Sairastuminen voi muuttaa koko elämän suunnan. Näin kävi koruyrittäjä Sanna Leinoselle, joka sairastui vakavasti vain vähän päälle kolmikymppisenä. Koettelemukset avasivat oven uuteen, vaaleanpunaiseen maailmaan.
Sanna Leinonen oli juuri aloittamassa lomaa kesällä 2009, kun kuume nousi.
– Olin aika paljon tehnyt ylitöitä ja ihmettelin, että kiva juttu, heti tulee kipeäksi kun alkaa loma. Kuume oli puolisentoista kuukautta ennen kuin minulta löytyi kasvain mahasta, muistelee Sanna.
Kasvain oli siinä vaiheessa jo seitsemän kilon kokoinen ja kiinni munasarjassa. Sanna pääsi nopeasti leikkaukseen. Vatsasta löytyi itusolukasvain, mikä Sannan kohdalla tarkoitti harvinaista itusolusyöpää.
– Elämä romahti aika vauhdilla. Sytostaattihoitoihin siitä lähdettiin ja alettiin miettiä elämän isoja kysymyksiä, Sanna toteaa.
Kuukaudet sytostaattihoitojen kestäessä kuluivat kuin sumussa, kunnes oli aika palata takaisin töihin. Ennen sairastumistaan Sanna toimi ravintolapäällikkönä ja oli juuri avaamassa isoa ravintolakompleksia Helsinkiin.
– Siinä vaiheessa äitini oli miettinyt, että hän yrittää keksiä minulle jonkun harrastuksen - olin aina ollut kova tyttö tekemään töitä - etten taas uppoutuisi täysillä työn tekemiseen ja unohtaisi nauttia vapaa-ajasta. Hän osti minulle kaksi pakettia massaa ja sanoi, että kokeilepa mitä saisit tehtyä niistä, Sanna kertoo.
Karkkikorut veivät mennessään
Äidin lahjoittama polymeerimassa taipuu esimerkiksi korujen tekemiseen. Sanna innostuikin muovaamaan massaa ihan kunnolla.
– Kun palasin työelämään syöpään sairastumisen jälkeen, sehän ei mennyt helpon kautta vaan sen jälkeen aloinkin tosissaan pohtia, mitä kävin läpi ja sain itseni hyvään solmuun. Jäin töistä uudestaan sairauslomalle, koska sain itseni masentumaan aika pahasti, myöntää Sanna.
Korujen tekeminen oli ainoa asia, joka Sannalta luonnistui.
Ihan ei äiti minulle massaa ostaessaan ajatellut, että se lipsahtaa niin pahasti käsistä. Siitä, kun ensimmäisen kerran koskin massaan, meni puolitoista vuotta, kun irtisanouduin töistä ja rupesin yrittäjäksi.
Työtilan pöydillä on tarjottimilla toinen toistaan sievempiä karamellikorujen osia: vaahtokarkkeja, englanninlakuja, tikkareita. Syötävän herkulliset miniatyyrikokoiset kuppikakut, donitsit ja vohvelit houkuttelevat maistamaan.
Sairastuttuaankin Sanna halusi pitää läheisiään pystyssä ja käsitellä tapahtunutta itse myöhemmin.
– Minulle on luonteenomaista, että haluan huolehtia myös lähimmäisten ja lähellä olevien ihmisten jaksamisesta. Sitä ei halua huolestuttaa tavallaan turhasta. Jokaisella on omia murheita eikä halua tuoda niitä lisää. Kuulostaa kornilta, mutta haluaa näyttää siltä, että jaksaa ja pystyy ja suoriutuu, Sanna pohtii.
Maailma pysähtyi toistamiseen
– Olin yritystä ihan hyvillä mielin pyöritellyt ja oli minun elämäntehtäväni ilostuttaa muiden ihmisten maailmaa vaaleanpunaisella värillä ja hassuilla koruilla. Oltiin lomareissulla talvella mieheni kanssa ja laitoin aurinkorasvaa kaulalle, tunsin patin ja sydän pysähtyi. Ajattelin, ettei ole todellista: patti kaulalla ei tiedä hyvää. Iski aika hyvä pelko: nyt ei ole hyvä aika sairastua syöpään, näin ajattelin oikein lapsellisesti, muistelee Sanna tapahtumia.
Pelko osoittautui aiheelliseksi ja Sannalta löydettiin tutkimuksissa kilpirauhassyöpä.
Vaikka sairaudet ovat ottaneet paljon, toisaalta ne ovat antaneetkin. Ne muuttivat tosi vahvasti elämääni. Ei minulla olisi vaaleanpunaista työpaikkaa, jos en olisi sitä koulua kolunnut.
– On hassua, miten ihminen ajattelee: miksi minä? Mitä on tehnyt, että ansaitsee? Eihän kukaan ansaitse mitään tällaisia, sehän on fakta, mutta jotenkin sitä haluaa selityksen, miksi.
Kilpirauhanen leikattiin pois ja sen päälle Sanna sai tarvittavat hoidot. Puuttuvaa kilpirauhasta Sanna joutuu hoitamaan lopun ikää.
– Totta kai kun ei ole enää kilpirauhasta, lääkitys aiheuttaa vielä jonkinmoisia huolia. Nyt alan tunnistaa vajaatoiminnan. Ensimmäinen, mikä tapahtuu, on, että alan inhota työtäni. Ja sitä minä en todellakaan inhoa. Se on ehkä ensimmäinen merkki siitä, että alkaa lääkitys mennä vinoon. Asiat, joita eniten rakastaa, alkavat ärsyttää suunnattomasti, Sanna kuvailee.
– On hyvä välillä palata ja miettiä, mitä on tapahtunut, kunhan ei jää jumiin sinne. Kun se elämä on tässä, muistuttaa Sanna.
Lisää ohjelmasta
