Det mörknar ute (Jo joutuu ilta) on joululauluopuksen 1 lauluista lähimpänä vaativaa taidelaulua. Laulun fraasit ovat pitkiä – niitä ei noin vain kokemattomampi laula – ja nuottitekstissä on hienovaraisia esitysmerkintöjä. Laulun osuus on kirjoitettu omalle rivilleen, ja kaikki kolme säkeistöä on kirjoitettu ulos.
Tavattoman hieno on kyllä tekstikin, joka julkaistiin otsikolla Julpsalm eli Jouluvirsi kokoelmassa Nya blad av Z. Topelius vuonna 1876, ja josta Topelius teki useita eri versioita. Sibelius sävelsi tekstin tiettävästi niinkin aikaisin kuin 1897 – joka tapauksessa se on hänen joululauluistaan varhaisin. Se julkaistiin ensin suomenkielisenä käännöksenä. Suomennos oli ilmestynyt Kyläkirjaston kuvalehden joulunumerossa 1897, ja sen oli tehnyt muuan 19-vuotias runoilijatar nimeltä Aino Suonio. Hänen oikea nimensä oli tosin Aino Krohn, ja pian hänet tultaisiin tuntemaan molemmilla puolilla Suomenlahtea nimellä Aino Kallas.
Det mörknar ute –laulun harmonia lepää viimeisiä tahteja lukuun ottamatta saman bassosävelen päällä – tekniikka, jota kutsutaan sattuvasti urkupisteeksi. Sitä koristaa pianon väliäänessä kahden sävelen vuorotteleva aihe (sivumennen sanoen aivan kuin Martti Turusen joululaulussa Me käymme joulun viettohon, vaikkakin tuplanopeudella). Laulun pienin liikkein etenevässä melodiassa on jaloa yksinkertaisuutta – sen huomaa varsinkin kun vertaa Sibeliuksen versiota Karl Collanin samaan tekstiin säveltämään jokseenkin koukeroiseen lauluun.
Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan neljäskymmeneskolmas osa.
