Elämisen riemu, rumuus, rikkaus ja rakkaus. Maailman hahmottamista yksilön näkökulmasta. Oma elämä -kategoriassa yhteensä 17 työtä.
Shortdox -kilpailuun osallistui yhteensä 87 teosta, joista kaikki ylittivät julkaisukynnyksen verkossa. Kategoriat ovat suuntaa antavia ja useat teokset sopivat moneen eri kategoriaan.
1. Anu Olkkonen: Elvis
Olen Anu Olkkonen Voionmaan Opistolta. Tein lyhyen dokumentin koirastani Elviksestä. Tämä on ensimmäinen radiodokumenttini ikinä! :)
2. Anu Yli-Nikkilä: Yksin
Olen media-alaa opiskeleva nuori nainen, jolle yksinäisyys on tuttua. Tartuin aiheeseen koska halusin tuoda sen esille. Yksinäisyys kun koskettaa niin monia ikään tai sukupuoleen katsomatta.
3. Eeva Pettersson: Elämäni Taisto
Olen 28-vuotias journalismin opiskelija ja päätin osallistua kilpailuun itselleni todella henkilökohtaisella ja tärkeällä aiheella.
Aihe itsessään saa minut aina herkistymään ja tätäkin radiotarinaa tehdessäni pala nousi kurkkuun kerran jos toisenkin. