Hyppää pääsisältöön

Katso peiliin, suomalainen!

Alf Rehn
Alf Rehn alf rehn

Kun liiketaloustieteen professori Alf Rehn alkaa puhua, kuulijaa vähän jännittää. Rehn ei pelkää painella kipupisteitä. Hänen mukaansa suomalainen työelämä on jumissa. Meneillään on globaali työelämän murros, johon liittyvät niin feminisaatio, digitalisaatio kuin robotiikkakin, mutta hänen mukaansa me suomalaiset seisomme polviamme myöten suossa, ilman kuokkaa.

Rehn uskoo, että jumitus johtuu työelämään liittyvistä myyteistä.

Tiettyjä väitteitä on hoettu niin kauan, että niistä on tullut yleisesti hyväksyttyjä totuuksia.

"Tiettyjä väitteitä on hoettu niin kauan, että niistä on tullut yleisesti hyväksyttyjä totuuksia. Nämä uskomukset estävät itsereflektion, peiliinkatsomisen, joka on aina liiketoiminnan kehityksen edellytys: pitää tietää, mikä on totta. Jos emme näe todellisia vahvuuksiamme ja heikkouksiamme, emme tee järkeviä bisnespäätöksiä."

Myyttejä täytyy siis purkaa, jos haluamme saada suomalaisen työelämän täyteen vauhtiin. Millaisia nämä myytit ovat?

Rehnin mukaan yksi yleinen myytti on, että suomalainen koulutus olisi automaattisesti avain menestykseen työelämässä. Paitsi jos se, mitä tällä hetkellä opetetaan, on 10 vuoden päästä täysin hyödytöntä.

”Tulevaisuus on moniosaajien. Et voi olla insinööri olematta designeri – pitää hallita kokonaisuuksia. Mutta koulutusorganisaatioiden uudistuminen edellyttää tietenkin sitä, että työelämä tietäisi, mitä tarvitsee.”

Toiseksi ongelmaksi Rehn nostaa kansallisuuteen nojaamisen. Suomalaisuus vasta onkin myyttejä täynnä.

Hälytyskellojen pitäisi aina soida, kun puhutaan, että suomalainen on sitä tai tätä.

”Hälytyskellojen pitäisi aina soida, kun puhutaan, että suomalainen on sitä tai tätä. Tuppisuinen, ahkera tai suorasanainen.”

Rehnin mukaan Facebook on elävä todiste siitä, että tuppisuisuus on meistä kaukana. Suorasanaisuus taas ei välttämättä ole hyve ollenkaan, vaan pelkkää moukkamaisuutta ja huonoa käytöstä, joka on pahimmillaan yrityskulttuuria tuhoavaa.

Täyslaidallisen Rehniltä saavatkin palautteenantotaidot, joista on suorasanaisuus kaukana.

”Useimmiten palaute on puolivillaista ’hyvin sä vedät’ –osastoa. Epäselvää hölinää kvartaaleista ja mittareista, josta ei saa mitään irti. Pertti Perusinsinööri on hyvä työntekijä, mutta hän voisi olla vielä parempi, jos hänen työsuoritukseensa saisi selkeitä tavoitteita esimerkiksi laadun suhteen.”

”Kitiseminen on helppoa, kritisoiminen vaikeaa. Pomoista pitäisi kuoria esiin johtotähtiä. Siihen tarvitaan keskustelua ja kuuntelemista,” hän jatkaa.

Entäs ne vahvuudet sitten? Rehn nostaa esiin yllättävän vahvuuden: suomalainen ei ole ollenkaan niin asiakeskeinen kuin voisi luulla, sillä meillä on erinomainen draaman taju.

”Koko historiamme on täynnä draamaa! Olemme pieni maa ja nuori kansa ja kulttuuri, eikä tarvitse kelata kovin paljoa taaksepäin, kun päästään veljessotaan. Jo suomalainen luonto ja neljä vuodenaikaa tarjoilevat karvoja nostattavaa dramatiikkaa, joka koskettaa jokaista.”

”Ehkä siksi olemme äärimmäisen kiinnostuneita tarinoista voitoista ja tappioista, vaikka juuri keskikastissa olisi tarjolla parasta vertaistukea.”

Suomalainen menestys tarvitsisi vetoapua muistakin kuin globaaleista jäteistä. Näkökulma on liian kapea ja ohut, jos idolina pitää vain Nokiaa.

”Jos katsoo vain 80-luvulle ei näe Marimekkoa, Artekia tai Konetta, jotka olivat aikanaan hyvinkin radikaaleja start-upeja. Modernin ajan huikea yritys taas on Rovaniemeltä ponnistanut Lappset. Näitä yhdistää voimakas johtajuus.”

Kaikki työelämästä käytävät keskustelut ovat loppujen lopuksi keskustelua johtajuudesta. Mitä hyvä johtaja tarvitsee? Rohkeutta? Visioita? Luovuutta?

Ei, vaan ihan ensimmäiseksi tarvitaan itseironiaa, Rehn vastaa.

”Ja ironialla tarkoitan nyt itsensä kyseenalaistamista: kun pitää tehdä päätös, pitää aina ensin kysyä, mitä minä tästä oikeastaan tiedän? Vasta sitten voi työ alkaa.”

Kommentit