Hyppää pääsisältöön

Prakticumin ammattiopiskelijat voivat valita elektronisen urheilun oppiaineeksi

Ruotsinkielisen ammattikoulun Prakticumin eSportsjoukkueen kapteenit
Team Prakticumin pelaajat saivat joukkuetakit mukaansa. Simon “Maka” Udd, Jonathan “delastion” Mattsson sekä Rasmus “rspE” Backman. Ruotsinkielisen ammattikoulun Prakticumin eSportsjoukkueen kapteenit Kuva: YLE/Teemu Hiilinen prakticum

Ammattikoulu Prakticumin Porvoon toimipiste on ensimmäisenä kouluna Suomessa lisännyt elektronisen urheilun valinnaisaineisiinsa.

Idean isä on koulun opettaja Karl Ögland, joka on jo aikaisemmin hyödyntänyt erilaisia pelejä opetuksessaan. Öglandin mukaan pelien kautta voi oppia hyvin monia erilaisia asioita, ei pelkästään pelaamista. Elektronisen urheilun pystyy linkittämään helposti niin matematiikkaan, kieliin, ergonomiaan kuin ekonomiaankin. Ögland on huomannut uudistuksen vaikuttavan myös opiskelijoiden itsetuntoon.

- Elektroninen urheilu on kasvattanut monen oppilaan itsetuntoa. Olemme antaneet tietyille oppilaille vastuun toimia joukkueiden kapteeneina, ja näin luokan hiljaisista oppilaista on kasvanut vastuunsa kantavia johtajia, mainitsee Ögland.

Kartta asioista, jotka voi sitoa elektroniseen urheiluun
Ajatuskartta niistä asioista, joita voi käsitellä elektronisen urheilun kautta. Kartta asioista, jotka voi sitoa elektroniseen urheiluun Kuva: Karl Ögland pelillistäminen

Yhteenkuuluvuutta ja joukkuehenkeä halutaan korostaa myös joukkueen yhtenäisellä pukeutumisella. Joukkue pukeutuu samanlaisiin vaatteisiin kuin koulun urheilupainotteisilla luokalla olevat oppilaat. Samalla myös peleiksi valittiin tarkoituksella joukkuepelejä, koska koulu halusi korostaa joukkuehenkeä. Pelaajat saivat itse valita Counter-Strike: Global Offensiven ja League of Legendsin välillä.

Ögland korostaa, että elektroninen urheilu on paljon muutakin kuin vain pelaamista. Hän käyttää vertauskuvana tuolia: elektronisen urheilun tuoli seisoo neljällä jalalla, jotka ovat valmennus, pelaaminen, opetus sekä kuntoilu. Tuolin selkänojana toimii hyvä managerointi.

- Yhdistämällä nämä kaikki asiat saadaan parempia pelaajia, jotka ovat valmiimpia kohtaamaan pelimaailmassa tulevat haasteet ja myös voivat paremmin, sanoo Ögland.

Myös koulun rehtori, Harriet Ahlnäs, näki elektronisessa urheilussa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Oppilaitoksessa haluttiin laajentaa valinnaisaineiden määrää ja elektroninen urheilu yhdistettynä hyvään opetukseen nähtiin hyvänä vaihtoehtona.

Toiminta ei ole pelkästään tietokoneilla istumista. Tästä pitää huolen koulun liikuntakoordinaattori Björn Nylund. Nylundin filosofia elektronisen urheilun suhteen on selvä. Hän haluaa parantaa opiskelijoiden elämänlaatua ja torjua fyysisiä haittoja sekä mahdollistaa opiskelijoille pidemmän peliuran.

Nylund on tehnyt opiskelijoille kuntosaliohjelman läheiselle kuntosalille, ja opiskelijoilla on myös mahdollisuus käydä maksutta uimassa Porvoon uimahalleissa. Nylund kertoo, että punttisalilla käydään myös paljon ryhmä- sekä yksilökeskusteluja opiskelijoiden kanssa. Keskustelu on hänen mukaansa muutenkin äärimmäisen tärkeätä joukkueurheilussa.

Nytkö ne sitten pelaavat myös koulussa.― Kuultua vanhempainillassa

Nylund on joutunut torjumaan elektronisen urheilun suhteen sekä omia että vanhempien ennakkoluuloja. Omakohtaista kokemusta häneltä löytyy oman aktiivisesti pelaavan poikansa kautta ja hän on myös aktiivisesti tutustunut elektroniseen urheiluun. Vanhempainillassa hän ottikin esille myös ne muut asiat, joita koulu tarjoaa tämän valinnaisaineen kautta.

Nylund luennoi esimerkiksi joukkueurheilusta ja hyvistä elämäntavoista. Hän pitää myös tärkeänä, ettei tässä ryhmässä tehdä mitään tasokokeita fyysisen kunnon suhteen, vaan jokainen huomioidaan yksilönä. Näin myös koululiikunnassa vähemmän pärjäävät pääsevät aloittamaan omalta tasoltaan ja saamaan helpommin onnistumisen kokemuksia.

Nylund näkee myös sen kuilun, mikä on syntynyt sukupolvien välille elektronisen urheilun suhteen:
- Vanhemmat eivät osaa samaistua lasten menestymiseen elektronisessa urheilussa. Jalkapallossa he näkevät lastensa onnistumisen esimerkiksi maalien suhteen, mutta elektronisessa urheilussa he eivät ymmärrä eivätkä näe onnistumisia. Se, ettei voi samaistua oman lapsensa tunteisiin, on varmasti yksi tekijä, miksi pelaamista niin paljon vieroksutaan, kertoo Nylund.

Suomen elektronisen urheilun liitto on ollut tukemassa projektia sen käynnistysvaiheessa. SEUL:n puheenjohtaja Erkka Jouste kokee projektin merkittäväksi muutokseksi suomalaisessa koulumaailmassa:

- On todella merkittävää, että elektroninen urheilu on löytämässä paikkansa myös koulumaailmassa. Ruotsissa lajia on nähty oppilaitoksissa jo parin vuoden ajan ja nyt sama on tapahtumassa Suomessa. SEULiin oltiin Prakticumista syksyn aikana Ruotsin liiton kautta yhteydessä ja annoimme tietysti tukea lajituntemuksen muodossa ja näkemystä, miten asioita ehkä pitäisi lähestyä. Nuorten parissa merkittävän harrastuksen huomioiminen on tärkeää, kun siihen pystytään luontevasti yhdistämään terveys- ja elämäntapakasvatusta, jotka hyödyttävät myös lajin parissa pärjäämistä, kertoo Erkka "Prote" Jouste projektista.

Kolme koulun oppilasta Simon “Maka” Udd, Rasmus “rspE” Backman sekä Jonathan “delastion” Mattsson ovat nauttineet alkaneesta elektronisen urheilun valinnaisaineesta. Kolmikko toimii myös kapteeneina koulun joukkueissa.

He kertovat, etteivät varsinaisesti pelaa koulussa mitään pelejä. Koulusta he ovat sen sijaan hakemassa itselleen syventävää tietoa pelaamisesta, haittojen torjumisesta sekä urheilullisesta elämäntavasta. Varsinainen pelaaminen tapahtuu koulun ulkopuolella. League of Legends joukkueen kapteenin Udd:n mukaan he harjoittelevat aktiivisesti 2-3 kertaa viikossa, kun taas CS:GO -joukkue toistaiseksi on opetellut vähemmän pelanneiden kanssa perusliikkumista ja ampumista pelissä.

League of Legends joukkueen kapteenilla Udd:lla myös periaatteet ovat kohdillaan:
- En halua näyttää, että olemme Suomen paras joukkue. Haluan näyttää että olemme tosissamme, mainitsee Udd.

Kolmikolla on myös haaveena, että elektroninen urheilu lisääntyisi suomalaisissa kouluissa. Näin koulujen väliset turnauksiin voitaisiin saada yksi laji lisää.

Helsingin yliopistossa pelikasvatusta tutkiva Mikko Meriläinen tiivistää projektin tärkeimmän sanoman hyvin:

- Kaikkein eniten projektissa ilahduttaa se, että on huomioitu oppilaille tärkeät asiat ja yhdistetty ne opetettavaan sisältöön. Tässä mielestäni piilee pelien kautta opettamisen suurin vahvuus. Sinänsä tämä ajatus ei koulumaailmassa ole uusi, vaan rinnastuu esimerkiksi siihen, että teknisen työn kursseilla kunnostetaan omia mopoja. Kiinnostavan aiheen parissa motivaatio säilyy paremmin.

- Projektin lähettämä viesti on mielestäni tärkeä niin vanhemmille, opettajille kuin nuorillekin. Toisaalta kasvattajille näytetään, että pelaaminen ei ole lähtökohtaisesti huono asia, toisaalta taas oppisisältöjen lisäksi opetetaan pelaajia pelaamaan fiksummin ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Tällaisessa asetelmassa kaikki voittavat, tiivistää Meriläinen.

Muokkaus 20.12.2015: Muokattu ajatusvirhe, josta huomautettu.

  • Sekamelskaa ja sinkohippaa – Overwatch-opas katsojalle

    Sekamelskaa ja sinkohippaa – Overwatch-opas katsojalle

    Sekamelskaa ja sinkohippaa 
– Overwatch-opas katsojalle Overwatch on hektinen räiskintäpeli, jossa kaksi tiimiä yrittää päihittää toisensa eri otteluformaateissa aluehallinnasta hyökkäys- ja puolustustehtäviin.

  • Assembly Summer 2017 Ylen kanavilla

    Assembly Summer 2017 Ylen kanavilla

    Assembly Summer 2017 -tapahtuma näkyy ja kuuluu Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa Yle E-urheilu seuraa tiiviisti Yle Areenassa eSM - sekä PM -finaalit torstaina, perjantaina sekä lauantaina. Lauantaina klo 16 Yle TV2 tarjoilee ensimmäistä kertaa ikinä Sim Racingin eSm -finaalin suorana.

Uusimmat sisällöt - Elektroninen urheilu