Hyppää pääsisältöön

Hohhoijaa, 2015 – näihin asioihin kyllästyimme tänä vuonna

Kuhameemiin, Donald Trumpiin ja deittirealityihin törmätään toivottavasti vähemmän vuonna 2016.

Kuvat: EPA ja Lionsgate.

Vuosi menee yllättävänkin nopeasti, mutta kyllä sen aikana ehtii kyllästyä kaikenlaisiin asioihin. YleX listasi, mille kaikelle olemme valmiit jättämään hellät jäähyväiset, kun vuosi vaihtuu uuteen.

Tylsät snäpit

Snapchat on ollut tänä vuonna se juttu some-maailmassa – ja kivaa snäpissä onkin! Hauskanpidon kanssa käsi kädessä kulkee kuitenkin vastuu: ihan kaikkea kahvinkeittoa ja bussimatkailua ei tarvitse snäpätä, kuten YleX:n Jenspa muistuttaa tällä videolla:

Kuhameemi

Niin siis olihan tämä hauskaa ehkä viikon ajan joskus syys-lokakuussa, mutta sittemmin kuha on uinut esimerkiksi kuntien tiedotusmateriaaleihin ja poliittisten järjestöjen some-kuviin. Lopputulema: kuha ei ole enää tuoretta.

Lue myös: Pitkään huvittanut meemi valloitti nyt Joensuun kaupungin some-tilit – miten kauan kuhalle jaksaa nauraa?

Proteiiniruuat

Proteiini eli prode eli protsku oli myös vuonna 2015 kaikkien lempiravintoaine. Proteiinilätyt, prodepitsat ja protskujuomat perinteikkäämpiä rahkoja unohtamatta ovat kirjaimellisesti olleet kaikkien huulilla. Ravitsemustieteilijöiden mukaan ei ole mitään merkkejä siitä, että suomalaiset saisivat nykyisellään liian vähän proteiinia.

Lue myös: Seuraava potentiaalinen superfood: Merilevä, joka maistuu pekonille

Teinidystopiat

Shailene Woodley esittää pääosaa Divergent – Kapinallinen -elokuvassa. // Kuva: Lionsgate

Nälkäpelin viimeinen osa tuli leffateattereihin marraskuussa. Ehkä ensi vuonna elokuvayhtiöillä on tarjoilla nuorille jotain uusiakin ideoita teinidystopioiden lisäksi? Ensin tosin ainakin Divergent- ja Labyrintti-sarjat täytyy kärvistellä loppuun.

Lue myös: Nälkäpeli-sarjan päätösleffa vie Katnissin kauas juuriltaan - koostimme elokuvan plussat ja miinukset

”Miten meni noin omasta mielestä?”

Meillä Suomessa on tietysti sananvapaus, mutta älä ainakaan odota selkääntaputteluja nokkeluudesta, jos tämän lauseen suustasi päästät.

Deittirealityt

Ensitreffit alttarilla ja Hottikset. // Kuva: Kuvat: MTV ja Nelonen

Ei näille varmasti loppua ole näkyvissä, mutta ehkä Ensitreffit alttarilla, Hottikset, Paratiisihotelli, Temptation Island Suomi, Aatami etsii Eevaa, Sinkkulaiva ja Maajussille morsian eivät tarvitse enää uusia ohjelmia kilpailijoikseen.

Lue myös: Hottikset vastaan Ensitreffit alttarilla – kumpi ohjelma on sinua varten?

Star Wars -hehkutus

Aika pitkälle saatiin elää vuotta 2015 kaikessa rauhassa, mutta kun Star Wars -fanitus ja -hehkutus alkoi uuden The Force Awakens -leffan takia, ei siltä varmasti säästynyt kukaan.

Lue myös: Kahdeksan kertaa se tunne, kun et ole nähnyt yhtään Star Warsia

Donald Trump

Donald Trump pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi. // Kuva: EPA/ Justin Lane

Oli tavallaan virkistävää, että Yhdysvaltain presidenttikilpaan hyppäsi mukaan huonolla maulla ja miljardiomaisuudella varustettu epäkorrekti töksäyttelijä – siis Donald Trump. Syksymmällä Trumpin puheenvuorot ovat kuitenkin muuttuneet niin vihamielisiksi, ettei hänelle haluaisi suoda huomiota enää hetkeäkään.

Lue myös: J. K. Rowling: Lordi Voldemort ei ollut yhtään niin paha kuin Donald Trump

Sana ”bae”

Jos et tiennyt, että bae on omalle rakkaimmalle tarkoitettu lyhenne sanoista ”before anyone else”, nyt on ihan liian myöhäistä opetella.

Vihapuhe

Oletko kommentoinut tänä vuonna jotakin uutista netissä? Ehkä et, mutta mitä todennäköisimmin olet lukenut senkin edestä vihapuhetta ja törkyä. Oli politiikasta, maahanmuuttajista tai Marja Hintikka Livestä mitä mieltä tahansa, tuskin kukaan on voinut pitää keskustelun tasoa erityisen laadukkaana vuonna 2015.

Lue myös: Suomalaiset vihaavat netissä enemmän kuin koskaan – ja ”Seppo” kerää sen kaiken blogiinsa

Yhteiskuntasopimus

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.). // Kuva: EPA / Stephanie Lecocq

Yhteiskuntasopimus – tuo pääministeri Juha Sipilän ylevä nimitys sille, että työmarkkinaosapuolet sopisivat keskenään siitä, mitä hallitus niiltä haluaa. Noin puolenkymmentä kertaa kaatunut yhteiskuntasopimus on noussut kuolleista jo monesti, joten varmuudella ei voi luvata, etteikö siihen törmättäisi myös vuonna 2016.

Lue myös: Mitäköhän Juha Sipilä tänään sanoo? Juomapeli kertoo, onko puheessa uusia avauksia

Jari ”Bull” Mentula

Ihan hyvä, että Suomessa on myös fitnessalan ammattilaisia. Mutta miksi Jari ”Bull” Mentulalle soitetaan myös silloin, kun Kreikassa on talouskriisi päällä? Tai uutisoidaan hänen hempeästä kesäkuvastaan? Tai kerrotaan, kuinka monta palaa sushia hän söi jouluna? Antakaa Bullillekin vähän rauhaa!