Hyppää pääsisältöön

Veltto Virtanen kunnioitti Äidinmaata ylävartalo paljaana

Edelläkävijäpunkkari Pertti "Veltto" Virtanen saapui Tuubi-ohjelman erikoisvieraaksi tammikuussa 1983. Virtanen oli opiskellut psykologiksi ja työskenteli ohjelmavuonna Pirkkalassa. Musiikkiesityksenään Virtanen tarjoili suomalaisille oman taiteellisen näkemyksensä Äidinmaasta.

Ohjelman juontaja Bubi Ponsivuori (Heikki "Hector" Harma) kuvailee haastattelutuokiossa Äidinmaa-kappaletta "aika pitkäksi ja melko vaikeaselkoiseksi". Virtanen todistaa juontajan huomion ja kuvailee kappaleensa sanomaa melko hämmentävin sanankääntein.

Äidinmaa, se on tää vetovoima, musta aukko.― Pertti Virtanen kuvailee kappalettaan haastattelussa.

Juontaja Ponsivuori tarttuu kappaleen sanoituksessa kohtaan, jossa Virtanen laulaa, ettei halua puolustaa isänmaataan enää. Suomen kieltämisestä ei laulussa artistin itsensä mukaan kuitenkaan ole kysymys. Hän kertoo vain halunneensa asettaa äidinmaan käsitteenä isänmaan rinnalle.

Äidinmaa julkaistiin Veltto Virtasen neljännellä sooloalbumilla Beibi vuonna 1982. Levyllä Virtasen kanssa soittaa kouvolalainen punkyhtye Loose Prick.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto