Hyppää pääsisältöön

Pauli Hanhiniemi esittää uusimman SuomiLOVE-sinkun

SuomiLOVEn 8. singlen kanssi, jossa on Pauli Hanhiniemi.
SuomiLOVEn 8. singlen kanssi, jossa on Pauli Hanhiniemi. pauli hanhiniemi

Valehtelisin jos väittäisin saa uudenlaisen asun yli 25 vuotta ensijulkaisunsa jälkeen.

SuomiLOVEn kahdeksannessa jaksossa kuullaan taas hieno klassikkobiisi uutena sovituksena, kun Pauli Hanhiniemi esittää oman kappaleensa Valehtelisin jos väittäisin. Alkuperäinen versio löytyy Kolmas Nainen -albumilta Hyvää ja kaunista vuodelta 1990.

Näin Pauli itse kertoo kappaleesta:

- Valehtelisin jos väittäisin on nuorempana väsäämäni yritys hahmottaa omaa paikkaani kaiken maailman julistajien joukossa

- Se on yhtä lailla irtisanoutumisilmoitukseni kuin rakkaudentunnustukseni eri ismeille ja vouhotuksille. Moni kuulee sen rakkauslaulunakin, eikä sekään ole siitä pois suljettu. Biisi päätyi alunperin ankeimmalla mahdollisella sähköpianosoundilla soitettuna sinkun B-puoleksi, levytettiin sittemmin oikealla pianolla, tehtiin jousiversio, livelevytys ja nyt tämä. Yllättävän sitkeä laulu!

Kuuntele kappale täältä: