Hyppää pääsisältöön

Ranskan viimeinen kuningas Louis Philippe Lapissa 2.

Lars Levi Laestadius saarnaa lappalaisille
Lars Levi Laestadius saarnaa lappalaisille. Maalaus: François-Auguste Biard. Lars Levi Laestadius saarnaa lappalaisille Kuva: John Nurmisen säätiö laestadius

Ranskan viimeisen kuninkaan Louis Philippen retkikunta sai Lapissa pätevän oppaan: Lars Levi Laestadius tunnettiin etevänä kasvitieteilijänä ja paikallisolojen tuntijana. Hän oli kielitaitoinen ja osoittautui kotatulilla myös loistavaksi tarinankertojaksi. Meidän historiamme tuntee hänet, rajoitetusti ja värittyneesti, lähinnä tulisena saarnaajana ja hurmoksen nostattajana. Laestadiuksen saamelaistaustasta eivät oppikirjat ole aina maininneet. Juuri siitä ranskalaisretkikunta oli erityisen kiinnostunut.

Kuninkaallinen tutkimusretkikunta La Recherche suuntaa Pohjolaan

Ranskan viimeisenä kuninkaana tunnettu Louis Philippe varusti matkaan kaksi tieteellistä retkikuntaa nuoruutensa pakokuukausien (1795) Pohjolaan. Tykkialus eli korvetti La Recherche lähti Ranskan Le Havresta kohti pohjoista vuosina 1838 ja 1839. Kapteeni Joseph Paul Gaimard johti retkikuntaa, joka taltioi matkoiltaan valtavan tieteellisen aarteiston. Aineisto suljettiin 19 niteen kokoelmaan. Kun Louis Philippe syöstiin vallasta (helmikuun vallankumous 1848), kokoelmaa ei onneksi tuhottu, vaan se vietiin Versaillesin linnan ullakolle, jonne se lähes unohtui.

Retkikunta keräsi tietoa Pohjolan floorasta ja faunasta, etnografiasta, geologiasta, minerologiasta, taivaan ilmiöistä ym. Matkan edetessä pitkälti Lars Levi Laestadiuksen ansiosta retkikunta innostui yhä enemmän myös paikallisista kulttuureista ja elintavoista, eritoten saamelaisista. Retkikunnan jäsenet edustivat monipuolisesti ranskalaista sivistystä ja kiinnostusta ja sen ansiosta moni pohjoisen osa-alue ja kohde saatiin taltioitua eri tavoin ja uusista näkökulmista.

Erityinen ansio lankeaa taiteilija François-Auguste Biardille, joka maalasi tarkkoja näkymiä saamelaiskylistä ja -kodista esineistöineen. pukuineen ja elintapoineen. Aikana, jolloin valokuvausta ei vielä ollut, työ oli korvaamatonta. Myös kirjailija Xavier Marmierin eläväiset ja silti uskollisen tarkat matkakertomukset ja nuoren matkakirjailija Léonie d'Audet'n taiturimaiset luonnonkuvaukset ovat arvokasta aineistoa historiallemme. Retkikunnan tiedemiesten mittaukset ja havainnot veivät Ranskaan uutta tietoa vielä tuntemattomasta Skandinaviasta.

Laestadius tarinoi ranskalaisten ja saamelaisten kanssa kotatulilla 1838. Kuningas Louis Philippen järjestämä tieteellinen tutkimusretkikunta Lappiin, jonka oppaana Laestadius toimi. Maalas François Auguste Biard.
Laestadius tarinoi ranskalaisten ja saamelaisten kanssa leiritulilla 1838. Kuningas Louis Philippen järjestämä tieteellinen tutkimusretkikunta Lappiin, jonka oppaana Laestadius toimi. Maalaus: François-Auguste Biard. Laestadius tarinoi ranskalaisten ja saamelaisten kanssa kotatulilla 1838. Kuningas Louis Philippen järjestämä tieteellinen tutkimusretkikunta Lappiin, jonka oppaana Laestadius toimi. Maalas François Auguste Biard. Kuva: John Nurmisen säätiö louis philippe

– Tutkimusretkikunnan aineistoa tulisi nyt paremmin nostaa esiin ja hyödyntää, toteaa dosentti Osmo Pekonen. Yhteistyö Lapin yliopiston ja Versaillesin yliopiston välillä tätä jo tekee, mutta resursseja – syvempää ranskalais-pohjoismaista yhteistyötä – tarvittaisiin mittavasti enemmän. Retkikunnat kävivät Huippuvuorilla, Karhusaarella, Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapissa. Lisäksi ne vierailivat ja tailtioivat aineistoa myös Etelä-Suomessa ja mm. Tukholmassa, mutta aarteisto on pitkälti unohdettu.

Vasta hiljattain ilmestyneissä, ansioikkaissa tutkimuksissa ja julkaisuissa retkikunnan koko urakka – tieteelliset ja taiteelliset taltioinnit sekä usein väärinymmärretty Lars Levi Laestadius – näyttäytyy nyt arvonsa mukaisena.

Lars Levi Laestadius ranskalaisretkikunnan oppaana – Lappalaisten mytologia palasina maailmalle

Laestadius nimitettiin kuninkaallisen retkikunnan (v. 1839) oppaaksi Lappiin erityisesti kasvitieteellisten ansioidensa takia, mutta myös Lapin ja lappalaisten tuntijana, etnografina. Hän opasti retkikunnan Norjan Kaavuonosta (Alta) Kautokeinon kautta Karesuvantoon. Hän sai retkikunnalta tilaustyönä kirjoitettavaksi Lappalaisten historian, josta kehkeytyi viisiosainen Lappalaisten mytologia.

Lars Levi Laestadiuksen Lappalaisten mytologia ilmestyi suomeksi kokonaisuudessaan vasta vuonna 2011
Lars Levi Laestadiuksen Lappalaisten mytologia ilmestyi suomeksi kokonaisuudessaan vasta vuonna 2011 Lars Levi Laestadiuksen Lappalaisten mytologia ilmestyi suomeksi kokonaisuudessaan vasta vuonna 2011 Kuva: Sini Sovijärvi/Yle lappalaisten mytologia

Laestadius ymmärsi, että alkuperäiskansan historiaa ei voi kirjoittaa samalla tavalla kuin kansoista, joilla on kirkonkirjansa ja oikeuslaitoksensa. Saamelaisten historia nousee tarinoista ja uskomuksista, mytologiasta. Retkikunnan terävä, maailmaa nähnyt kronikoitsija Xavier Marmier ymmärsi tämän ja toivoi erityisesti Lappalaisten mytologian kirjoittamista osaksi retkikunnan aineistoa. Samanhenkiset älyköt Marmier ja Laestadius ystävystyivät ja olivat pitkään kirjeenvaihdossa.

Mytologian ruotsiksi kirjoitettu käsikirjoitus koki kovia, julkaisuhanke viivästyi Ranskan poliittisten muutosten takia ja lopulta tyrehtyi. Kun Xavier Marmier kuoli, perikunta myi käsikirjoitukset antikvariaatteihin. Osia siitä katosi eri puolille maailmaa, jopa Amerikkaan asti, Yalen yliopiston ruotsalaiskirjastoon. Vuosikymmeniä jatkuneen salapoliisityön myötä tutkijat saivat selville käsikirjoitusten osien olinpaikat ja toimitettua ne takaisin Ruotsiin ja Suomeen. Vasta 1994-95 ensimmäinen saamelainen teologian tohtori Nilla Outakoski esitti siihen asti löytyneistä neljästä osasta ensimmäisen suomennoksen.

Tutkijoiden sinnikkyyden ansiosta mytologian viisiosainen käsikirjoitus lisäyksineen on vihdoin löytynyt kokonaisuudessaan ja antaa Laestadiuksesta aivan uutta tietoa kansansa etnografina ja hengellisyyden tulkkina. Ensimmäinen tieteellisesti toimitettu ja kommentoitu suomennos mytologian kaikista osista (Pentikäinen, Pulkkinen) ilmestyi vuonna 2011.

Nyt sekä Ruotsissa että Suomessa Laestadiuksen merkitys on ymmärrretty ja arvostettu. Ranskassa, Versaillesin yliopistossa tutkija Jan Borm johtaa Lappalaisten mytologian käännöstyötä ranskaksi ja saksaksi.

Charles Giraud'n vesivärimaalaus vuodelta 1839
Lars Levi Laestadius rinnassaan Ranskan kunnialegioonan ritarimerkki. (Muotokuva: Charles Giraud, v. 1839), yksityiskohta Charles Giraud'n vesivärimaalaus vuodelta 1839 Kuva: John Nurmisen Säätiö lars levi laestadius

Lars Levi Laestadius – saamelaisuutta ja herrnhotilaisuutta

Lars Levi Laestadius (1800-1861) syntyi Ruotsin Jäckvikissä vaatimattomiin oloihin. Alkoholisminsa myötä köyhtynyt, leskeksi jäänyt isä, Karl Juhananpoika Laestadius, oli oppinutta ruotsalaista pappissukua. Hänen toinen vaimonsa, Lars Levin äiti, Anna Magdalena Laestadius oli hurskas saamelaisnainen. Lars Levi pääsi äidin ja pikkuveljensä Petrus Laestadiuksen kanssa vastuullisen ja oppineen velipuolensa Karl Erik Laestadiuksen talouteen Kvikkjokkin pappilaan Jokmokkiin, ja sitä kautta lukioon Härnosandiin ja viimein Uppsalan yliopistoon.

Äidin turvallinen ja uskovainen persoona lienee vaikuttanut ratkaisevasti Lars Levin omaan henkisyyteen ja uskoon, jossa naisen rooli on vahva. Myös tiedemies ja etnografi Laestadius antaa naisten edustamalle kulttuuri- ja historiatiedolle suuren arvon, mikä hänen omana aikanaan – ja pitkälti vieläkin – on poikkeavaa ja epäsovinnaista. Tutkijana hän otti itse asioista selvää, toimi suoraan kentällä ensimmäisten kenttäkollegojen (pohjoissuomalainen Matthias Alexander Castrén ja unkarilainen Antal Reguly) rinnalla, ja kuuli siksi myös naisia.

Laestadius itse kertoo henkilökohtaisen herätyksensä sytyttäjäksi Lapin Marian, vuonna 1813 syntyneen Milla Clemensdotter -nimisen Lapin-tytön, joka kertoi avoimesti oman vaikean, henkisen matkansa heidän kohdatessaan Åselen pappilassa, Ruotsin eteläisessa Lapissa. Tuo valaistumisen hetki tapahtui Laestadiuksen syntymäpäivän talvisena iltana 10.1.1844. Voimakkaan kokemuksen myötä Laestadius alkoi korostaa ihmisen oman, henkilökohtaisen uskoon tulemisen ja uudistumisen merkitystä. Hän taisteli ulkokultaista, akateemista ja kaavoihin kangistunutta järkikristillisyyttä vastaan.

Taustana Lestadiuksen hengellisyydelle oli pietismistä kumpuava, maltillinen herrnhotilaisuus, joka Lapissa esittäytyi ns. lukijaisliikkeenä. Herrnhotilaiset edustivat alkukristillisyyttä, jonka perimmäisenä tehtävänä oli viedä kristillistä armon perussanomaa eteenpäin. Niinpä lukijat kulkivat Pohjolan kylästä kylään, lukivat ja selittivät ihmisille vanhoja tekstejä. Laestadius korostaa myös luontoa, Jumalan antimia kauniina lahjoina ihmisille: –Eläimet laulavat ja kasvit kukoistavat, kuten hän koskettavasti usein kirjoittaa, –Mutta niitä ihmiset eivät enää näe eivätkä kuule.

Saamelainen luonnon kunnioittaminen ja herrnhotilainen myyttinen armon jatkumo saivat kumpikin sijansa Laestadiuksen henkilökohtaisessa uskossa. Tämä yhdistelmä on vaikea pala sekä saamelaisille että valtaväestölle.

Tulenpalava saarnamies Laestadius

Elettiin aikoja, jolloin saamelaiset olivat siirtymässä omasta vanhasta luonnonuskostaan kristityiksi ja asiat elivät vielä rinta rinnan. Laestadius oli kansansa pitkän murrosvaiheen ja koko taustan syvä ymmärtäjä. Mutta hän oli myös yliopistossa opiskellut teologi, tiedemies ja älykkö, joten hänen katsantonsa oli laaja-alainen. Kielitaitonsa ansiosta hän pystyi kommunikoimaan koko Lapin alueen ihmisten ja lisäksi ulkomaalaisten kanssa.

Lars Levi Laestadius - Yksi mies, seitsemän elämää -teoksen etukansi, suunnittelu Iiris Kallunki.Lars Levi Laestadius - Yksi mies, seitsemän elämää -teoksen takakansi, suunnittelu Iiris Kallunki.
Lars Levi Laestadius – Yksi mies, seitsemän elämää -teoksen kansi, suunnittelu Iiris Kallunki/Kirjapaja, kuvamuokkaus: Sini Sovijärvi/Yle Kuva: Iiris Kallunki/Kirjapaja

Lapin sosiaaliset olot ja ongelmat saivat Laestadiuksen raivon valtaan. Hän ei voinut sietää kauppamiehiä ja kapakoitsijoita, jotka kolonialistien tapaan pilasivat alkuperäiskansan, joka ei alun perin tuntenut viinaa. Paloviina köyhdytti saamelaisia ja muitakin Lapin asukkaita ja johti henkilökohtaisiin tragedioihin. Tästä – ymmärrettävästi – Laestadius saarnasi palavasti ja halusi pelastaa ihmiset viinalta ja sen aiheuttamalta köyhyydeltä, jotka olivat "suoraan perkeleestä". Hengellisyys ja uskon tärkeys irrottivat hänet välillä tiedemiehen työstä.

Myös paljon parjattu "hurmos" on asetettava ajalliseen kontekstiin. Ennen nettiä, televisiota, radiota ja rock-konsertteja ihmisillä, usein lukutaidottomilla, oli syrjäseuduilla vain vähän väyliä avoimiin tunnekuohuihin. Niinpä voimalliset, karismaattisen saarnaajan seurat tai jumalanpalvelukset, saattoivat saada heidät "liikutuksiin" eli havahtumaan, purkautumaan, katumaan – kokemaan voimakasta tunnetta, joka sai myös fyysisiä piirteitä. Kuollessaan Lars Levi Laestadius ei tiennyt perustaneensa sitä herätysliikettä, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä laestadiolaisuus, tai sen variantteina.

Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen teos Lars Leevi Laestadius, yksi mies, seitsemän elämää valottaa monipuolisesti ensimmäisen suomalaisen Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin saaneen tiedemiehen, etnografin, oppineen kirkonmiehen ja samalla sisäisesti hengellisen voimasaarnaajan elämää.

Professori Juha Pentikäinen toteaa, että Laestadius tunnetaan tavallisimmin "Ruotsin Lapista kotoisin olevana pappina" ja tulisena saarnaajana, mutta hän oli paljon muutakin: Linnén oppilas, uuttera tutkija ja saamelaistaustainen, kielitaitoinen kosmopoliitti, jolla oli kontaktit alansa huippuihin ympäri maailmaa.

Ranskalaisretkikunnan tunnettuja jäseniä

Virallinen matkakertomusten kirjoittaja, kuulu kosmopoliitti Xavier Marmier

Kirjailija ja kronikoitsija Xavier Marmier (Etienne-Gabriel Bocourt'in piirros)
Kirjailija Xavier Marmier (Muotokuva: Etienne-Gabriel Bocourt, yksityiskohta) Kirjailija ja kronikoitsija Xavier Marmier (Etienne-Gabriel Bocourt'in piirros) Kuva: John Nurmisen Säätiö xavier marmier

Retkikunnan virallinen matkakertomusten taltioija ja kronikoitsija Xavier Marmier (1808-1892) oli eri puolilla maailmaa matkannut kielitaitoinen kosmopoliitti. Hänet tunnettiin pohjoismaisen kirjallisuuden tuntijana ja kääntäjänä eli hän osasi sujuvasti mm. ruotsia, ei kuitenkaan suomea.

Marmier oli syntynyt Pontarlierissa, Ranskan ja Sveitsin rajalla, ja aloittanut uransa kotiseutunsa Franche-Comtén maakunnan huomattavimman kaupungin, Besançonin kirjastonhoitajana.

Pian hän päätyi kokonaan Pariisiin ja teki lukuisia kaukomatkoja. Ajan pariisilaiset tunsivat kutkuttavaa kiinnostusta eksoottisiin kohteisiin, joista Marmier taitavasti kirjoitti. Marmier oli pariisilaissalonkien julkkis, mutta ei pintaliitäjä. Oli luontevaa, että juuri hänet nimitettiin pohjoisen retkikunnan kronikoitsijaksi.

Myöhemmällä Suomen-matkallaan v. 1842 hän tutustui Helsingissä ikäiseensä, eleganttiin ja älykkääseen aatelisnaiseen Aurora Karamziniin (1808-1902). Heidän ystävyytensä kesti pitkään. Kaunis ja sivistynyt rouva Karamzin (o.s. Demidov) oli saanut ranskalaishenkisen, kansainvälisen kasvatuksen ja piti Helsingissä salonkia, jossa Marmier mieluusti vieraili. He tapasivat usein myös Pariisin ykkössalongeissa ja kirjoittelivat toisilleen tiheään.

Hovitaiteilija François-Auguste Biard taltioi korvaamattomia näkymiä Lapista

Ranskan kuningas Louis Philippen hovitaiteilija François-Auguste Biard ikuisti Lapin maisemia 1839
Ranskan kuningas Louis Philippen hovitaiteilija François-Auguste Biard ikuisti Lapin maisemia kuninkaallisen retkikunnan tutkimusmatkalla 1839. Muotokuva: Jean-Baptiste Camille Corot. Ranskan kuningas Louis Philippen hovitaiteilija François-Auguste Biard ikuisti Lapin maisemia 1839 Kuva: John Nurmisen Säätiö françois-auguste biard

Aikakautensa muodikas ja kysytty taiteilija François-Auguste Biard (1798-1882) oli erityisesti kuningas Louis Philippen suosiossa. Kuninkaallisen retkikunnan ns. vierailevana taiteilijana v. 1839 hän taltioi kuninkaan pyynnöstä tämän nuoruudenkokemuksia Lapissa jälkikäteen, osittain kuvitteellisesti, koska kuningas oli ollut siellä vallankumousta paossa jo v. 1795.

Biard toteutti maalaustensa pääaiheet todellisella taituruudella, jokaisen yksityiskohdan huomioon ottaen. Sen sijaan taustoissa saattoi väikkyä jopa surrealismia. Tarkka taltiointi toimi aikakauden dokumentaationa, kun valokuvausta ei vielä ollut.

Romantiikan tehdessä tuloaan 1800-luvun jälkipuoliskolla Biardin töitä ei enää arvostettu. Impressionismi oli aivan toista maata kuin "akateeminen" yksityiskohtien maalaaminen. Myöhemmällä iällä taiteilija teki vielä huomattavan uran Brasilian hallitsija Dom Pedro II:n (1825-1891) suojeluksessa ja taltioi Amatsonian alkuperäisasukkaita taidokkaisiin maalauksiinsa. Biard jäi suurena nimenä Brasilian taidehistoriaan.

Kirjailija Léonie d’Aunet matkasi Pohjolassa mieheksi naamioituneena

Kirjailija Léonie d'Aunet rakkaansa, taiteilija François-Auguste Biardin ikuistamana.
Kirjailija Léonie d'Aunet puolisonsa, taiteilija François-Auguste Biardin ikuistamana 1842, yksityiskohta Kirjailija Léonie d'Aunet rakkaansa, taiteilija François-Auguste Biardin ikuistamana. Kuva: John Nurmisen Säätiö léonie daunet

Taiteilija Biardin morsian, vain 19-vuotias rohkea neito, Léonie d'Aunet (1820-1879) matkasi mieheksi pukeutuneena Pohjolaan suuntautuneen 2. ranskalaisretkikunnan mukana vuonna 1839. Hän kirjoitti matkakertomuksia, joista kehkeytyi maineikas teos Histoires d’une femme au Spitzberg (Erään naisen kertomuksia Huippuvuorilta), jonka Suomen Lappia koskeva osuus on suomennettu (Marja Itkonen-Kaila). Léonie d’Aunet on ehkä ensimmäinen ulkomaalainen matkakuvaaja, joka näki ja ymmärsi ruskan ainutlaatuisuuden ja kirjoitti siitä herkän ja taitavan kuvauksen.

Käynti Laestadiuksen pappilassa Karesuvannossa sen sijaan ei jäänyt kirjailijattaren mieleen mukavana visiittinä. Nuorena ranskattarena hän tuskin ymmärsi Pohjolan kovia oloja (ruokatarjoilu) tai perheen juuri kokemaa traagista menetystä (Levi-pienokaisen kuolema). Murtunut Laestadius ja varsinkaan puolisonsa Brita-Kajsa (o.s. Alstadius) eivät jaksaneet isännöidä retkikunnan käyntiä lämminhenkisen suureellisesti, kuten oli tapahtunut vuotta aiemmin ensimmäisen retkikunnan vieraillessa heidän kodissaan.

Myöhemmin Léonie d’Aunet avioitui taiteilija Biardin kanssa ja heille syntyi Lapin-matkalla alkunsa saanut lapsi. Lastsa heijattiin saamelaiskomsiossa, jonka Biard oli matkalla hankkinut ja myös maalaukseensa taltioinut. Menestyvä taiteilija hankki perheelle kaksi kaunista kotia, toisen Pariisista, toisen maaseudulta.

Biardin maalaus Nuori Orléansin prinssi Louis Philippe saamelaiskodassa 1795, valo lankeaa komsiossa nukkuvaan lapseen. (yksityiskohta)
Biardin maalaus nuoresta Orléansin herttuasta Louis Philippestä saamelaiskodassa 1795, valo lankeaa komsiossa nukkuvaan lapseen (yksityiskohta) Biardin maalaus Nuori Orléansin prinssi Louis Philippe saamelaiskodassa 1795, valo lankeaa komsiossa nukkuvaan lapseen. (yksityiskohta) Kuva: John Nurmisen Säätiö louis philippe

Biardin puoliso Léonie oli persoonallinen, omapäinen ja kaunis nainen, johon kirjailija Victor Hugo kohtalokkaasti iski silmänsä jossakin taiteilijatapahtumassa Pariisissa. Léoniesta tuli hänen rakastajattarensa. Sitten siveyspoliisi yllätti lempiväiset. Tekoa seuranneessa oikeudenkäynnissä Léonie d'Aunet tuomittiin menettämään perheensä ja omaisuutensa. Naistenmiehenä tunnettu Victor Hugo pääsi pälkähästä, koska häntä ei ollut tuomittu "vertaisistaan koostuvassa tuomioistuimessa". Kuningas ei puuttunut asiaan.

Tragediasta huolimatta d'Aunet ja Biard jättivät jälkeensä saamelaisille, suomalaisille ja kaikille pohjoismaalaisille arvokkaan kulttuuriaarteiston kokemuksistaan pohjoisessa.

Kuuntele ohjelma:

Lähteet:
Henkilöhaastattelut: Juha Pentikäinen, Osmo Pekonen (Sini Sovijärvi/Yle 2015)
Arktinen seminaari (Ranskan instituutti Helsingissä 2013)

Kirjalliset lähteet:
Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta La Recherche Lapissa (John Nurmisen Säätiö 2014)
Lars Levi Laestadius – Yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011)
Maalausten valokuvat: John Nurmisen Säätiö

Kommentit
  • Wiurilan kartanon perintö – vanhaa eurooppalaisuutta ja uutta yrittäjyyttä Varsinais-Suomessa

    Wiurilan kartano linkittyy Ranskan hoviin

    Wiurilan kartano linkittyy historiassa Ranskan hoviin. Euroopan tärkeimpiin diplomaatteihin ja valtiomiehiin kuulunut Maurice de Tallyerand, jo Ludvig XVI:n, sittemmin keisari Napoleon I:n ja kuningas Ludvig Filipin oikea käsi, voidaan jäljittää suomalaisiin Armfelteihin Kuurinmaan ruhtinatar Wilhelminen kautta. Gustaf Mauritz Armfelt ihastui tähän kauniiseen neitoon ja he saivat tyttären, Gustavan eli "Vavan", joka asettui Wiurilaan. Hänen tuomansa ranskalaisvaikutteet kukoistavat edelleen 1830-luvun sisustuksessa kartanon pääsalongissa. Wiurila on ollut Armfeltin aatelissuvun omistuksessa vuodesta 1787 lähtien – ja on edelleen, vaikka sukunimi onkin vaihtunut Aminoffiksi. Maatalouskartanosta tila on muuttunut innovatiiviseksi matkailukohteeksi, jossa historia saa vapaasti hengittää.

  • Metsään pysähtynyt juna – Matti Johannes Koivun sukellus modernin Suomen historiaan

    Matti Johannes Koivun kehityskertomus päättyy.

    Modernin Suomen tarina on ihmeellinen, mutta se on aina kesken. Valtavalla sinnikkyydellä ihmiset ovat yrittäneet luoda järjestystä ja hallittua yhteiskuntaa, mutta aina jokin pilaa järjestyksen. Keskeneräisyyden historia päättää Matti Johannes Koivun esseesarjojen trilogian. Mutta miksi muusikko ryhtyi selvittämään mammuttimaisia kysymyksiä? Matti Johannes Koivu kertoo.

  • Hakoisten kartanon perintö – juurevasti moderni maatalousyrittäjyys

    Hakoisten kartanon perintö on vastuullinen.

    Hakoisten kartanon historia Janakkalassa juontuu jo 1200-luvulta. Linnavuorella sijaitsi ilmeisimmin Birger-jaarlin toisen ristiretken aikainen puulinna, jota novgorodilaiset piirittivät. Nykyinen kartanon päärakennus on 1700-luvun lopusta. Rosenbergien suku on omistanut Hakoisten kartanon vuodesta 1935. Nuori isäntä Max Rosenberg saattoi kartanon toiminnan eettiseen luomuun vuonna 2015. Hereford-lihakarjaa pidetään hyvin ja vastuullisesti. Kartano on aina ollut yritteliäs maatalouskartano, joka on myös vaikuttanut paikallisesti alueen kehitykseen. Suomen kartanot ovat toimineet paikallisina vaikuttajina, mutta myös kansainvälisten vaikutteiden tuojina maahamme. Tapaamme Hakoisissa sekä vanhemman isännän Björn Rosenbergin että nuoren isännän Max Rosenbergin ja edustavan otoksen Hereford-karjan rouvapuolisista edustajista.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua