Jani Tanskanen
Yle
Vuosi 2015 oli nimeltään Kirjan vuosi. Silti vuoteen kuului kirjalle epäsuotuisia piirteitä. Maan hallitus linjasi hallitusohjelmaansa, ettei kuntien tarvitsisi välittää kirjastolaista. Kotimaisia kustantamoita ahdisti monikansallinen jättikustantamo. Kääntäjien asema näytti heikolta. Kirjanmyyntikään ei ollut hehkeää, vaikka myynti nousi vuodesta 2014.
Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtaja Laura Karlssonin mukaan kirjalle omistetulle teemavuodelle oli ollut tarvetta. Silti Karlsson ei katso, että kirjallisuutta tulisi mitenkään erityisesti puolustaa.
– En käyttäisi sanaa puolustaminen, mutta totta kai me elämme sellaista aikaa, että kohinaa ja kilpailevia ajanvietetapoja on aivan valtavasti. Siksi on toki syytä nostaa kirjaa esille, sellainen tarve on ollut, Karlsson toteaa Kirjakerho-ohjelmassa.
Yksittäisiin kirjan puolesta käytäviin taistoihin on Karlssonista syytä. Ainakin kirjan arvonlisäveroa olisi tähdellistä laskea Karlssonin mukaan entisestään. Alempi kirjan hinta kannustaisi useampia ostamaan kirjoja, ja kirjat kaipaavat ostajia, jotta tulisivat ylipäätään julkaistuiksi.
Juuri kirjan arvonlisäveron tuli olla Kirjan vuoden juhlaseminaarin aiheena 16.9. Kansallismuseon tiloissa. Seminaariin kutsutuille kansanedustajille oli tarkoitus tehdä selväksi, että suomalainen kirja ansaitsee veronalennuksensa.
Kansanedustajat eivät ehtineet seminaariin poikkeuksellisen kiireisen syksyn tähden, ja koko tilaisuus peruttiin. Me kirjanystävät tietysti suremme, sillä lukemisen edistäminen vaikuttaisi välillisesti muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen.
Hallitusohjelman kolmannessa liitteessä esitetään säädettäväksi sellainen laki, joka poistaisi kunnilta niiden kirjastolain määräämät velvollisuudet.
Unohdetut kääntäjät, varjoon jäänyt käännöskirjallisuus
Kirjan vuonna 2015 kotimaisen kirjallisuuden vientikeskus FILI myönsi yhteensä reilut 700 000 € tukia. Kesäkuussa FILI:n johtajana aloittanut Leena Majander-Reenpää luonnehtikin, että elämme kotimaisen kirjallisuuden kultakautta.
Kotimainen kirjallisuus ja kotimaiset kirjailijat kieltämättä menestyivät, kuuluivat ja näkyivät vuonna 2015. Sen sijaan käännöskirjallisuus ja kääntäjät jäivät vähemmälle huomiolle, vaikka Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto juhli 60-vuotisuuttaan.
– Kotimainen kirjallisuus on ainakin vuosituhannen vaihtumisesta lähtien ollut suositumpaa kuin käännöskirjallisuus. Osaksi se johtuu siitä, että kirjamarkkinat ovat muuttuneet henkilövetoisemmiksi. Kotimainen kirjailija on helpompi saada radioon tai televisioon kuin ulkomainen, kääntäjien liiton puheenjohtajana joulukuussa aloittanut Heikki Karjalainen sanoo.
Viime kädessä kotimaiseen kirjallisuuteen rajoittunut kirjakeskustelu ja kustannuspolitiikka heikentävät Karjalaisen mukaan kotimaista kirjallisuutta itseään.
– Jos käännöskirjallisuuden nimikkeitä leikataan jatkuvasti, kotimainen kirjallisuus käpertyy itseensä eikä se enää saa vaikutteita maailmankirjallisuudesta, Karjalainen toteaa.
Kirjat olivat mystisesti kääntyneet suomen kielelle.
Edes Kirjan vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki Lit -tapahtuma ei juuri lämmitä kääntäjien liiton puheenjohtajan mieltä. Vaikka tilaisuus keskittyi käännöskirjallisuuteen, kääntäjät eivät juuri näkyneet tilaisuudessa.
