Hyppää pääsisältöön

Siili on kotipihojen harvinaistuva piikikäs ja sympaattinen karvanaama

Siili syksyisessä maastossa
Siili syksyisessä maastossa Kuva: Panu Lehtonen/ Yle kuvapalvelu hyönteissyöjät

Siili, varsinkin sen eurooppalainen laji on monille tuttu pihapiireistä. Ihmisten parissa viihtyvä siili on ympäristömuutosten myötä kuitenkin valitettavan harvinainen näky. Vaikka siileistä tehdään havaintoja yhä vähemmän, sitä ei ole silti luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi. Suomen olosuhteissa pisimmillään jopa seitsemän kuukautta horrostava siili tarvitsee välillä myös ihmisen apua.

Siilin historia on pitkä. Sen varhaismuotoja eli Aasiassa jo 30–50 miljoonaa vuotta sitten. Nykyään tuntemamme siili on sekin jopa yli 15 miljoonaa vuotta vanha, mikä tekee siitä yhden vanhimman vieläkin samassa muodossa esiintyvän nisäkkään. Siilin eurooppalaisen lajin, Erinaceus europaeuksen, saapumisen ajankohdasta Suomeen ollaan montaa mieltä. Siilistä kirjoitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran Suomessa vasta vuonna 1879 Hämäläinen-lehdessä. Vaikka siili on Suomessa vieraslaji, sen ei tiedetä syrjäyttäneen toista eliölajia.

Siili painaa iästä ja vuodenajasta riippuen noin 500–1500 g. Vaikka yleensä siilejä näkee tepastelevan verkkaiseen tahtiin, voi niiden vauhti yltyä jopa kahteen metriin sekunnissa. Enimmäkseen öiseen aikaan liikkuvan siilin kerrotaan olevan myös varsin etevä kiipeiljä. Elinikä siileillä on luonnossa keskimäärin 3–7 vuotta, mutta on sanottu, että niiden elinikä olisi paljonkin pidempi jos elinympäristö olisi turvallisempi.

Vikkelät tassut -ohjelmassa vuodelta 2003 tutustuttiin siiliin Karvakuonoista tutun Eno-Elmerin opastuksella. Ohjelmassa kerrotaan, kuinka siili menestyy parhaiten siellä, missä on ihmisasutusta ja täten kesyyntyy varsin helposti.

Siili kuuluu hyönteissyöjiin, jolle maistuu muun muassa kovakuoriaiset, hämähäkit, sisiliskot sekä toukat ja erilaiset madot. Näiden lisäksi etanat, lierot, sammakot ja pikkulintujen munat ovat myös osa sen ruokavaliota. Siilillä on tarkka hajuaisti, mikä onkin sen tärkein aisti. Sanotaankin, että siili haistaa sille sopivia hyönteisiä ja matoja maanpinnan alta, jopa muutaman sentin syvyydestä. Melko heikkoa näkökykyä siili kompensoi pitkillä viiksikarvoillaan, joilla se pystyy tunnistamaan liiketta ilmavirrasta.

Siili vuonna 1980.
Siili vuonna 1980. Kuva: Seppo Nykänen/ Yle kuvapalvelu hyönteisyöjät
Siili luonnossa.
Siili luonnossa. Kuva: Juha Laaksonen/ Yle kuvapalvelu juha laaksonen

Vaikka rauhoitettu siili viihtyy ihmisten läheisyydessä, on sen parempi antaa elää itsenäisesti. Kylmenevissä sääoloissa siilit tarvitsevat kuitenkin myös ihmisen ruokinta-apua. Jos omassa pihapiirissä esiintyy siilejä, niiden elämää voi helpottaa esimerkiksi ruokkimalla niitä, mutta kaikkea siilille ei kannata tarjota. Vanha olettamus maidosta on myöhemmin todettu huonoksi evääksi, sillä siilin elimistöstä puuttuu laktoosia pilkkovat entsyymit. Lehmänmaito aiheuttaa sille vain ripulointia ja alentaa yleiskuntoa, mikä altistaa siilin muille taudeille. Jos siilejä aikoo ruokkia, kannattaa ruoka-astiat sijoittaa tontin reunoille suojaisiin paikkoihin, jolloin siilin on helppo sujahtaa takaisin pusikon suojiin. Ruuaksi kannattaa tarjota esimerkiksi lemmikkieläinten ruokaa. Eniten siilit tarvitsevat ihmisten ruoka-apua syksyllä kerätessään energiavarastoja horrostamiseen sekä keväällä, kun ne heräävät horroksesta.

