Ykkösen ajankohtaisohjelmien klassikko A-studio vahvistaa ohjelmapaikkaansa arki-illoissa.
Maanantaista torstaihin illan Uutisten ja Urheiluruudun jälkeen nähtäviä suoria lähetyksiä juontavat Johanna Vesikallio, Kirsi Heikel, Susanne Päivärinta ja Jan Andersson.
A-studio ei ole uutisten tapaan päiväkohtaisuuden tai viikkokohtaisuuden vankina, vaan voi nostaa puheenaiheita ihmisten elämästä esiin aidosti ja rohkeasti. Toimitus haluaa tarjota katsojille ahaa-elämyksiä ja tietoa laajalla skaalalla.
"Se, että pääministeri muuttaa mieltään nähtyään A-studiossa, mitä vaikutuksia hänen päätöksillään on esimerkiksi kätilöiden työn kannalta, on hyvä esimerkki ajankohtaisohjelmien voimasta", sanoo A-studion vastaava tuottaja Jukka Niva.
A-studio maanantaisin 11.1. alkaen klo 21.00, Johanna Vesikallio
Maanantain lähetyksiä juontava Johanna Vesikallio on juontajanelikon uusin tv-kasvo. Viime syksynä A-studiossa aloittanut Johanna on aikaisemmin työskennelyt mm. STT:llä ja Helsingin Sanomissa.
Johanna vertaa suorien tv-lähetysten tekemistä rakkaaseen harrastukseensa, esteratsastukseen.
"Kuvittelen suoran lähetyksen eri kokonaisuuksista koostuvana esteratana, ja jos niitä esteitä ylittäessä putoaa satulasta, on heti noustava päättäväisesti takaisin. Samalla tavalla kuin ratsastaessa on keskityttävä hevoseen, on tv-keskustelua vetäessä ajateltava vain sitä hetkeä. Muuten ajatusten herpaantuminen näkyy niin studiovieraille kuin katsojillekin", Johanna kuvailee.
A-studio tiistaisin 12.1. alkaen klo 21.00, Kirsi Heikel
Kirsi Heikel nähdään A-studion puikoissa tiistaisin. Hän kuvailee hyvää ajankohtaisohjelmaa sellaiseksi, joka antaa katsojille analyyttisen ja monipuolisen kuvan tämän ajan tapahtumista.
"Haluan, että A-studio katsoo pari askelta pidemmälle ja kertoo, mitä asioista seuraa tai mitä seuraavaksi voi tapahtua."
A-studio on ohjelma, joka nostaa esiin eri näkökulmia ja etsii vastauksia uutisten takaa. Kirsi kokee, että juontajana hänellä on vastuu osallistua ohjelmaan katsojan näkökulmasta.
"Olen välittäjä, joka kysyy ne kysymykset, joita katsoja haluaisi kysyä, mutta ei voi. Tässä tehtävässä toimiminen on kunnia-asia."
A-studio keskiviikkoisin 13.1. alkaen klo 21.05, Susanne Päivärinta
Keskiviikkoisin A-studiota juontava Susanne Päivärinta haluaa tehdä ajankohtaisohjelmaa, joka pysäyttää ja puhuttaa. Kiinnostava suora lähetys syntyy perehtyneellä ennakkotyöllä.
"Minun tehtäväni on kysyä keskustelijoilta suoraan. Tarvittaessa vaikka tonkia vastaukset - lämmöllä, mutta jämäkästi."
A-studio on ohjelma, joka antaa mahdollisuuden mennä pintaa syvemmälle ja yllättää, ja sitä myös katsojat arvostavat.
"Katsojien mahtava palaute ja iso kiinnostus ajankohtaisohjelmiin ajaa yrittämään parasta viikosta toiseen", Susanne kertoo.
A-studio: Talk, torstaisin 21.1. alkaen klo 21.05, Jan Andersson
Torstain A-studio: Talk pureutuu ajankohtaiseen puheenaiheeseen studiovieraiden kanssa. Keskustelua studiossa vetää keskusteluohjelmien konkari Jan Andersson.
Janin tapa pitää keskustelu kurissa - joskus jämäkästi huomauttamalla, toisinaan vaikka puhujan olkapäätä hellästi rutistamalla - on saanut paljon huomiota ja kiitosta.
"Olen aina ottanut vahvan roolin ja se johtuu siitä, että olen keskustelun vetäjä ja haastattelija. Haluan olla lempeän tiukka ja selkeästi ohjelman isäntä ja vetäjä. Se antaa ohjelmalle raamit ja on viesti vieraille, että ovat hyvissä käsissä."
Perjantai, 15.1. alkaen klo 21.05, Sean Ricks ja Pekka Vahvanen
Perjantai on uusi, suora ajankohtaisohjelma, joka tuo journalismin elävän yleisön eteen. Tampereen TTT-klubilta suorana lähetettävää ohjelmaa juontavat Sean Ricks ja Pekka Vahvanen.
Lähes tunnin mittainen ohjelma antaa mahdollisuuden päästä aihetta ja ihmisiä lähelle ja kertoa tästä ajasta jotain muutakin, kuin mitä uutisissa on viikon aikana kuultu.
”Usein kiinnostavimmat aiheet ajankohtaisohjelmissa eivät ole viikon uutisvirrasta, vaan ovat ohimeneviä hetkiä suurempia, aikamme kysymyksiä. Yritämme etsiä asioiden perimmäistä olemusta, joka on hukkumassa poliittisen korrektiuden, välinpitämättömyyden ja informaatiotulvan alle”, kuvailee Pekka Vahvanen.
Vaikuttavia tarinoita
Ihmisten vastakkainasettelusta puhutaan nyt Suomessa paljon, Perjantain tekijät haluavat johdattaa keskustelua toiseen suuntaan.
”Haluan viedä katsojat ja klubiyleisön paikkoihin, minne he eivät koskaan tulisi edes ajatelleeksi menevänsä. Journalismiin kaivataan elämyksiä, näkemyksiä ja vaikuttavia tarinoita. Haluan tehdä ajankohtaisohjelmaa, jossa ei ole kiireen tuntua, vaan päästään pintaa syvemmälle ja edes jostakin samalle aaltopituudelle”, kertoo Sean Ricks.
Keskustelua haastattelun sijaan
Molemmilla juontajilla on toimittajan työn lisäksi kokemusta myös väittelyohjelmien vetämisestä. Sean on juontanut A2-iltoja ja Pekka on ideoinut ja järjestänyt Suuri väittelyilta -tapahtumia Helsingissä ja Jyväskylässä sekä juontanut ISTV:n vaaliväittelyitä. Nyt miehet ovat kuitenkin vetämässä hyvin toisenlaista keskustelua, vieraitakin on jokaisessa lähetyksessä vain kaksi.
”On hienoa päästä tekemään ajankohtaisohjelmaa, jossa juontaja ei haastattele vierasta vaan puhuu hänen kanssaan kuin kahden kesken. Haluan olla tunnin ajan tv-suorassa muutakin kuin toimittaja, jotta voin aidosti, uteliaasti ja liian suoraankin kysyen tutustua minua vastapäätä olevaan ihmiseen”, sanoo Sean.
Ohjelmassa nähdään myös viikottain yksi mikrodokumentti, perinteisiä dokumentteja lyhyempi, mutta lyhyessäkin ajassa syväluotaava kertomus mielenkiintoisesta aiheesta arjessamme. Ohjelman tekijät haluavat jakaa ajankohtaisia tarinoita myös netin kautta verkkovideoiden avulla.