– Palkinnon saanutta Riina Vuokkoa lukuun ottamatta kääntäjät ohitettiin Helsinki Litissä täydellisesti. Kirjailijoita juhlittiin kyllä, mutta kirjat olivat mystisesti kääntyneet suomen kielelle, ja kääntäjien poissaolo näkyi aika ikävällä tavalla, Karjalainen sanoo.
Kirjastojen uusi palkinto rajautui vain kotimaisiin kirjoihin
Kun kysyn Heikki Karjalaiselta, voisivatko kirjastot tukea käännöskirjallisuuden ja kääntäjien näkyvyyttä, Karjalainen vaivaantuu.
Kääntäjien liiton puheenjohtaja on hetken hiljaa ja nostaa esiin pääkaupunkiseudun kirjastojen eli HelMet-verkoston uuden HelMetin hyvä kirja -palkinnon. Se jaettiin ensimmäisen kerran Kirjan vuonna, ja ehdolla oli vain kotimaisia kirjoja.
– Ehdotimme, että kaikki kirjastosta lainattavat kirjat, eivät vain kotimaiset, voisivat olla mukana. Vastaus, että voisimme perustaa oman palkinnon, tuntui aika tylyltä, varsinkin, kun liittomme on jakanut vuoden parhaan käännöskirjallisuuden palkintoa jo kohta 60 vuotta, Karjalainen sanoo.
Olen sattumalta sopinut samalle päivälle haastattelun myös Helsingin kaupungin kirjastotoimenjohtajan Tuula Haaviston kanssa. Hän on yllättäen samoilla linjoilla kuin Karjalainen – ilman että edes kerron Karjalaisen ajatuksesta.
Jos yritän miettiä, mistä kansainvälisistä kirjoista Suomessa on keskusteltu viimeksi paljon, niin ei tule hirveän montaa mieleen.
– Yleensäkin viime vuosina on painottunut kotimainen kirjallisuus. Jos yritän miettiä, mistä kansainvälisistä kirjoista Suomessa on keskusteltu viimeksi paljon, niin ei tule hirveän montaa mieleen, Haavisto miettii ja tulee siis tietämättään yhtyneeksi Karjalaisen havaintoon.
– Niissä piireissä, joissa minä keskustelen kirjallisuudesta, puhutaan enimmäkseen kotimaisesta kirjallisuudesta. Nyt kun tätä ajattelen tarkemmin, niin tämähän on virhe. Tämä on puute. Täytyisi vähän laventaa, Haavisto toteaa.
Siinä missä vuonna 2005 Suomessa oli 939 yleistä kirjastoa, vuonna 2014 niitä oli enää vain 790.
Hallitusohjelman uhkaama kirjastoverkosto
Tuula Haaviston mukaan kirjastot voisivat parantaa käännöskirjallisuuden näkyvyyttä esimerkiksi hyväksi havaitulla perustyökalullaan eli kirjanäyttelyillä. Kirjastojen kyky tavoittaa ihmisiä heidän omassa lähiympäristössään onkin tavaton – ainakin niin kauan kuin kirjastot ovat lähellä käyttäjiään.
Varsinaisesti Kirjan vuonna 2015 ei ollut nähtävissä sellaisia merkkejä, jotka lupaisivat kirjastojen pysyvyyttä. Pikemminkin tilanne on päinvastainen: kirjastoverkosto harvenee vuosi vuodelta, ja maan uusi hallitus jopa kaavaili hallitusohjelmassaan, että kunnat voisivat sanoa piut paut kirjastolaille. Halutessaan kunnat voisivat purkaa kirjastonsa.
Kirjastonjohtajilla ei välttämättä ole tulevaisuudessa kokemusta kirjastotyöstä.
Siinä missä vuonna 2005 Suomessa oli 939 yleistä kirjastoa, vuonna 2014 niitä oli enää vain 790. Tuula Haaviston mukaan määrä tippuu samalla, kun väki virtaa Suomen eri osista kasvukeskuksiin.
Kirjastojen harvenemisen tahti lisääntyisi todennäköisesti entisestään, mikäli pääministeri Juha Sipilän hallitus toimisi hallitusohjelmaansa Ratkaisujen Suomi kirjaaman linjauksen mukaisesti. Hallitusohjelman kolmannessa liitteessä nimittäin esitetään säädettäväksi sellainen laki, joka poistaisi kunnilta niiden kirjastolain määräämät velvollisuudet.
Tuula Haaviston mukaan hallitusohjelman kaavailusta on käytännössä luovuttu. Sen sijaan jo ennen uutta hallituskautta aloitettu kirjastolain uudistusprosessi jatkuu. Esimerkiksi kirjastojen pätevyysvaatimuksia lavennetaan. Taustalla ovat EU:n ammattipätevyysdirektiiviin tehdyt muutokset, jotka kannustavat purkamaan ammatillista sääntelyä eli sitä, että tiettyyn ammattiin voi vaatia tiettyä koulutusta.
Kirjastolain pätevyysvaatimusten muuttuminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kirjastonjohtajilla ei välttämättä ole tulevaisuudessa kokemusta kirjastotyöstä. Kirjastonjohtajina voi aloittaa vaikkapa liikealan ihmisiä.
– Sellainen mahdollisuus luultavasti avautuu. Vaikutuksista ei ole vielä tietoa, toisaalta ammattijohtaminen on arkipäivää vaikkapa Hollannissa ja Tanskassa, Haavisto sanoo.
– Minussa tämä pätevyyksien riisuminen herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Se on huono pienille kunnille, joissa ammattitaito joutuu aidosti pölkylle, mutta isommissa kaupungeissa on jo jonkin aikaa ollut tarvetta värvätä myös muiden alojen osaajia: esimerkiksi IT-alan, markkinoinnin ja viestinnän osaajia, Haavisto toteaa.
Pätevyyskysymyksen kaksijakoisuutta lukuun ottamatta kirjastolaki etenee Haaviston kuuleman mukaan hyvään suuntaan.
Kaikki kirjat ansaitsisivat hyvän käännöksen, mutta pelkään, että kaikki eivät sitä saa.
Kääntäjien palkkiot laskussa
Kirjan vuonna 2015 suomalainen kirjastoverkosto oli uhattuna. Lisäksi käännöskirjallisuudesta ei juuri puhuttu. Silti yksi käännöskirjallisuuteen liittyvä käänne puhutti paljonkin: monikansallinen jättikustantamo HarperCollins ilmoitti tulevansa Suomen markkinoille, ja kustantamon pelättiin vievän suuret tähtikirjailijat kotimaisilta kustantamoilta.
– Siitä syntyi heti pienoinen mediasirkus, Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton puheenjohtaja Heikki Karjalainen sanoo.
Mediasirkukseen oli ilmeisesti syytä, sillä Karjalaisen mukaan HarperCollins aikoi maksaa vain alle kolmasosan kääntäjille yleensä maksettavasta palkkiosta. Kääntäjille maksetaan harlekiinitaksoja, eli saman verran kuin niin sanotun kioskikirjallisuuden kääntämisestä.
– Harlekiinien kääntäminen on erilaista kuin kaunokirjallisuuden kääntäminen yleensä; se on enemmän liukuhihnatyötä, jossa ei kunnioiteta alkuteosta eikä noudateta hyvää käännöstapaa. Käännösprosessi on paljon nopeampi, Karjalainen avaa.
Kääntäjien tavanomainen palkkataso ei ole Karjalaisesta järin hyvä paremmillakaan taksoilla. Karjalainen pelkääkin palkan laskemisen johtavan siihen, ettei kukaan ryhdy kääntäjäksi pysyvästi tai edes pidemmäksi aikaa.
– Jos palkkiotasoa ei saada nousemaan, kirjallisuuden kääntämisestä tulee läpikulkuala, ja sitä tekevät vain opiskelijat ja harrastajat, Karjalainen sanoo.
Tavallisen lukijan kannalta ammattikääntäjien katoaminen näkyisi käännösten tason laskemisena.
– Kaikki kirjat ansaitsisivat hyvän käännöksen, mutta pelkään, että kaikki eivät sitä saa, Karjalainen toteaa.
Kuuntele aiheesta enemmän: Kirjakerho: Miten meni Kirjan vuosi 2015?
Aiheesta lisää
Yle Kulttuuri: Helsinki Lit -taltioinnit
Yle Uutiset: HarperCollinsin palkkioehdotuksesta nousi kohu
Yle Uutiset: HarperCollins ei kommentoi palkkiokohua
Lisää ohjelmasta
- Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse?
- Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!
- Häät lukusalissa ja raskaustestin jälkeen kirjastoon - Keräykseen on tullut jo yli 500 kirjastotarinaa. Nauti niistä ja jaa omasi!
