin 2.1. alkaen

Aika härdelli! Galaxissa keväällä 2016.
Aika härdelli! Galaxissa keväällä 2016. galaxi: aika härdelli!
Luru ja Temo ovat parhaat kaverukset, jotka juuttuvat aikasilmukkaan. Vaikka silmukassa jokainen päivä on maanantai, kaverukset rokkaavat kuin aina olisi lauantai. Kuinka paljon hauskaa voivatkaan kaksi pojannassikkaa yhdestä maanantaista pusertaa irti! 52-osaisen sarjan suomalaisina ääninäyttelijöinä ovat mm.ovat Petrus Kähkönen (Luru), Antti L J Pääkkönen (Temo). (Looped)

Pelihaaste sunnuntaisin 3.1. alkaen

Pelihaaste Galaxissa keväällä 2106.
Pelihaaste Galaxissa keväällä 2106. Kuva: Yle Kuvapalvelu. galaxi: pelihaaste
Pelihaasteessa kolme tiimiä tekee samanaikaisesti oman pelinsä alusta loppuun. Kuuden jakson aikana lapset ratkaisevat pelin tekemisen keskeiset vaiheet, joita ovat mm: hahmon suunnitteleminen, musiikin säveltäminen, animaation tekeminen ja ohjelmointi. Pelihaasteeseen voi osallistua tekemällä oman pelin osoitteessa pelihaaste.fi.

Galaxi Play sunnuntaisin 14.2. alkaen

Galaxi: Visa ja Turska.
Galaxi: Visa ja Turska. Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi galaxi
Galaxi Play on uusi 20-minuuttinen ohjelma, joka starttaa sunnuntaiaamuissa ystävänpäivänä. Galaxi Play on vauhdikkaasti etenevä soittolista täynnä yllätyksiä, innostusta, naurua ja tunteita – ilman turhia jorinoita! Se kokoaa yhteen Galaxin tutut hahmot Visan ja Turskan, Törmäyskurssin pojat Petjan, Pyryn ja Danielin, Ellan ja Liandron.

Galaxi Playn soittolista koostuu viikoittain vaihtuvasta sisällöstä. Hikisankareissa MegaVisa ja TurboTurska haastavat alakoululaiset kehittämään liikunnallisia välitunteja. VillienToiveiden Virastossa toteutetaan katsojien haaveita. Mun TOP 3 -osiossa tunnettu henkilö paljastaa kolme itselleen rakasta asiaa, jotka mahdollistavat hänen menestyksensä. Lisäksi soittolistalla nähdään mm. päättömät Toilet Ninjas, saippuasarja Salatut päivät ja Kaikki kuvaa -työpajaelokuvat.

  • Katsojat kommentoivat: Onko Casualtysta Holby Cityn seuraajaksi?

    Holby Cityn emosarja Casualty nyt Areenassa

    Holby Cityn sairaala on ollut pitkään Areenan suosituimpia ohjelmia. Sairaaladraaman ystäville on nyt katsottavissa myös Holbyn "emosarja" Casualty. Britannian pitkäikäisin ja menestynein sairaalasarja Casualty on saapunut Areenaan. Vuodesta 1986 jatkuneen sarjan 31. kausi esitettiin Britanniassa syksyllä 2016. Areenassa sarjan esittäminen alkaa kaudesta 19.

  • Radiodekkareita - jännitystä ja murhia keskellä kesää

    Jännityskuunnelmia kesäloman ratoksi

    Mauri Sariola, Leena Lehtolainen, Georges Simenon, Jarkko Sipilä, Pentti Järvinen ja Tapani Bagge. Tässä kattaus jännityksen mestareiden luomuksia, joissa mukana loistavat niin tämän päivän eturivin näyttelijät kuin vuosikymmenten takaiset suuret tähdet.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut – lue puolison koskettava kirje

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut.

    Vuoden 1957 Miss Maailma, Marita Lindahl, on kuollut. Lindahl kuoli 21.3.2017. Hänen kuolemastaan ei ole tätä ennen kerrottu julkisuudessa lähiomaisten toiveesta, myöskään kuolinilmoitusta ei julkaistu. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että Lindahlin puoliso Martti Kirsitie oli kirjoittanut kirjeen kuolleelle puolisolleen. KulttuuriCocktail sai kirjeen luettavakseen ja luvan julkaista sen.

  • Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

    Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

    Hellii juhannuksena helle tai piinaa sade ja savuava grilli, voivat radiodraaman ystävät uppoutua kuunnelmien maailmaan. Seikkaile Knallin ja sateenvarjon kanssa New Yorkin alamaailmassa, noitien kera juhannustanhuvilla ja selvitä hukkuneen miehen kohtalo komisario Vahtosen kanssa.