Kim Haldin
Yle
Miksi Suomessa asutaan niin ahtaasti ja kalliisti? Asiapitoinen dokumentti vuodelta 2002 selvittää syitä asumisen ongelmiin. Ohjelmasta käy ilmi, että suomalaisten tukalalla asumisella on pitkät juuret, jotka ulottuvat ainakin sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen.
Dokumentti ei maalaa ruusuista kuvaa Suomen asumisoloista. Suomessa on eniten maata mutta vähiten asuinneliöitä asukasta kohden koko Euroopassa. Suomalaiset asuvat siis ahtaiten Euroopassa, ja sen lisäksi asuminen muodostaa suomalaisen perheen suurimman menoerän.
Suomen Pankin johtajan Sinikka Salon mukaan vuokra-asuntoja ei ole tarpeeksi eikä toisaalta omakotiasumistakaan. Salo nimeää syypäiksi tonttipolitiikan, maamarkkinoiden toimimattomuuden ja omistusvaltaisen asuntokannan.
Valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen mukaan asuminen on aina ollut kallista Suomessa. Pienituloisilla on hankalaa, koska asumisen tukia leikattiin 1990-luvun laman aikana. Keskituloisilla ongelmat johtuvat siitä, että asuntojen hinnat ovat nousseet nopeasti. Asuminen vie neljänneksen suomalaisten tuloista.
Vapaat markkinat ja asuntosäästämisjärjestelmä eivät palvelleet asukkaita
Ohjelma pitää yhtenä syynä asuntojen kalleuteen 1980-luvulla tapahtunutta markkinoiden vapauttamista. Valtio ja kunnat jättivät asuntopolitiikan markkinoiden hoidettavaksi. Pääoman vapauttaminen vuosikymmenen lopulla helpotti asuntolainojen saantia, lisäsi kysyntää ja johti hintojen jyrkkään nousuun.
Jussi-Pekka Alanen on Kuntaliiton entinen toimitusjohtaja. Hän toteaa, ettei Suomessa mietitty lainkaan sitä, mitä tehdään, kun noususuhdanne 1990-luvun laman jälkeen lähtee liikkeelle. Alasen mielestä kunnat eivät myöskään enää yritä ratkoa asumisen ongelmia, vaan miettivät, miten saisivat houkuteltua miljonäärejä alueelleen.
Dokumentin mukaan asunnon omistaminen on Suomessa tehty pakolliseksi, mikäli asuntolainan vain pystyy maksamaan. Tämä johtuu jälleenrakennuksen aikana syntyneestä asuntopolitiikasta. Asuntosäästämisjärjestelmällä kerättiin pääomia teollisuudelle. Järjestelmä ei ollut suunnattu asukkaille, vaan se palveli kansantalouden kokonaisuutta.
Maaltamuutto ja asuntojen sarjatuotanto eivät parantaneet tilannetta. Uusissa lähiöissä asuttiin ahtaissa valmistaloasunnoissa, mutta hinnat eivät laskeneet.
Norjassa tilanne on ollut toinen: betonilähiöitä ei juuri ole. Niitä kokeiltiin 1960-luvulla, mutta tehtaat menivät 70-luvulla konkurssiin, ja asuntojen tuotannossa palattiin perinteisempään malliin. Asuintila on myös noussut tasaisesti. Hollannissakin suurin osa asuu omakotitaloissa, mutta vain neljännes omistaa asuntonsa.
Kuntien passiivisuus kostautuu tonttiongelmina
Dokumentti väittää, että kuntien asuntopolitiikka on olennaisesti vaikuttanut Suomen tilanteeseen. Kunnat ovat passiivisia eivätkä rajoita maan hintatasoa. Espoon Isoa Omenaa rakennettaessa eräs maanomistaja niskuroi ja sai lopulta kunnan lunastamaan maapalansa 5,6 miljoonalla eurolla. Kunta olisi voinut pakkolunastaa tontin, mutta sellaista ei edes harkittu.
Yhdyskuntasuunnittelun emeritusprofessori Pekka V. Virtasen mukaan kuntien maapoliittiset keinot olisivat varsin hyvät, jos niitä vain käytettäisiin. Suvi-Anne Siimeksen mielestä kunnan pitäisi pakkolunastaa maata, sillä keinon käyttäminen kerran laittaisi muitakin järjestykseen.
Dokumentista voi siis erottaa ainakin kaksi päätekijää ahtaassa ja kalliissa asumisessa: jälleenrakennuksen aikaisen asuntopolitiikan ja vapaan markkinatalouden, jota kunnat ja valtio eivät suitsi. Sinikka Salon mielestä tilanne voisi olla toisinkin. Keski-Euroopassa ihmiset asuvat koko ikänsä vuokralla mukavasti, ja Hollannissa suuri osa asuu leveästi omakotitaloissa. Miksei täälläkin?