Rauhoitetun siilin saa siirtää jos sen henki on uhattuna.― Asko Kaikusalo

Tikankontti-ohjelmassa luonnontutkija Asko Kaikusalo (1941–2012) kertoo siilin elämästä ja sen levinnäisyydestä. Maisemamuutokset, liian siistit pihat ja varsinkin lisääntynyt autoilu ovat olleet siilien suurin murhe, huomauttaa Kaikusalo. Vuonna 1983 tehdyssä ohjelmassa Kaikusalo kertoo noin 10 000-20 000 siilin jäävän vuosittain auton alle. Luonnossa esiintyvistä eläimistä mäyrä ja kettu ovat siilin suurimmat viholliset. Joskus myös suuret petolinnut saattavat napata siilin saaliikseen.

Siili horrostaa melkein puolet elämästään

Loppusyksyllä lämpötilan laskiessa ja saalistamisen vaikeutuessa siilin elintoiminnot hidastuvat ja se alkaa horrostaa. Siilin ruumiinlämpö laskee jopa yli 30 astetta. Vain 2–4-asteisina sen energian- ja hapenkulutus laskee, jolloin se vaipuu horrokseen. Jos säät ovat talvella leutoja, saattaa siilejä näkyä liikkeessä silloinkin. Yleisimmät syyt siilin talvisiin seikkailuihin ovat myös esimerkiksi rasvavarastojen loppuminen tai talvipesän tuhoutuminen.

Ilmastonmuutoksen ja lämpimien talvien seurauksena siilin horrostaminen on viivästynyt. Myös runsassateiset talvet ovat tehneet horrostamisesta haastavaa, sillä usein uhkana on veden tulviminen pesään. Joskus siilin talvipesät saattavat sijaita myös lumikinosten alla, mikä voi koitua niiden kohtaloksi lumiaurojen jyrätessä pesät. Lämpenevien talvien vuoksi siilit myös heräävät horroksesta liian aikaisin. Vuonna 2015 Pohjanmaan TV-uutisissa Markku Harju Pohjanmaan Villieläinhoitolasta kertoi siilien ahdingosta sateisina talvina.

Siilin talvehtimiseen liittyviin kysymyksiin tarjottiin apua luontotoimittaja Veikko Neuvosen isännöimässä Luontoaamu -ohjelmassa vuonna 1992. Nisäkäsasiantuntija Matti Helminen (1931–2015) sekä Neuvonen esittelivät talvipesän rakennusohjetta, joka oli yksinkertainen, mutta siilille varsin toimiva kotipaikka. Koska siili virtsaa pesäänsä, rakentaessa on syytä muistaa jättää pohja avoimeksi ja täyttää se kuivilla lehdillä ja heinällä, huomauttaa Helminen. Näitä molempia voi laittaa pesään reilusti, sillä siili vie itse pois ylimääräisen rakennusaineksen.

Siilin talvipesän rakennusohjeet
Ohjeet siilin talvipesän rakentamiseen. Siilin talvipesän rakennusohjeet Kuva: Yle kuvanauha luontoaamu
Siili juo vettä leikkilapiosta.
Siili viihtyy ihmisten läheisyydessä. Siili juo vettä leikkilapiosta. Kuva: Seppo Sarkkinen/ Yle kuvapalvelu hyönteissyöjät

Vuonna 1997 Luontoilta-ohjelmassa kysyttiin, voiko horrostavan siilinpesän siirtää. Ohjelman esimerkkitapauksessa siili oli tehnyt pesän siirtolavan alle, joka oli siilin harmiksi siirretty pois. Ohjelman panelistien mukaan tässä tapauksessa siilin kannattaa antaa olla luonnollisesti ulkona ja antaa etsiä uutta pesää rauhassa. Tohtori Ilkka Koivisto (1932–2012) suosittelee nikkaroimaan siilille talvipesän, johon piikkipallo voi itse ryhtyä horrostamaan.

Artikkelin lähteenä on käytetty Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito -kirjaa (Sammakko 2009) sekä siilikiikarissa.fi -sivustoa.

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto