Hyppää pääsisältöön

Rosvo Roopen tarina haki vertaistaan valkokankaallakin

Kun Hannu Leminen vuonna 1949 päätti ohjata merirosvoaiheisen elokuvan, oli käytännön kekseliäisyydelle tilausta. Resursseja ei juuri ollut, mutta huippusuositun laulelman, Tauno Palon ja lainamateriaalin turvin saatiin aikaiseksi ainakin merikelpoinen, ellei peräti Hollywood-tasoinen historiallinen seikkailuelokuva.

Rosvo Roope pohjautuu Rafael Ramstedtin vuonna 1931 levytettyyn, suosiossaan liki kansanlauluksi muodostuneeseen laulelmaan Balladi Rosvo-Roopesta.

Käsikirjoittajat Joel Laikka ja H. Lemi (Leminen) sijoittivat tarinan 1700-luvun lopun Itämerelle ja uusmaalaiseen kartanomaisemaan. Kartanomiljöö on kotoinen, merimaisemat sen sijaan vaikuttavat heti alkuteksteistä alkaen yllättävän eteläisiltä, mille löytyykin Suomen kansallisfilmografian mukaan looginen selitys. Iso osa elokuvan laiva- ja taistelukuvista nimittäin oli kopioitu lupaa kysymättä Michael Curtizin ohjaamasta elokuvasta Captain Blood (1935). Errol Flynnin tähdittämä elokuva oli tuotu Suomeen uudelleen esitykseen vuonna 1949.

Elokuvassa elettiin ensimmäisen Pommerin sodan (1757–1762) jälkeistä aikaa. Sota on jäänyt monen suomalaisen mieleen siitä, että Saksasta Suomeen palanneet sotilaat toivat mukaan uuden hyötykasvin, perunan, ja siihen viitataan elokuvassakin.

Alkuperäisen balladin sanoja muokattiin. Tarina kerrottiin kehyskertomuksen kautta: sen kertoo Vekarus, Roopen aseenkantaja. Elokuvan Roope on nuori mies, joka sydänsurujen vuoksi lähtee merille. Siellä hänestä tulee merirosvo, joka hurmaa ja hylkää monta naista. Lopuksi hän palaa maihin ensirakkautensa luo.

Elokuvan pääosan näytteli itseoikeutetusti Tauno Palo, joka mainostekstien mukaan "lauloi, rakasti, vihasi, miekkaili ja voitti."

Naispääosassa nähtiin ohjaajan puoliso Helena Kara. Hänellä on elokuvassa kaksoisrooli – alun perin hänelle suunniteltiin peräti neloisroolia. Kara esittää elokuvassa sekä Helenaa että tämän tytärtä Kristiinaa. Roolihahmojen yhteiskohtaukset on toteutettu sijaisnäyttelijöiden avulla.

Musiikin sävelsi George de Godzinsky. Miekkailukohtauksissa kuultava musiikki hyödyntää teemaa, jonka de Godzinsky oli vuonna 1938 säveltänyt Nyrki Tapiovaaran elokuvaan Varastettu kuolema.

Tauno Palon karisma kantoi pitkälle

Aikalaisarvioissa elokuva sai yleisesti ottaen hyvän vastaanoton, joskin joitakin yksityiskohtia moitittiin. Itse aihetta pidettiin erittäin onnistuneena.

"Viime kuukausien kehnojen kotimaisten elokuvien jälkeen tuottaa Adams-Filmin uusin tuote Rosvo Roope miellyttävän yllätyksen. Se osoittaa, että Suomessa osataan toki valmistaa hyvä seikkailufilmi, johon on saatu ripeätä toimintaa, reipasta veijarimaista huumoria ja oikeata otetta alusta loppuun saakka. Tosin siinäkin on puutteita, kerronta on paikoitellen katkonaista ja joitakin kohtauksia on pitkitetty liikaa."(Olavi Veistäjä, Aamulehti)

Tauno Paloa kiitettiin. Häntä verrattiin Errol Flynniin ja pidettiin jopa parempana.

"Itseoikeutettuna ja synnynnäisenä Rosvo Roopena Palo luo niin uljaan seikkailijahahmon, että katsoja ilman muuta uskoo hänen persoonallisen tehonsa vaikuttavan yhtä hyvin miehiin kuin naisiin."(Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat)

"Suomalaisena Errol Flynninä Tauno Palo on täysin hollywoodilaisten sankariveljiensä veroinen – parhaimmissa kohtauksissaan. Mutta siinä välissä hän vaikuttaa kummallisen väsähtäneeltä. Hänellä on kuitenkin aina rakastajan katse ja hymyily, jotain veitikkamaista, lämmintä ja sydämellistä, mitä esim. juuri Errol Flynniltä puuttuu." (Raul af Hällström, Uusi Suomi)

Palon lisäksi kiitettiin etenkin Yrjö Ikosen ja Uljas Kandolinin roolisuorituksia. Naisista eniten huomiota sai Ghedi Lönnberg. "Hän esiintyy hillitysti ja kauniisti, ilmaisee olemuksellaan sen, mitä pitää – yrittämättä teeskennellä, poseerata ja teatterimaisesti näytellä, kuten ne toiset."(Raul af Hällström)

Yläluokkalaisten naisten puvustusta af Hällström moitti. Hänen mukaansa naiset näyttivät elokuvassa ”pyntätyiltä ja käherretyiltä karjatalouspuolen edustajilta”. Esko Töyrin kuvausjälkeä kiitettiin, sen sijaan äänitystä moitittiin epäselväksi. Lemisen ohjausotetta kiitettiin huoliteluksi.

"Romanttisen seikkailuelokuvan tunnelma on onnistuneen avara, historiallinen tausta herraskartanoineen ja savuisine kapakoineen on valmisteltu huolella ja taidolla ja kerronnassa on iskevyyttä ja tyyliä."(Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat)

Ensimmäinen televisiossa esitetty elokuva

Rosvo Roope sai myös kunnian olla ensimmäinen televisiossa esitetty suomalainen elokuva. Se esitettiin teekkarien tv-kerhon koelähetyksessä 25. maaliskuuta 1956, jolloin televisiovastaanottimia oli Helsingin seudulla muutama sata.

1980-luvulla elokuva esitettiin sekä valkokankaalla että televisiossa. Arviot muuttuivat yllättävän vähän ja osa kriitikoista halusi korjata niitä ylöspäin. ”Lavastuksia en menisi kiittelemään ja Tauno Palon suorituksen nostaisin korkeammalle.” (Helena Ylänen, Helsingin Sanomat)

Seuraavan arvion mukaan mielestä Rosvo Roope "ei kuulu kotimaisen elokuvan parempaan päähän". "Se on toiminnallisuudessaan yllättävän jähmeästi ohjattu ja korostuneesti näytelty, eikä Leminen muutenkaan ole osannut käyttää miljöötä oikein hyväkseen. Merirosvoseikkailua värittää pikemminkin sänkykamarifilmin henki." (Markku Tuuli, Katso)

Uuden ajan kriitikot syyttivät lopputuloksesta elokuvan tuotanto-olosuhteita. "Rosvo Roope on suurimmaksi osaksi kuvattu studiossa. Niinpä katsoja jääkin kaipaamaan vauhdikkaita purjehdus- ja kaappauskohtauksia: missään vaiheessa ei nimittäin pääse syntymään aitoa merellä olemisen tunnelmaa. Lisäksi myös ajankuvaus ontuu: 1700-luvun ilmapiiri ei läheskään aina välity aitona." (Pekka Huolman, Keskisuomalainen)

Käsikirjoituksen katkelmallisuus estää Lemisen ohjaustyön joustavuutta todentumasta sillä tavoin kuin on laita hänen parhaissa filmeissään, joissa katsoja ihailee ehkä eniten saumatonta ja sulavaa kuvakerrontaa". (Pertti Lumirae, Suomen Sosialidemokraatti)

"Rosvo Roope on huonosti lavastettu ja jähmeästi etenevä balladielokuva.Tauno Palon vuoksi se kannattaa kuitenkin niellä kakistelematta – hänen veroistaan karismaattista hurmurinäyttelijää ei Suomesta ole toista löytynyt." (Tapani Maskula, Turun Sanomat)

Elokuvakirjalisuudessa Rosvo Roope noteerataan yhtenä epookki- ja kulkuriromanttisten elokuviemme merkkipaaluna. Osa tutkijoista on kiinnittänyt huomiota Lemisen Ruotsin vallan aikaiseen aihevalintaan hetkellä, jolloin Suomen idänsuhteet olivat "oraalla". He ovat tulkinneet Lemisen tavoitelleen elokuvalla poliittista kannanottoa omaan aikakauteensa.

Klikkaamalla kuvaa voit ladata Rosvo Roopen julisteen itsellesi.

Rosvo Roope -elokuvan juliste (2015).
Rosvo Roope -elokuvan juliste (2015). Kuva: Yle fennada-filmi
Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava 2005.
Suomen kansallisfilmografia, osa 4. Vuodet 1948–1952.

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto