Sika muuttui jumalasta kinkuksi

Joka joulu me työnnämme kinkun uuniin skandinaavien Freyr jumalan kunniaksi. Mehevät viipaleet tihkuvat rasvaa lanttulaatikon ja rosollin välissä. Ne muistuttavat, että sika on joskus ollut muutakin kuin raaka-aine kinkkuja ulossylkevän tuotantolinjan alkupäässä.

Harvat muistavat tai tietävät joulukinkun jumalallista alkuperää. Oikeastaan sika talvisen juhlan uhrieläimenä sai alkunsa jo muinaisesta Babyloniasta, jossa sikoja uhrattiin Baalille. Meille perinne siirtyi viikinkien suodattamana.

Freyr oli auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala, jonka kunniaksi skandinaavella oli tapana uhrata porsaita. Freyrillä oli ratsuna kultainen Gullinbursti-karju, joka osasi lentää ilmassa ja kulkea veden päällä.

Sika liitettiin myös Freyrin siskoon, skandinaavien rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalattareen Freijaan. Freija kiisi taisteluihin Hildisvín villisian selässä ja muutti rakastettunsa Ottarin villisiaksi tätä suojellakseen.

Taistelussa kaatuneet viikinkisotilaat pääsivät Valhallaan. Siellä heidän kylläisyydestään huolehti Särimner-sika. Vaikka Särimner kaluttiin puhtaaksi luita ja ytimiä myöten, oli se taas seuraavaan iltaan mennessä kasvattanut ympärilleen entisen veroiset lihakerrokset.

Kuuntele Gullinburstin syntytarina:

"Onnekas" sika siunattiin syötäväksi

Possu istuu Kuva: Sami Rouhiainen sami rouhiainen

Porsaiden uhraaminen liittyi erityisesti keskitalven juhlaan, jota Norjalaiset kutsuivat nimellä jule. Julen perinteissä oli kaikuja muinaisen Babylonian keskitalven juhlasta, sekä roomalaisten Saturnalia-juhlasta. Kristinusko sijoitti Jeesuksen syntymäjuhlan pakanallisen Saturnalia-juhlan ja julen paikalle - Oli selvää, että syvään juurtuneita pakanallisia tapoja olisi ollut vaikea kitkeä pois, oli siis parempi ottaa ne omiin nimiin. Skandinaavisessa joulunvietossa Freyrin ja Freyan kunnaksi uhratuista sioista tuli joulukinkkuja ja kultaharjainen Gullinbursti-parka sai painua unholaan.

Kansantarinoissa sian päätymistä jouluherkuksi selitetään Jeesuksen synnyintallin tapahtumilla. Erään legendan mukaan sika ei antanut Jeesuksen nukkua seimessään jouluyönä, vaan tökki tätä kaiken aikaa harjaksillaan. Rangaistukseksi poloinen possu sai päätyä kristittyjen joulupöytään.

Toisen tarinan mukaan sika oli auttavainen. Se yritti peitellä Jeesus-lasta, mutta hevonen tuli ja sekoitti oljenkorret. Hevonen tuomittiin lopuksi ikäänsä tekemään ihmisille töitä, mutta "onnekas" sika siunattiin syötäväksi.

Sika on hirviö ja maailman pelastaja

Nykyajan tarinoissa sika on Nalle Puhin pieni ja pelokas ystävä Nasu tai sympaattinen puhuva pikkupossu Babe. Vanhoissa myyteissä seikkailee paljon hurjempia sikasankareita.

Antiikin Kreikan tarinoissa juoksee pelottavia karjuja. Herakleen kolmas urotyö on vangita Erymanthoksen villikarju. Kalydonian kaupunki puolestaan ylleen raivostuneen Dianan vihat. Jumalatar lähettää kaupunkia riivaamaan hurjan ja vaarallisen sian. Ovidiuksen Muodonmuutoksissa kerrotaan, että Kalydonian karju on härkää isompi. Sen verisilmät tuiskavat tulta ja paksusta niskasta sojottavat terävät harjakset, kuin pystyyn isketyt keihäät. Sen kärsä ja rinta pursuavat kuolaa. Karju syöksee kidastaan liekkejä ja kun se hönkii, syttyvät lehdet palamaan. Kalydonian karjun tarina päättyy hurjaan jahtiin, jossa sika saa surmansa.

Hindumyytti kertoo, miten Vishnu, Varaha-sian hahmossa, pelasti maan Hiranyaksha-hirviön kynsistä. Hiranyaksha nappasi maan ja sukelsi sen kanssa merenpohjaan. Suuressa taistelussa villisianhahmoinen Vishnu kuitenkin voitti hirviön ja nosti maapallon syöksyhampaidensa varassa takaisin radalleen. Villisika on yksi Vishnun tärkeimmistä ilmenemismuodoista, avataroista.

Kuuntele tarina maan pelastamisesta:

Hyi, ku on ruma elukka!

Ei sika kaikkialla ole ollut jumaluuden ilmentymä. Juutalaisille ja islaminuskoisille sika on saastainen eläin. Kolmannessa Mooseksen kirjassa Jumala antaa Moosekselle ja Aaronille yksityiskohtaiset dieettiohjeet, joissa muun muassa kerrotaan, että sellaisia eläimiä joilla on sorkat, mutta jotka eivät märehdi, ei saa syödä.

Muinaisessa Egyptissä sika oli ensin suosittu. Uhrimenoissa se liitettiin kaaoksen jumala Sethiin. Kun Sethin palvonta korvautui Osiriksen palvonnalla, joutuivat myös siat epäsuosioon. Sian koskettamisen jälkeen tuli suorittaa erityiset puhdistusmenot ja sikopaimenilta oli pääsy temppeleihin kielletty.

Siansyöntikiellolle on etsitty selitystä terveydellisistä syistä. Uskonnollisen kiellon taustalla olisi pelko ihmiselle hengenvaarallisesta trikiinimatotartunnasta. Suomalaisessa kansanperinteessä on juutalaisten siansyönti kiellolle annettu toisenlainen selitys. Jalasjärveläinen uskomus vuodelta 1935 selittää: ”Kun piru näki sian niin se sanoi – Hyi ku on ruma elukka. Samalla piru sylki sian päälle. Siitä pirun syljestä on sikaan tullut fläski. Ja juutalainen ei syö sen tähden sianlihaa.”

Kaiken maailman possuressut

Sika on kadottanut kaiken jumalallisuutensa. Siitä on tullut ruokateollisuuden halpamateriaalia. Jotain, mitä tungetaan vähän joka paikkaan. Heitetään marinadit päälle ja suojakaasut perään. Jos jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, niin ainakaan siat eivät sinne tasa-arvoasteikon huipulle pääse.

Aivan syyttä ei sika ole päätynyt eläinoikeusaktivistien shokkielokuvien filmitähdeksi. Paljon aktivisteja aikaisemmin sikojen kohtalosta huolestui Vaahteramäen Eemeli.

Eemeli saa hoidettavakseen pienen porsaan Possuressun. Eemeli hoivaa lemmikkiään hellästi, silittelee sitä ja syöttää tuttipullosta. Possuressu kasvaa ja pulskistuu. Siitä tulee leikkisä pieni saparohäntä, mutta eräänä päivänä Eemelin isä kuitenkin sanoo, ettei possuilla kuulu olla hauskaa. Possuista pitää tulla joulukinkkuja.

Joulunaikaan Eemeli rikkoo säästöpossunsa ja käy naapurista ostamassa porsaan. Niiralan possu päätyy joulupöytään ja Eemeli saa pitää Possuressunsa. Hän kuitenkin myöntää, että hieman pahalta tuntuu ostaa Possuressun henki jonkun toisen sian hengellä.

”Mutta ihminen on sellainen, että hän unohtaa, niin Eemelikin”, Astrid Lindgren kirjoittaa. Possuressu elää ja Eemeli päättää unohtaa ostamansa porsaan julman kohtalon. Kun äiti pilkkoo ja paistaa keittiössä silavaa ja Liina laulaa joululauluja, ei Eemeli enää mieti Niiralan porsasta vaan ainoastaan: ”että kohta tulee joulu ja on hyvä, kun viimeinkin on alkanut ruvennut tosissaan satamaan lunta.”

Joka joulu minulle käy juuri niin kuin Eemelille. Vaikka arkisin murehdin kaiken maailman possuressujen kohtaloja, niin viimeistään joulupöydässä eläinoikeusjärjestöjen kuvat haalistuvat. Tirisevä kinkku täyttää kaikki aistit. Hävettää, mutta toisaalta sika saa pienen hetken olla taas jumalallinen uhrieläin. Gullinburstin kultainen harja heilahtaa - Vaikka tuskin se sikoja yhtään lohduttaa.

Lähteet:
Ovidius: Muodonmuutoksia. Suom. Alpo Rönty. WSOY 1997
Lindgren Astrid: Eemelin kootut metkut. Suom. Aila Meriluoto. WSOY 1973
Sumari Anni: Odinin ratsu. Like 2007
Paasio Marja: Synnyt. SKS 1976
Haapio Markku: Sikapossu. Otava 2004
Tunturisuden susisivut
Indian Mythological Stories
Varaha Avatar Story | Varaha Avatar Hiranyaksha | Lord Vishnu Story
Wikipedia: Gullinbursti