Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Pimeä historia pääkuva

Mitä väliä Mannerheimin sukupuolielämällä?

Mannerheim ja hevonen
Mannerheim ja hevonen Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen pimeä historia: ongelmanuori mannerheim

Mainion marsalkkamme ruokamieltymyksistä, pukeutumisesta, etiketistä, käytöstavoista, matkoista ja metsästyksistä on kirjastollinen kirjoja. Mikä ettei, ne ovat kelpo aiheita. Mutta sisältyisikö Mannerheimin ihmishistoriaan jotain väkevämpää ja sakeampaa?

Ylipäällikön sukupuolielämä ei vaikuttanut pätkääkään vuoteen 1918 taikka talvisotaan, voipa sanoa, että sillä oli tuskin mitään tekemistä Suomen kohtaloiden kanssa. Toisaalta seksi ja sen puuttuminenkin ovat aluetta, jota elämäkertojen tulisi tutkailla. Se pätee yhtä lailla sotapäällikköön kuin runoilijaan, presidenttiin ja urheilijaan. Totta kai juoneen ja luonnekuvaukseen vaikuttaa, oli päähenkilö naistenkaataja, biseksuaali vai perusköyrijä.

Mannerheimin homous kuulostaa niin kuluneelta herjalta, ettei siihen viitsisi paneutua.

Miksi näitä seikkoja niin harvoin näkee suurmiesten elämäkerroissa? Vaje ei johdu pelkästään kirjoittajien häveliäisyydestä. Yleensä aihetta rajaa armoton lähdepula. Elämän intiimeimmästä osasta säilyi hyvin vähän kirjallisia todistuskappaleita. Ei sitä yksityiskirjeissä ja päiväkirjoissakaan jauhettu.

Mannerheimin homous kuulostaa niin kuluneelta herjalta, ettei siihen viitsisi paneutua. Hiljakkoin aiheesta ihme kyllä löytyi järkeenkäypää näkemystä. Arvostettu pitkän linjan historioitsija Lars Westerlund on kaivanut asiakirjoja ja muisteluksia Haminan kadettikoulusta 1880-luvulta. Westerlundin mukaan Mannerheim erotettiin homoepäilyn takia.

Westerlund ei väitä Mannerheimia homoksi enkä väitä minäkään. Näyttää siltä, että 18-vuotias komea kadetti juopui ja sammui väärässä miesseurassa. Yhtä kaikki epäilys oli hänen elämänsä käännekohta. Jälkiviisaasti katsottuna oli onni, että häväisty nuorukainen joutui häipymään Suomesta Pietariin upeammalle uralle.

Mannerheimiin tarttui aikanaan naistenmiehen mainetta, vaikka hän itse oli hissun kissun mahdollisesta menestyksestään. Postuumisti julkaistuihin muistelmiin mahtui vain muutama väkinäinen sana vaimosta. Ratsuistaan ja ratsastuksistaan Mannerheim kertoili kuin hevoshullu.

Sama tärkeysjärjestys vilahtaa nuoruuden kirjeissä ja muissa lähteissä. Tytöistä on jokunen huomio, luontokappaleista kiinnostavampia. Teini-ikäinen Mannerheim veisteli ystävättärelleen, että pahinta mitä tiedän, on huono kuormahevonen ja parasta jalo ratsuhevonen. Eläinrakkaus ei tee Mannerheimista tunnevammaista. Hevoset ovat kauniita ja älykkäitä otuksia.

Haminasta erotuksen jälkeen Mannerheimista kehittyi uraihminen henkeen ja vereen. Hän oli päättänyt tulla suureksi sotapäälliköksi, joskaan ei ennen 50 ikävuotta sitä, mihin armeijaan. Monen mutkan kautta, kovin ponnistuksin ja vähän tuurillakin hän kapusi kansakunnan kaapin päälle.

Yksityiselämä oli alisteista tälle päämärälle myös vuoden 1918 jälkeen jumaloituina vapaussodan voittajana. Daameja pyöri lähettyvillä, mutta Mannerheim suhtautui heihin jotenkin pidättyväisesti. Rakastumisen tunnekuohut lienevät jääneet kokematta. Hän varoi visusti häpäisemästä itseään eikä tietenkään mourunnut kollina kujalla.

Sigmund Freudin mukaan kaikki ihmisen toimet lähtevät joko seksuaalisuudesta tai halusta olla suuri. Ei ole epäilystäkään siitä, kumpi vietti Mannerheimissa vallitsi. Suurmies ajatteli aivoillaan, ei ikinä sukuelimellään kuten me tavalliset kuolevaiset

Kommentit
  • Metsään pysähtynyt juna – Matti Johannes Koivun sukellus modernin Suomen historiaan

    Matti Johannes Koivun kehityskertomus päättyy.

    Modernin Suomen tarina on ihmeellinen, mutta se on aina kesken. Valtavalla sinnikkyydellä ihmiset ovat yrittäneet luoda järjestystä ja hallittua yhteiskuntaa, mutta aina jokin pilaa järjestyksen. Keskeneräisyyden historia päättää Matti Johannes Koivun esseesarjojen trilogian. Mutta miksi muusikko ryhtyi selvittämään mammuttimaisia kysymyksiä? Matti Johannes Koivu kertoo.

  • Hakoisten kartanon perintö – juurevasti moderni maatalousyrittäjyys

    Hakoisten kartanon perintö on vastuullinen.

    Hakoisten kartanon historia Janakkalassa juontuu jo 1200-luvulta. Linnavuorella sijaitsi ilmeisimmin Birger-jaarlin toisen ristiretken aikainen puulinna, jota novgorodilaiset piirittivät. Nykyinen kartanon päärakennus on 1700-luvun lopusta. Rosenbergien suku on omistanut Hakoisten kartanon vuodesta 1935. Nuori isäntä Max Rosenberg saattoi kartanon toiminnan eettiseen luomuun vuonna 2015. Hereford-lihakarjaa pidetään hyvin ja vastuullisesti. Kartano on aina ollut yritteliäs maatalouskartano, joka on myös vaikuttanut paikallisesti alueen kehitykseen. Suomen kartanot ovat toimineet paikallisina vaikuttajina, mutta myös kansainvälisten vaikutteiden tuojina maahamme. Tapaamme Hakoisissa sekä vanhemman isännän Björn Rosenbergin että nuoren isännän Max Rosenbergin ja edustavan otoksen Hereford-karjan rouvapuolisista edustajista.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Pimeä historia