Sini Sovijärvi
Yle
Kun Ranskan vallankumous riehui pahimmoillaan, monet aateliset joutuivat pakenemaan ulkomaille. Niin myös Philippe Tasa-arvon poika, nuori Orléansin herttua Louis Philippe jätti Ranskan ja kiersi Euroopassa erilaisilla salanimillä. Kun olot tiukkenivat ja aatelisia etsittiin Ranskan rajojen ulkopuolelta, oli turvallisinta lähteä Skandinavian pohjoisosiin, jossa Bourboneja ei helposti tunnistettu. Suomen Lappiin nuori prinssi jätti jälkeensä sitkeän legendan yövyttyään Muonionniskan erämaapappilassa.
Ranskan viimeinen kuningas Louis Philippe
Louis Philippe (Ludvig Filip) halusi olla edistyksellinen, kuten isänsä Philippe Tasa-arvo ja tuki Ranskan yhteiskunnan uudistamista vallankumouksen alussa. Hän kuului niin sanottuun jakobiiniklubiin. Vuonna 1785 hän oli saanut nimityksen 14. rakuunarykmentin everstiksi ja astui palvelukseen 1791. Hovi suhtautui vihamielisesti Bourbonien Orléansin sukuhaaraan. Louis Philippen isä äänesti lopulta serkkunsa, kuningas Ludvig XVI:n mestauksen puolesta. Sen seurauksena Kansalliskokous julisti Louis Philippen maanpetturiksi. Tykistön julistauduttua tasavallan puolelle hän joutui pakenemaan itävaltalaisten leiriin.
Louis Philippe lähti Ranskasta 19-vuotiaana eikä palannut kotimaahan 21 vuoteen. Hän joutui oman isänsäkin tuomitsevien lausumien takia elämään piilossa sekä tasavaltalaisvallankumouksellisilta että legitimisti-emigranteilta Itävallan armeijassa ja Euroopan keskuksissa. Hän liittyi sisareensa Adélaïden seuraan Schaffhausenissa, mistä he matkustivat Zürichiin ja kiertelivät Sveitsiä. Lokakuussa 1793 Louis Philippe pääsi maantiedon, historian, matematiikan ja modernien kielten opettajaksi Reichenaun poikakouluun 1 400 frangin palkalla.
Keväällä 1795 Louis Philippe matkusti pohjoiseen, aina Lappiin saakka, salanimellä Müller. Hän kulki kahden seuralaisensa kanssa Kööpenhaminan ja Trondheimin kautta Hammerfestiin. Syksyllä seurue palasi Suomen Lapin kautta Ruotsiin. Venematkallaan pitkin rajajokia seurue asui noin viikon ajan Muonionniskan erämaapappilassa paikallisen kirkkoherran, Mathias Kolströmin vieraana.
Louis Philippe lähti neljäksi vuodeksi Yhdysvaltoihin, jossa hän asui Philadelphiassa, New Yorkissa ja Bostonissa. Ranskassa hänen isänsä mestattiin giljotiinilla tasavaltalaisuudestaan huolimatta vuonna 1793.
Vuonna 1809 Louis Philippe nai Molempain Sisiliain Ferdinand I:n tyttären, Napolin prinsessa Marie Amélie Thérèsen. Kun Napoleon viimein syöstiin vallasta ja Ranskan kuninkaaksi nousi hänen serkkunsa Ludvig XVIII, Louis Philippe palasi Ranskaan. Hän asettui liberaalin opposition puolelle, ja hänen suosionsa kasvoi Ludvig XVIII:n ja Kaarle X:n valtakausilla.
Vuonna 1830 heinäkuun vallankumous syöksi vallasta Kaarle X:n. Kaarle luopui kruunusta Henri d'Artoisin hyväksi, jota legitimisti-monarkistit pitivät laillisena Bourbonien kuninkaana. Edustajainhuone hylkäsi kuitenkin legitimistien vaatimukset Louis Philippen kansansuosion vuoksi ja julisti Louis Philippen uudeksi kuninkaaksi. Hänet kruunattiin ranskalaisten kuninkaaksi vasta, kun hän oli hylännyt legitimistien teorian kuninkuuden jumalallisesta oikeutuksesta.
Louis Philippe tunnettiin "porvariskuninkaana" ja "kansalaiskuninkaana", hän ei pröystäillyt vaan hallitsi vaatimattomasti. Aluksi häntä rakastettiin, mutta poliittiset olot vaikeutuivat ja työläisten olot huononivat jälleen. Vuoden 1847 talouskriisi sai kansan nousemaan kuningastaan vastaan.
Euroopan hulluna vuotena 24. helmikuuta 1848 Louis Philippe luopui kruunusta nuoren pojanpoikansa hyväksi. Hän pakeni salaa Englantiin. Kansalliskokous päätti nimittää Louis Philippen pojanpojan kuninkaaksi, mutta yleisen mielipiteen painostamana se valitsi presidentiksi Louis Napoleon Bonaparten, joka sittemmin teki vallankaappauksen ja julistautui elinikäiseksi presidentiksi ja keisariksi.
Louis Philippe asui perheineen kuolemaansa saakka Surreyssä Englannissa. Hänet haudattiin Dreuxiin, Ranskaan. Napoleon III:n kukistumisen jälkeen 1879-luvulla vallanperimyksestä kiistelivät legitimistit ja orleanistit. Ensimmäiset kannattivat kuninkaaksi Henri d'Artoisia (Henrik V) ja jälkimmäiset Philippe d'Orléansia (Louis Philippe II). Ranskasta jäi tasavalta. Louis Philippe on toistaiseksi Ranskan viimeinen kuningas.
Nuori prinssi ja Lapin legenda
Kun Louis Philippe oli paennut Skandinaviaan Ranskan vallankumouksen terroria, hän paluumatkallaan kohti etelää asui seurueensa kanssa noin viikon ajan Muonionniskan erämaapappilassa paikallisen kirkkoherran Mathias Kolströmin vieraana. Nuori prinssi ihastui kirkkoherran kälyyn eli ruustinnan sisareen, Beata Caisa Walbomiin, joka toimi pappilassa ns. avainpiikana.
Louis Philippen lähdettyä Beata Caisalle syntyi poika Erik. Raskaudesta vaiettiin. Beata Caisa kuljetettiin kalamajalle synnyttämään ja lapsi salakuljetettiin takaisin pappilaan kalatynnyrin puolikkaassa eli "puolikossa". Pojan lempinimeksi jäi Puolikko-Erkki. Tarina levisi nopeasti koko Lappiin ja sitä kerrotaan edelleen. Uskotaan, että Puolikko-Erkki todella oli Louis Philippen avioton poika, mutta tieto on epävarma. Kirkonkirjat tuhoutuivat tulipalossa, joten pojan tarkkaa syntymäaikaa ei tiedetä. Erik Walbom asui Muoniossa vuoteen 1833, jolloin hän muutti perheineen paremman elannon perään Ruijaan. Siellä hän elätti itsensä maanviljelijänä ja kalastajana. Puolikko-Erkki kuoli 83-vuotiaana vuonna 1879.
Muoniossa tarina Bourbonin prinssistä elää, ja Ranskan aatelisverta uskotaan virtaavan lappilaisten suonissa. Mathias Kolströmin suku, joka nykyään tunnetaan sukunimellä Hiilivirta, on aktiivinen legendan ylläpitäjä. Syntyperän selvittämiseksi kaavaillaan jopa DNA-testejä .
La Recherche - kuninkaallinen retkikunta
Ranskan instituutti järjesti yhteistyössä Pohjoisen kulttuuri-instituutin kanssa Helsingissä v. 2013 arktisen seminaarin (Journée d'ethnographie boréale), jossa selvitettiin mm. Orléansin herttuan, tulevan kuninkaan, Louis Philippen, oleskelua Suomessa, sekä hänen myöhemmin järjestämiään kahta tieteellistä retkikuntaa (La Recherche 1838 - 1839) Lapissa.
Aihetta ovat tutkineet ansiokkaasti professori Juha Pentikäinen, professori Risto Pulkkinen sekä dosentti Osmo Pekonen ja tutkija Jan Borm (Versaillesin yliopisto). Seminaarissa esitelmöivät myös tohtori Risto Volanen ja elokuvaohjaaja Hannu Kahakorpi (Pohjoisen kulttuuri-instituutin oppilastyöelokuva Arktiset tulet ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tuottama Lapin kuninkaalliset -dokumenttielokuva, yhdessä ammattiopisto Lappian ja Lapin yliopiston kanssa).
Jo seuraavana vuonna (2014) ilmestyi John Nurmisen Säätiön kustantamana aiheeseen syvästi paneutuva teos Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta La Recherche Lapissa, jonka kirjoittajia ovat Jan Borm, Matti Klinge, Osmo Pekonen ja Juha Pentikäinen. Kuvituksena on retkikunnan taiteilijoiden laatimaa kuvitusta matkoista. Näyttävintä antia ovat taiteilija François-Auguste Biardin maalaukset.
Lars Levi Laestadius nimitettiin ranskalaisen retkikunnan oppaaksi Lapin vaelluksille, erityisesti kasvitieteellisten ansioidensa takia, mutta myös etnografina, Lapin ja lappalaisten olojen, menneisyyden, kielen ja kulttuurin tuntijana. Hän sai retkikunnalta tilaustyönä kirjoitettavaksi lappalaisten historian, josta kehkeytyi Lappalaisten mytologia. Käsikirjoitus koki kovia, osia siitä katosi pitkiksi ajoiksi eri puolille maailmaa. Vasta 1995 Nilla Outakoski esitti siitä ensimmäisen suomennoksen ja lopulta v. 2011 ilmestyi ensimmäinen tieteellisesti toimitettu ja kommentoitu suomennos (Juha Pentikäinen, Risto Pulkkinen). (Laestadiuksesta lisää ohjelman 2. osassa ja siihen liittyvässä verkkoartikkelissa.)
Kuuntele ohjelma:
Lähteet:
Henkilöhaastattelut: Osmo Pekonen, Juha Pentikäinen (Sini Sovijärvi/Yle 2015)
Arktinen seminaari (Ranskan instituutti Helsingissä 2013)
Kirjalliset lähteet:
Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta La Recherche Lapissa (John Nurmisen Säätiö 2014)
Lars Levi Laestadius – Yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011)
Maalausten valokuvat: John Nurmisen Säätiö
