Hyppää pääsisältöön

Dokumenttisarja Making A Murderer sai somen kuohumaan – lavastettiinko syytön mies karmean rikoksen tekijäksi?

Netflixin tuore dokumenttisarja kertoo Steven Averyn ainutlaatuisen tarinan. Sarja nostaa esiin yhdysvaltalaisen oikeusjärjestelmän epäkohtia tavalla, joka on saanut katsojat järkyttymään. Tämä juttu sisältää juonipaljastuksia.

Making A Murderer kertoo Steven Averyn tarinan. // Kuva: Netflix

Netflix julkaisi 18. joulukuuta dokumenttisarjan Making A Murderer. 10-osainen sarja kertoo tarinan miehestä, jota yhdysvaltalainen oikeusjärjestelmä on kohdellut epäoikeudenmukaisesti. Jos haluat välttyä juonipaljastuksilta kokonaan, lopeta jutun lukeminen tähän.

Wisconsilainen Steven Avery nousi julkisuuteen vuonna 2003, kun hän vapautui vankilasta. Avery joutui vankilaan vuonna 1985, kun hänet tuomittiin raiskauksesta. Avery ei koskaan tunnustanut tekoa, vaan sanoi jatkuvasti olevansa syytön.

Uudistuneella DNA-teknologialla Averyn sanat pystyttiin lopulta todistamaan oikeiksi. Mies oli ollut 18 vuotta vankilassa rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt. Vuonna 2003 Avery siis vapautui valtavan mediahuomion saattelemana.

Making A Murdererin nimi viittaa tapaukseen, joka sattui vuonna 2005, kaksi vuotta Averyn vapautumisen jälkeen. 25-vuotias Teresa Halbach murhattiin, ja Steven Averysta tuli rikoksen pääepäilty. Dokumenttisarjan keskeinen kysymys onkin: Murhasiko Avery nuoren Halbachin todella vai lavastettiinko hänet?

Kymmenen vuoden kuvausurakka

Laura Ricciardin ja Moira Demoksen luomaa dokumenttisarjaa kuvattiin ja tuotettiin yli 10 vuoden ajan. Kuvausryhmä seurasi Steven Averyn tarinaa lähinnä hänen perheensä kautta. Dokumentissa Averyn perheen kohtalo näyttäytyy tragediana. Teoria siitä, että viranomaiset lavastivat Steven Averyn ei tunnu kaukaa haetulta, vaan täysin mahdolliselta.

Making A Murdererissa kuvattuja tapahtumia on viime päivinä ruodittu somessa paljon. Erilaisilla foorumeilla, kuten Redditissä, on pohdittu muita epäiltyjä, uusia teorioita murhan kulusta ja todisteiden pitävyyttä. Sarjasta puhutaan niin paljon, että monet ulkomaiset mediat ovat listanneet asioita, joita sarjasta täytyy tietää, vaikkei olisi edes nähnyt sitä.

Viranomaisten toiminta näyttäytyy Making A Murderissa arveluttavana. Etenkin poliisin ja lakimiesten toiminta on hämmästyttänyt sarjaa katsoneita.

Averyn tarina on kuitenkin vielä kesken. Elokuvantekijät Demos ja Ricciardi kertoivat verkkolehti Mashablelle, että yhteistyö Steven Averyn kanssa jatkuu yhä.

- Jatkamme dokumentin tekemistä. Äänitämme yhä puheluitamme Stevenin kanssa, tekijät sanovat.

Making A Murderin ensimmäinen jakso on nähtävissä YouTubessa.

Lue myös:

Uuden Sherlockin erikoisjakso ihastutti fanit – Suomessa ensi-illassa sunnuntaina

Game of Thrones -kirjailija pahoittelee – uusi kirja ei ole vielä valmis

Tylsää joululomalla? Aloita näiden sarjojen seuraaminen välipäivinä