Hyppää pääsisältöön

XmiX täyttää 5 vuotta – illan lähetyksessä synttäreiden kunniaksi uunituore liveveto

XmiXin 5-vuotista taivalta juhlistetaan taltionnilla Orkidean ja Orionin uudenvuodenaaton keikalta.

Vuoden 2015 XmiX-artistit. // Kuva: YleX

DJ Orion on juontanut viiden vuoden ajan XmiX-lähetyksiä. XmiX:ssä on kuultu monia huippu-DJ:den miksaamia settejä.

- Olen ihan yllättynyt, että nyt jo on mennyt viisi vuotta, DJ Orion sanoo.

DJ Orionin mukaan kulunut vuosi 2015 oli XmiX-historian paras. Lähetyksissä kuultiin miksauksia muun muassa Heikki L:ltä, Milla Lehdolta, Darudelta ja Proteukselta.

- XmiX:iä vetäessä on saanut huomata, kuinka korkea taso suomalaisessa DJ-kulttuurissa on, DJ Orion pohtii.

5-vuotissynttäreiden kunniaksi perjantai-illan XmiX:ssä kuullaan keikka eiliseltä uudenvuodenaatolta. DJ Orionin lisäksi Circuksen lavalle nousi Hello 2016 -bileissä DJ Orkidea.

- On älyttömän hienoa, että nykyään voi tehdä näin. Keikka oli eilen, ja jo tänään sen voi tarjoilla huippulaatuisena kuulijoille radiolähetyksessä, DJ Orion hehkuttaa.

Avaa Instagram postaus

Lue myös:

Vuoden viimeinen XmiX on Pure Trance -tykitystä – vieraana musiikkityylin edelläkävijä DJ Orkidea

Suomen hardstyle-kuningatar J7: Oman musiikin kautta isommin ulkomaille

Huipputuottaja Heikki L palaa musiikin pariin – oliko ikävä?