Hyppää pääsisältöön

A-studio Yle TV1:ssä myös tiistaisin

A-studion juontajat Kirsi Heikel, Susanne Päivärinta, Jan Andersson ja Johanna Vesikallio.
A-studion juontajat Kirsi Heikel, Susanne Päivärinta, Jan Andersson ja Johanna Vesikallio A-studion juontajat Kirsi Heikel, Susanne Päivärinta, Jan Andersson ja Johanna Vesikallio. jan andersson ja johanna vesikallio.

Yle TV1:n ajankohtaisohjelmien klassikko A-studio vahvistaa ohjelmapaikkaansa arki-illoissa. Maanantaista torstaisin illan Uutisten ja Urheiluruudun jälkeen nähtäviä suoria lähetyksiä juontavat Johanna Vesikallio, Kirsi Heikel, Susanne Päivärinta ja Jan Andersson.

A-studio ei ole uutisohjelmien tapaan päiväkohtaisuuden tai edes viikkokohtaisuuden vankina, vaan voi nostaa puheenaiheita ihmisten elämästä esiin aidosti ja rohkeasti. Toimitus haluaakin tarjota katsojille ahaa-elämyksiä ja tietoa laajalla skaalalla.

"Se, että pääministeri muuttaa mieltään nähtyään A-studiossa, mitä vaikutuksia hänen päätöksillään on esimerkiksi kätilöiden työn kannalta, on hyvä esimerkki ajankohtaisohjelmien voimasta", sanoo A-studion vastaava tuottaja Jukka Niva.

A-studio Yle TV1:ssä 11.1. alkaen.

A2-illat jatkuvat Yle TV2:n ohjelmistossa. Keskusteluita nähdään 5-6 kertaa vuodessa, ja niitä juontavat Markus Liimatainen ja Annika Damström.

Katso A-studion traileri!

A-studio maanantaisin klo 21.00 alkaen 11.1.

Maanantain lähetyksiä juontava Johanna Vesikallio on juontajanelikon uusin tv-kasvo. Viime syksynä A-studiossa aloittanut Johanna on aikaisemmin työskennelyt mm. STT:llä ja Helsingin Sanomissa.

Johanna vertaa nyt suorien tv-lähetysten tekemistä rakkaaseen harrastukseensa, esteratsastukseen.

"Kuvittelen suoran lähetyksen eri kokonaisuuksista koostuvana esteratana, ja jos niitä esteitä ylittäessä putoaa satulasta, on heti noustava päättäväisesti takaisin. Samalla tavalla kuin ratsastaessa on keskityttävä hevoseen, on tv-keskustelua vetäessä ajateltava vain sitä hetkeä. Muuten ajatusten herpaantuminen näkyy niin studiovieraille kuin katsojillekin", Johanna kuvailee.

Juontaja Johanna Vesikallio
A-studiota juontaa maanantaisin Johanna Vesikallio Juontaja Johanna Vesikallio Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu juontaja johanna vesikallio

A-studio tiistaisin klo 21.00 alkaen 12.1.

Kirsi Heikel nähdään A-studion puikoissa tiistaisin. Hän kuvailee hyvää ajankohtaisohjelmaa sellaiseksi, joka antaa katsojille analyyttisen ja monipuolisen kuvan tämän ajan tapahtumista.

"Haluan, että A-studio katsoo pari askelta pidemmälle ja kertoo, mitä asioista seuraa tai mitä seuraavaksi voi tapahtua."

A-studio on ohjelma, joka nostaa esiin eri näkökulmia ja etsii vastauksia uutisten takaa. Kirsi kokee, että juontajana hänellä on vastuu osallistua ohjelmaan katsojan näkökulmasta.

"Olen välittäjä, joka kysyy ne kysymykset, joita katsoja haluaisi kysyä, mutta ei voi. Tässä tehtävässä toimiminen on kunnia-asia."

Juontaja Kirsi Heikel
A-studiota juontaa tiistaisin Kirsi Heikel Juontaja Kirsi Heikel Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu juontaja kirsi heikel

A-studio keskiviikkoisin klo 21.05 alkaen 13.1.

Keskiviikkoisin A-studiota juontava Susanne Päivärinta haluaa tehdä ajankohtaisohjelmaa, joka pysäyttää ja puhuttaa. Kiinnostava suora lähetys syntyy perehtyneellä ennakkotyöllä.

"Minun tehtäväni on kysyä keskustelijoilta suoraan. Tarvittaessa vaikka tonkia vastaukset - lämmöllä, mutta jämäkästi."

A-studio on ohjelma, joka antaa mahdollisuuden mennä pintaa syvemmälle ja yllättää, ja sitä myös katsojat arvostavat.

"Katsojien mahtava palaute ja iso kiinnostus ajankohtaisohjelmiin ajaa yrittämään parasta viikosta toiseen", Susanne kertoo.

Juontaja Susanne Päivärinta
A-studiota juontaa keskiviikkoisin Susanne Päivärinta Juontaja Susanne Päivärinta Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu juontaja susanne päivärinta

A-studio: Talk torstaisin klo 21.05 alkaen 21.1.

Torstain A-studio: Talk pureutuu ajankohtaiseen puheenaiheeseen studiovieraiden kanssa. Keskustelua studiossa vetää keskusteluohjelmien konkari Jan Andersson.

Janin tapa pitää keskustelu kurissa - joskus jämäkästi huomauttamalla, toisinaan vaikka puhujan olkapäätä hellästi rutistamalla - on saanut paljon huomiota ja kiitosta.

"Olen aina ottanut vahvan roolin ja se johtuu siitä, että olen keskustelun vetäjä ja haastattelija. Haluan olla lempeän tiukka ja selkeästi ohjelman isäntä ja vetäjä. Se antaa ohjelmalle raamit ja on viesti vieraille, että ovat hyvissä käsissä."

Juontaja Jan Andersson
A-studio: Talk torstaisin, juontajana Jan Andersson Juontaja Jan Andersson Kuva: Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu juontaja jan andersson
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua