Hyppää pääsisältöön

Vuonna 1968 elokuvantekijät etsivät totuutta, leipää ja omaa ääntä

Vuonna 1968 tehdyssä lyhytfilmissä kahdeksalle elokuvaohjaajalle asetettiin ytimekkäät kysymykset kotimaisen elokuvan tilasta ja tulevaisuudesta. Vastauksensa antoivat Jörn Donner, Risto Jarva, Matti Kassila, Erkko Kivikoski, Maunu Kurkvaara, Mikko Niskanen, Jaakko Pakkasvirta ja Pertti "Spede" Pasanen.

Yleisradion ammattiopiston harjoitustyönä valmistuneessa filmissä ohjaajilta kysytään heidän näkemyksiään kotimaisen elokuvan tilasta vuonna 1968. Missä mentiin, mitä kohti olisi pyrittävä? Aiheidea ja tarvittavat kontaktit ovat saattaneet tulla Mikko Niskaselta, joka tuolloin toimi opistossa koulutusohjaajana.

Nopeatempoisen haastattelukoosteen lomaan leikatut kasvokuvat ovat sanatonta viestintää parhaimmillaan. Alku- ja lopputekstien ajan soiva Peltoniemen Hintriikan surumarssi luo virkistävän kontrastin "uuden sukupolven" ohjaajien näkemyksille.

Asianharrastajalle tarjoamme mahdollisuuden päätellä vastaajia pelkän tekstin perusteella. Menikö oikein? *

Miksi teette elokuvia?

”Pidän elokuvista.”

”Minulla on sellainen selittämätön tuska, joka pakottaa katsomaan maailmaa kameran kautta.”

”Minulla on tarve ilmaista jotakin.”

”Godard on sanonut, että elokuva on 24 kertaa totuus sekunnissa. Sitä totuutta tässä etsitään.”

”Siitä saa leipänsä.”

Elättekö tekemällä elokuvia?

”Suomalaisella elokuvalla ei ole varaa elättää ohjaajaansa. Siksi olen viime vuosina tehnyt elokuvia yksinomaan kesälomalla.”

”No kun hyviä tekee, niin sillä elää hyvinkin! Olen lihonut viime aikoina melkein kymmenen kiloa.”

”Ehkä elän elokuvan puolesta, mutta en elokuvasta.”

Kenelle teette elokuvia?

”Lähinnä itselleni, selvittääkseni joitakin filmiprobleemoita.”

”Minulla ei ole varaa tehdä itseäni varten, vaan ajattelen luonnollisesti sitä henkilöä, kenelle haluan sanomani välittää.”

”Teen elokuvia niille ihmisille, jotka suhtautuvat huumoriin samalla tavalla kuin minä. En siis yritä tehdä niitä koko kansalle, vaan sille, sanoisinko, kreisimmälle osalle.”

”Yritän saavuttaa ilmaisun, joka on minulle henkilökohtaisesti oikea.”

Mihin seikkaan suomalaisen elokuvan on mielestänne syytä nykysisin eniten kiinnittää huomita?

”Käsikirjoitukseen. Ei niitä kaikkia vitsejä voi siinä paikan päällä keksiä.”

”Näyttelijöiden koulutukseen. Nyt he ovat eri alojen kulttuurihenkilöitä ja tekevät 12-tuntisia työpäiviä, jolloin ei voida puhua enää näyttelemisestä vaan henkisestä riistosta.”

1960-luvun alussa Jörn Donner sanoi, että suomalainen elokuva eli vuotta nolla – missä vaiheessa teidän mielestänne tilanne on nyt?

”Tarvitsemme uusia ohjaajia, enemmän keskustelua, lisää intoa ja työtä, ennen kuin voidaan sanoa että olemme päässeet vuoteen yksi tai kaksi.”

”Minä katson Jörn Donnerin elokuvan ja huomaan, ettei kymmenen vuotta ole saanut ihmeitä aikaan.”

”Suomalainen elokuva on ollut tässä nollan vaiheessa jo jostain 1910–1920-luvulta alkaen.”

”Samalla tavalla kuin suomalaisen elokuvan negatiivisuutta aikanaan liioiteltiin, nyt sitä samalla tavalla tietyltä osin yliarvostetaan."

"Tämä on kulttuuripoliittinen kysymys.”

”Suomalaisen elokuvaohjaajan pitäisi kehittää aihetta itsenäisesti. Me usein ihailemme ulkomaisia filmejä siksi, että meidän omat tuotantomme eivät sinne yllä. Uskon kuitenkin, että tämän ulkomaisen ihailun omaksumisen kautta syntyvä elokuva ei ole itsenäinen, vaan sen pitäisi lähteä jokaisen omalta pohjalta.”

* Oikeat vastaukset löytyvät lyhytfilmistä.

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto