Uudenvuoden juhlintaa kannattaa vielä harkita, koska pikkumokien ja ikävähköjen tilanteiden riski on mahdollinen.
Rakettien keskellä voi loistaa myös pettymys. // Kuva: Yle / Seppo Sarkkinen
Joulukuun viimeinen päivä vuonna 2015. Ajatuksena on vielä viimeisen kerran tänä vuonna kokoontua ystävien kanssa yhteen, ampua raketteja ja muistella kulunutta vuotta. Kuinka ihanaa aloittaa vuosi 2016 hymy huulilla, mieli virkeänä!
Pyh. Höpö höpö. Jotain hässäkkää illan aikana syntyy taatusti.
Vuodenvaihteen juhliminen on oivallinen hetki holtittomille mokille ja kiusallisille tilanteille. Valmistaudu ainakin näihin yhteentoista kyseenalaiseen tilanteeseen, jotta ne eivät tule yllätyksenä.
1. Kun halajat uudenvuodensuukkoa, mutta se ei syystä tai toisesta onnistu
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa 14. syyskuuta.
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa Youtubessa ja Yle Areenassa 14. syyskuuta. Sarjan toisella tuotantokaudella kilpailee kuusi monipuolista ja erilaista artistia.
Jälleen trendikkään Paramoren tahtiin aikuistunut Haloo Helsinki! keskittyy oman soundinsa ylläpitoon, ja pudotti ainoan puhtaan rokkibiisin uudelta levyltään.
Joka kevät pääsiäisen paikka täytyy tarkistaa erikseen kalenterista, sillä kun on viikkojen liikkumavara. Miksi näin on, ja miten pääsiäisen paikka oikein määräytyy?
Viikon arkisafkat -ohjelmasta tutut Iman ja Leena loihtivat helpot ja maistuvat tarjoilut vappupiknikille. Yhteiskokkaukseen voi liittyä lauantaina Areenassa klo 11 alkaen.
Snart är det nya året här. Yle Åboland tog sig ut till stranden av Aura å för att höra vad folk i staden har tyckt om året som gått, och vad förväntningarna är inför det nya året.