Hyppää pääsisältöön

YleX:n Ensinäytössä Jätkäjätkät: Pitkä viikonloppu -musavideo on silkkaa sekoilua

Jätkäjätkät on vihdoin julkaissut uutta materiaalia.

YleX:n nettisivuilla ensinäyttönsä saava Jätkäjätkät-yhtyeen Pitkä viikonloppu -videon on ohjannut Tuukka Harala, ja sen käsikirjoituksesta vastaa Haralan lisäksi myös bändin keulakuva Asa. Musiikkivideolla nähdään pitkään viikonloppuun sopivaa sekoilua.

- Musiikinteko on ollut meille aina isoa vääntöä, mutta keikkareissut palkitsevat. Ollaan soitettu Pitkä viikonloppu -biisiä jo livenä. Se on toiminut hyvin. Ihmiset saavat yksinkertaisesta kertosäkeestä hyvin kiinni, Asa kertoo YleX:lle.

Jätkäjätkät työstää parhaillaan lisää uutta materiaalia, jota julkaistaan ensi keväänä.

- Paljon on demoja. Nyt pitäisi valita oikeat biisit. Kappaleet kertovat ystävyydestä ja bändimaailmasta.