Hyppää pääsisältöön

150 Sibeliusta: Klassikkojen klassikko

joulukuusi
joulukuusi Kuva: Lotta Emanuelsson 150 sibeliusta

Julvisa eli Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt on Sibeliuksen viiden joululaulun joukossa aivan omassa kategoriassaan: se on ollut vuodesta toiseen esitetyin ja rakastetuin suomalainen joululaulu. Mielenkiintoisen Julvisan taustoista tekee se, että sen suomentajaa ei tiedetä – paljon tekijänoikeusrahoja on siis vuosien kuluessa jäänyt saamatta. Mahdollisesti suomentaja on ollut Matti Korpilahti, joka on suomentanut muun muassa Heinillä härkien kaukalon ja monia muita joululauluja. Toinen mahdollinen ehdokas on ollut Topeliuksen tyttärenpoika Mikael Nyberg. Uuteen virsikirjaan otettiin Niilo Rauhalan uusi suomennos, mutta vanha suomennos nimellä En etsi valtaa, loistoa on edelleen ylivoimaisesti tunnetumpi ja käytetympi.

Mikä tekee klassikosta klassikon? Ainakin Julvisan tapauksessa jumalaisen täydellinen melodia. Se on mielenkiintoinen, se elää joka runonsäkeellä aina uudella tavalla, ja se kohoaa antiikin draaman sääntöjä noudattaen hienoon huipennukseen (kohdassa ’ja mielet nostaa Luojan luo’). Ja vaikka laulu on kirjoitettu kansanomaiseksi joululauluksi, se on taidelaulun tapaan ajateltu kiinteäksi laulun ja pianon kokonaisuudeksi – pianon alku- ja loppukaneetti syvältä nousevine sointuineen on laulun erottamaton osa.

Tämänkin laulun alkuperäinen teksti on Topeliuksen; se julkaistiin ensin joululehdessä Julqvällen vuonna 1887 ja pari vuotta myöhemmin osana runokokoelmaa. Sibelius sävelsi tekstin vuonna 1909 ja se julkaistiin Sampo-lehdessä heti sekä suomeksi että ruotsiksi. Suomennos – kenen se sitten lieneekään – tekee oikeutta laulun tunnelmalle miltei paremmin kuin alkuteksti; Topeliuksen ruotsinkielinen runo on jollakin tapaa pompöösimpi, ja sen itsepintainen, peräti seitsemään kertaan toistuva vaatimus ’giv mig’ tekee siitä hieman yksitotisen.

Lienee sitä paitsi kansainvälisesti aivan ainutlaatuista, että kansakunnan suurin sinfonikko on säveltänyt myös kansakunnan rakastetuimman joululaulun. Ainakaan ihan heti ei tule mieleen vastaavaa tapausta, joskin Brahmsin Kehtolaulun asema kansanlaulumaisena ikiklassikkona voisi olla lähin vertauskohta.

Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan neljäskymmenesneljäs osa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua