Mitä väliä Mannerheimin sukupuolielämällä?

Mainion marsalkkamme ruokamieltymyksistä, pukeutumisesta, etiketistä, käytöstavoista, matkoista ja metsästyksistä on kirjastollinen kirjoja. Mikä ettei, ne ovat kelpo aiheita. Mutta sisältyisikö Mannerheimin ihmishistoriaan jotain väkevämpää ja sakeampaa?

Ylipäällikön sukupuolielämä ei vaikuttanut pätkääkään vuoteen 1918 taikka talvisotaan, voipa sanoa, että sillä oli tuskin mitään tekemistä Suomen kohtaloiden kanssa. Toisaalta seksi ja sen puuttuminenkin ovat aluetta, jota elämäkertojen tulisi tutkailla. Se pätee yhtä lailla sotapäällikköön kuin runoilijaan, presidenttiin ja urheilijaan. Totta kai juoneen ja luonnekuvaukseen vaikuttaa, oli päähenkilö naistenkaataja, biseksuaali vai perusköyrijä.

Mannerheimin homous kuulostaa niin kuluneelta herjalta, ettei siihen viitsisi paneutua.

Miksi näitä seikkoja niin harvoin näkee suurmiesten elämäkerroissa? Vaje ei johdu pelkästään kirjoittajien häveliäisyydestä. Yleensä aihetta rajaa armoton lähdepula. Elämän intiimeimmästä osasta säilyi hyvin vähän kirjallisia todistuskappaleita. Ei sitä yksityiskirjeissä ja päiväkirjoissakaan jauhettu.

Mannerheimin homous kuulostaa niin kuluneelta herjalta, ettei siihen viitsisi paneutua. Hiljakkoin aiheesta ihme kyllä löytyi järkeenkäypää näkemystä. Arvostettu pitkän linjan historioitsija Lars Westerlund on kaivanut asiakirjoja ja muisteluksia Haminan kadettikoulusta 1880-luvulta. Westerlundin mukaan Mannerheim erotettiin homoepäilyn takia.

Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu.

Sama tärkeysjärjestys vilahtaa nuoruuden kirjeissä ja muissa lähteissä. Tytöistä on jokunen huomio, luontokappaleista kiinnostavampia. Teini-ikäinen Mannerheim veisteli ystävättärelleen, että pahinta mitä tiedän, on huono kuormahevonen ja parasta jalo ratsuhevonen. Eläinrakkaus ei tee Mannerheimista tunnevammaista. Hevoset ovat kauniita ja älykkäitä otuksia.

Haminasta erotuksen jälkeen Mannerheimista kehittyi uraihminen henkeen ja vereen. Hän oli päättänyt tulla suureksi sotapäälliköksi, joskaan ei ennen 50 ikävuotta sitä, mihin armeijaan. Monen mutkan kautta, kovin ponnistuksin ja vähän tuurillakin hän kapusi kansakunnan kaapin päälle.

Yksityiselämä oli alisteista tälle päämärälle myös vuoden 1918 jälkeen jumaloituina vapaussodan voittajana. Daameja pyöri lähettyvillä, mutta Mannerheim suhtautui heihin jotenkin pidättyväisesti. Rakastumisen tunnekuohut lienevät jääneet kokematta. Hän varoi visusti häpäisemästä itseään eikä tietenkään mourunnut kollina kujalla.

Sigmund Freudin mukaan kaikki ihmisen toimet lähtevät joko seksuaalisuudesta tai halusta olla suuri. Ei ole epäilystäkään siitä, kumpi vietti Mannerheimissa vallitsi. Suurmies ajatteli aivoillaan, ei ikinä sukuelimellään kuten me tavalliset kuolevaiset