Hyppää pääsisältöön

Vuonna 1968 elokuvantekijät etsivät totuutta, leipää ja omaa ääntä

Vuonna 1968 tehdyssä lyhytfilmissä kahdeksalle elokuvaohjaajalle asetettiin ytimekkäät kysymykset kotimaisen elokuvan tilasta ja tulevaisuudesta. Vastauksensa antoivat Jörn Donner, Risto Jarva, Matti Kassila, Erkko Kivikoski, Maunu Kurkvaara, Mikko Niskanen, Jaakko Pakkasvirta ja Pertti "Spede" Pasanen.

Yleisradion ammattiopiston harjoitustyönä valmistuneessa filmissä ohjaajilta kysytään heidän näkemyksiään kotimaisen elokuvan tilasta vuonna 1968. Missä mentiin, mitä kohti olisi pyrittävä? Aiheidea ja tarvittavat kontaktit ovat saattaneet tulla Mikko Niskaselta, joka tuolloin toimi opistossa koulutusohjaajana.

Nopeatempoisen haastattelukoosteen lomaan leikatut kasvokuvat ovat sanatonta viestintää parhaimmillaan. Alku- ja lopputekstien ajan soiva Peltoniemen Hintriikan surumarssi luo virkistävän kontrastin "uuden sukupolven" ohjaajien näkemyksille.

Asianharrastajalle tarjoamme mahdollisuuden päätellä vastaajia pelkän tekstin perusteella. Menikö oikein? *

Miksi teette elokuvia?

”Pidän elokuvista.”

”Minulla on sellainen selittämätön tuska, joka pakottaa katsomaan maailmaa kameran kautta.”

”Minulla on tarve ilmaista jotakin.”

”Godard on sanonut, että elokuva on 24 kertaa totuus sekunnissa. Sitä totuutta tässä etsitään.”

”Siitä saa leipänsä.”

Elättekö tekemällä elokuvia?

”Suomalaisella elokuvalla ei ole varaa elättää ohjaajaansa. Siksi olen viime vuosina tehnyt elokuvia yksinomaan kesälomalla.”

”No kun hyviä tekee, niin sillä elää hyvinkin! Olen lihonut viime aikoina melkein kymmenen kiloa.”

”Ehkä elän elokuvan puolesta, mutta en elokuvasta.”

Kenelle teette elokuvia?

”Lähinnä itselleni, selvittääkseni joitakin filmiprobleemoita.”

”Minulla ei ole varaa tehdä itseäni varten, vaan ajattelen luonnollisesti sitä henkilöä, kenelle haluan sanomani välittää.”

”Teen elokuvia niille ihmisille, jotka suhtautuvat huumoriin samalla tavalla kuin minä. En siis yritä tehdä niitä koko kansalle, vaan sille, sanoisinko, kreisimmälle osalle.”

”Yritän saavuttaa ilmaisun, joka on minulle henkilökohtaisesti oikea.”

Mihin seikkaan suomalaisen elokuvan on mielestänne syytä nykysisin eniten kiinnittää huomita?

”Käsikirjoitukseen. Ei niitä kaikkia vitsejä voi siinä paikan päällä keksiä.”

”Näyttelijöiden koulutukseen. Nyt he ovat eri alojen kulttuurihenkilöitä ja tekevät 12-tuntisia työpäiviä, jolloin ei voida puhua enää näyttelemisestä vaan henkisestä riistosta.”

1960-luvun alussa Jörn Donner sanoi, että suomalainen elokuva eli vuotta nolla – missä vaiheessa teidän mielestänne tilanne on nyt?

”Tarvitsemme uusia ohjaajia, enemmän keskustelua, lisää intoa ja työtä, ennen kuin voidaan sanoa että olemme päässeet vuoteen yksi tai kaksi.”

”Minä katson Jörn Donnerin elokuvan ja huomaan, ettei kymmenen vuotta ole saanut ihmeitä aikaan.”

”Suomalainen elokuva on ollut tässä nollan vaiheessa jo jostain 1910–1920-luvulta alkaen.”

”Samalla tavalla kuin suomalaisen elokuvan negatiivisuutta aikanaan liioiteltiin, nyt sitä samalla tavalla tietyltä osin yliarvostetaan."

"Tämä on kulttuuripoliittinen kysymys.”

”Suomalaisen elokuvaohjaajan pitäisi kehittää aihetta itsenäisesti. Me usein ihailemme ulkomaisia filmejä siksi, että meidän omat tuotantomme eivät sinne yllä. Uskon kuitenkin, että tämän ulkomaisen ihailun omaksumisen kautta syntyvä elokuva ei ole itsenäinen, vaan sen pitäisi lähteä jokaisen omalta pohjalta.”

* Oikeat vastaukset löytyvät lyhytfilmistä.

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto