Hyppää pääsisältöön

XXIV/XII MMXV - 24.12.2015

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajo jäävuorenhuippukuvana. Sika-upee! ..not? Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

XXIV/XII MMXV - 24.12.2015

Jos pyörisi kaapin alta esiin pieni metallipallo, joka halkeaisi kahtia, siten että sieltä pompahtaisi ulos pienenpieni, saksankieliseltä kuulostava ja puutarhurin näköinen ukko pienissä pussihousuissa ja sarkapuserossa, puutarhurinlapio vyöllä, niin siitä voisi koitua monenmoista pikku huolta, ja isompaakin, heille molemmille; pienelle ukolle ja itselle.

Kun, ensiksikin, miten paljon sitä osaisi itse saksankieltä.

Ehkä ei muistaisi mitään muuta kuin Korkeajännityksistä että ”Hände hoch!” ja sukulaismiehen rallatuksista että ”Unter die roten Latrinen von St. Pauli” ja alitajunnan piiristä, että ”Aus bei mit nach zeit von zu!” ja että ”Ku-damm” ja ”Verboten” ja että ”Herr Johann Sebastian Bach”.

Niin näitäkö ainoita osaamiasi virkkeitä vannotat tunnista toiseen hirmu pienelle, sänkipartaiselle ukolle, joka pajattaa saksankielellä ja välillä osoittaa haljenneita pallonpuolikkaita ja sitten purskahtaa itkuun, avuttomana, kämmenet levällään näyttäen että sökönä on pallo.

Mietit, että en minä osaa sille pallolle enkä sen ukolle mitään.

Mutta sitten, ainoana konstina mitä keksii, sitä koettaisi saada sen paremmalle tuulelle tekemällä sille kaakaota.

Ja kun se pöydän ääressä - nyt jostain automaattisesta syystä jonkun verran isompikokoisena - joisi kaakaota, siihen puhallellen, välillä kyyneliä sarkapuseronsa hihaan pyyhkien, niin että kyynelkimalteet loistavat poskilla, heijastaen pöydälle pienoismiehen lohduksi sytytetyn kynttilän valolohtua, niin sitä laittaisi pussihousuvieraan iloksi soimaan jotain saksankielistä, tai ainakin jotain sinnepäin, esim:

Bei mir bisstu schein
https://www.youtube.com/watch?v=ZUVEq6NC7mM

(Bay mir bisstu schein)

Silloin liikuttuisi entisestään se hirmu pienikokoinen mies, riisuisi sarkapuseron ja istuisi siinä flanellipaidassa, henkselisillään, kengät riisuttuina, sukattomana ja hajamielisesti varpaitaan kipristellen.

Sitten se vähän vakavoituisi, ja ryyppäisi lisää kaakaota, joka ei enää olisi niin kuumaa.

Mutta sitten taas vilkaisisi pikkumies niitä pallonpuolikkaita ja alkaisi sen naama väkisin taas vääntyä itkuun ja se itkisi kyynärtaipeeseensa, pöytään nojaten, hartiat nykähdellen.

Ja muuta keksimättömyyksissään toisi sille pähkinöitä ja rusinoita, ja silittäisi sitä päästä ja taputtaisi selkään, että noh noh. Ja se katsoisi itseä surullisena, mutta lohdutuksesta kiitollisena hymyillen.

Ja suoraan omaan sydänparkaan menisi se hymy, jääden sinne asumaan iäksi; sen tietäisi jo etukäteen siitä, miten ainutkertainen, vilpitön ja aito se iloiseksi tarkoitettu, hiukan surullinen hymy olisi ollut.

Ja sitä ajattelisi, että on tämä jonkinlainen alku sentään, ja sitä alkaisi kävellä nopeasti edestakaisin, koettaen matkia mykkäelokuvan pika-nykiviä liikeitä, ja lopulta, kun olisi itse jo ihan hiessä siitä pikakävelemisestä ja Chaplinin kulkurin matkimisesta ja muusta, niin sitten purskahtaisi se pallosta tullut pienois-ukko lyhyeen naurahdukseen, läpi kyynelten, hymyilisi lisää, iloisemmin jo nyt, ja kohta jo nauraa höröttäisi maha aivan rentona, ja ääni siinä pienenpienessä miehessä sellainen, kuin jos kuvittelisi oravan nauravan rennosti iloista hörönaurua.

Ja lopulta olisi se ukko saanut ryhdistäydytyksi täysin, palannut entiseen pieneen kokoonsa, ja tarjoaisi kättään tervehdykseen, niin itse voisi tervehtiä vain tekemällä käsi lippaan -eleen, kun oma käsi olisi liian iso Päivään sanomiseen.

Ja ukko tekisi saman eleen.

Ja sitten se pukisi takin ylleen, laittaisi kengät jalkiin, ja ottaisi ne pallon puolikkaat raahattavakseen, ja kiskoa kiihkaisi ja pukkailisi ne pallonpuolikkaat sen kaapin alle, mistä oli tullutkin, ja sieltä huikkaisi ”Auf wiederhören!” ja sitten kuuluisi sieltä vain etääntyvää hyräilyä ja rallattelua, ”Bei mir bisstu schein...” ja sinne häviäisi se ukko. Viimeisenä näkyisi takapuoli, kun se piirongin alle konttaisi, pallonpuolikkaita edellään työntäen, hämärään häviten.

Ja vaikka itse olisi aivan muutama hetki aikaisemmin ollut epätoivoinen ja huolissaan, ja hermostunutkin, että miten käy nyt sen pikku-ukon kanssa, ja kaiken, kun ei sen kieltäkään osaa ja niin lohduttomana se itki, niin nyt sitä olisi levollinen ja hätäilyn asemesta melankolinen, kun ei enää ollut se pikku äijä siinä.

Mutta sitten sitä äkkäisi, että hellalla on vielä jäljellä kattilassa lämmintä kaakaoa, ja kun joisi sen, rauhassa, hiljakseen, niin sen perästä olisi itselläkin kaikki melko oivallisesti ja vähitellen leviäisi pirttiin levollinen olo, ja auvon lempeä huoma.

Ja miettisi, että kaikesta sitä kyllä aikanaan selviää, jokainen ihmisparka, ja itse-parka myös.

Että jospa tämä tästä, jatkossakin,

ja että:

mikä ettei!

Niin päättyisi se asia maan päällä, mutta henkisesti, omassa mielessä, olisi se alkanut vasta.

Ensimmäiset askeleet kulkenut mielessä vasta, pikkumiehen polun tämä osa.

Tipe tap.

Tip

*

  • Mielen porvarillinen hämärä

    Tietämättömyyden tuskaa, idiopatian ambivalenssia mietti hän

    Siltä varalta, että joku muu ei tietäisi samat, kuin minä en tiedä, kerron tässä pari kolme esimerkkiä viime aikojen tietämättömyyksistä. Alkaen siitä viikontakaisesta.

  • Mukavia

    Ilon aiheita ja 1 vastoinkäyminen + pari kuvanpahaista

    Niin kuivaa, että kun sitä maistaa, vaistomaisesti ryhti menee kyyryyn kuin kyttäävällä kissalla, hampaat pureutuvat yhteen kuin venäläisten ы-iissä, ja silmät siristyvät ja vettyvät ja sylkirauhasten käyttöastemittari menee ensin oranssille ja lopulta punaiselle.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • Riina Katajavuori: Varokaa nakuja lapsia!

    Voiko lastenkirjoissa nakuilla?

    Mikko Maitomies on riemastuttava kirja, jota sukupolvet toisensa jälkeen jaksavat lukea. Mutta pelkään pahoin, että tänä päivänä se jäisi julkaisematta. Syy on paljas kuin Mikon peppu, kirjailija Riina Katajavuori pohtii kolumnissaan.

  • Otso Kantokorpi: Haluan takaisin kirjamessuille!

    Toisinaan uudistus on vakavasti tarpeen.

    Olen osallistunut Helsingin Kirjamessuille alusta saakka useassa roolissa, kustantajana, kirjailijana ja paneelikeskustelijana. Viime vuosina olen yrittänyt vältellä tapahtumaa, kirjoittaa kolumnisti Otso Kantokorpi.

  • Antti Heikkinen: Oi, Tuntematon!

    Tuntematon sotilas herättää voimakkaita mielipiteitä.

    Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen.

  • Siri Kolu: Niskavuoren Hetan Suomi

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori?

    Onko väärin olla tämän päivän Heta Niskavuori? Nykymaailmassa Heta ei olisi kylmä ja ylpeä Muumäen emäntä, vaan ehkä konsultti tai poliitikko. Näin pohtii kirjailija Siri Kolu, Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti.

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Juha Hurme: Loppukesän kirjailijavisa

    Nyt etsitään tärkeää kotimaista kirjailijaa

    Tässä sivistävä seuraleikki koko uusioperheelle! Vanhanaikainen viiden vihjeen tietovisa, missä etsitään yhtä kaikkien aikojen tärkeintä kotimaista kirjailijaa. Tietokisan isäntänä Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme.

  • Jouni Tossavainen: Nykyaikainen kilpaurheilu ei edistä ihmisen terveyttä

    Siinä hetkessä alan kilpailla, kun joku yrittää ohi.

    Porukat lenkkeilevät kuola valuen, kuonot kurtussa ja aivot narikassa. Millä tahansa lenkillä hymyilevä vastaantulija on poikkeus, ystävällinen tervehdys ihme. Tiukka ruumis on aina kauniimpi näky kuin lukeva ihminen. Kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen kirjoitti KulttuuriCocktailille esseen liikunnasta – ja liikkumattomuudesta.

  • Juha Hurme: Viiankiaapa

    Viiankiaapa

    Aapasuo on Suomen pohjoiselle luonnolle ominainen, mutta kömpelölle ja jäykistyneelle karvattomalle apinalle hankalaa maastoa. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnisti Juha Hurme on huolestunut Viiankiaavan kohtalosta.