Hyppää pääsisältöön

Vossittelua eli miksi toinen orkesteri saa rahaa ja toinen ei

Musta Suomen kartta kallellaan. Siinä merkittynä vos-kulttuurilaitosten sijainnit.
Valtionosuuksia saavia kulttuurilaitoksia on eniten Etelä-Suomessa. Musta Suomen kartta kallellaan. Siinä merkittynä vos-kulttuurilaitosten sijainnit. Kuva: Mikko Lehtola/ Yle. vos

Orkesterinjohtaja Riku Niemi on piikki kulttuurivirkamiesten lihassa. Piikki, joka vaatii tasapuolista kohtelua ja tukipolitiikan perusteiden avaamista. Niemen mukaan valtio tukee orkestereita väärällä tavalla.

Suomessa on 28 orkesteria, jotka saavat niin sanottua valtionosuutta (vos) eli säännöllistä, lain turvaamaa rahaa. Tarkasti ottaen, raha menee orkesterin ylläpitäjälle, joka useimmiten on kunta. Tukiorkestereista 23 soittaa klassista musiikkia. Suurin osa niistä on kaupunginorkestereita, joiden asemapaikat ulottuvat Espoosta Rovaniemelle.

Järjestely takaa maantieteellisesti melko kattavan musiikkitarjonnan, mutta musiikillisesti buffet ei ole yhtä runsas. Siitäkin huolimatta, että 2000-luvulla mukaan on otettu myös esimerkiksi kansanmusiikkia soittava Tallari, lapsille esiintyvä Loiskis ja rytmimusisoiva Riku Niemi Orchestra.

Silmälasipäinen mies katsoo kameran ohi.
Riku Niemen orkesteri on saanut valtionosuusrahaa vuodesta 2011 alkaen. Silmälasipäinen mies katsoo kameran ohi. Kuva: Erik Vierkens/ Yle. riku niemi orchestra

Riku Niemi on orkestereineen valtionosuuden piirissä, mutta hän pitää järjestelmää epäoikeudenmukaisena ja paikalleen jämähtäneenä. Niemi myöntää, että kaikille ei riitä säännöllistä tukea, mutta tuensaajien pitäisi vaihtua sähäkämmin maailman muuttuessa. Näin musiikin koko kirjo tulisi paremmin edustetuksi, ja aivan uusillakin ilmiöillä ja ryhmillä olisi mahdollisuudet saada merkittävää tukea.

Niemi haluaisi, että huomattavasti nykyistä isompi osa valtion tuesta olisi harkinnanvaraista. Hänestä on mieletöntä, että isot rahat jaetaan kuten aina ennenkin, kun pienistä rahoista tapellaan, ja sen saajia seulotaan tiheällä sihdillä.

Koko kansantalouden kannalta puhutaan toki hyvin pienistä rahoista. Kulttuurin valtionosuudet ensi vuodelle ovat yhteensä 106 miljoonaa euroa, ja orkestereille tästä heruu 20,1 miljoonaa.

Ministerin uudistusinto käynnisti keskustelun

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ilmoitti lokakuussa, että haluaa uudistaa vos-järjestelmää. Ministeriön kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosoja vetää työryhmää, jossa taiteen rahoituksen uudistamista pohditaan. Se kokoontuu ensi maaliskuun loppuun saakka.

Kaivosojan mukaan vos-järjestelmä on vuosien saatossa muuttunut, vaikkakin hitaasti. Hän korostaa sitä, että nykyiset tukiorkesterit tekevät hyvää ja monipuolista työtä. Samaa sanoo Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Gita Kadambi. Hänen orkesterinsa on Suomen suurin, ja se saa eniten vos-rahaa. Kadambi pitää luonnollisena, että maailmanmainetta niittänyttä klassista musiikkia tuetaan kunnolla.

Kaupunginorkesterit ovat muusikoille turvallisia työpaikkoja, ja niillä on usein omat tilat, missä esiintyä. Vos-raha luo siis vakautta ja mahdollisuuden tehdä pitkäjänteistä työtä, joka tarjoaa ihmisille elävää musiikkia heidän omalla lähialueellaan.

Kaivosojan mielestä on tärkeää, että muusikoita asuu pysyvästi eri puolella Suomea. He ovat osa kotiseutunsa kulttuurielämää ja kehittävät sitä muun muassa opettamalla musiikkiopistoissa.

Listaus teatteri- ja orkesterilain tavoitteista ja kriteereistä valtionosuuksien saamiseen.
Listaus teatteri- ja orkesterilain tavoitteista ja kriteereistä valtionosuuksien saamiseen. Kuva: Mikko Lehtola/ Yle. kriteerit

Riku Niemi on pitkään ihmetellyt sitä, miksi osa vos-orkestereista saa suhteessa enemmän rahaa kuin toiset. Tuki lasketaan orkesterin ilmoittamien henkilötyövuosien pohjalta. Valtaosalle orkestereista ei voida maksaa korvausta jokaisesta henkilötyövuodesta, vaan ministeriö käyttää harkintavaltaansa.

Tähän asti harkinta on suosinut alusta eli vuodesta 1993 asti valtionosuutta saaneita orkestereita. Niiden vaje ilmoitettujen ja maksettujen henkilötyövuosien välillä on pienempi kuin myöhemmin mukaan päässeillä orkestereilla.

Niemi on oikeassa siinä, että laissa ei ole kriteeriä, joka oikeuttaisi aiemmin lain piiriin tulleiden orkestereiden suosimisen. Hän on kysellyt tästä ministeriöltä useaan otteeseen, mutta saanut vältteleviä vastauksia.

Lopulta Niemi vei asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), joka ratkaisi asian ministeriön hyväksi. KHO:n mukaan ministeriön ei tarvitse perustella päätöksiään tarkemmin, koska "lainsäädännössä ei ole tarkemmin säädetty siitä, millä perusteilla ministeriö päättää henkilötyövuosien määrän”.

Laki on siis liian epämääräinen tältä osin.

Ministeriön nihkeys tehdä isoja äkkinäisiä muutoksia vos-tukeen on ymmärrettävää, koska pelissä on vuosikymmeniä rakennettu klassisen musiikin orkesterien verkosto, joka tekee monin osin arvokasta työtä. Mutta jos lakia katsoo, Niemen argumentit ovat vahvoilla. "Taiteellista" ja "tarpeellista" orkesteritoimintaa voi harjoittaa hyvin monella eri tavalla.

"Taiteellista" ja "tarpeellista" orkesteritoimintaa voi harjoittaa hyvin monella eri tavalla.

Joka tapauksessa on selvää, että valtion tuen pitäisi elää enemmän ajassa kiinni. Myöntämiskriteereitä pitäisi haastaa ja päivittää julkisen keskustelun kautta. Kansan musiikkimaku vaihtelee ja on monipuolinen. Miksi valtion tuki orkestereille ei voisi heijastella tätä paremmin?

Tälläkin uudistuskierroksella kuullut puheet vakauden ja ketterän reagoinnin yhdistämisestä kuulostavat hyvältä, mutta samalla siltä, että mitään isoja muutoksia ei ole luvassa. Alueelliseen orkesteriverkostoon tuskin kajotaan keskustavetoisen hallituksen kaudella.

On mahdollista, että jos valtionosuusjärjestelmä korvattaisiin kokonaan harkinnanvaraisella tuella, paljon kulttuurityötä katoaisi kokonaan. Vaikka tällainen uhka onkin, tukimuotojen kokonaisuutta pitää läpivalaista ja punnita. Ei voi olla niin, että muutoksenpelko estää uudistamisen, ja jopa siitä puhumisen.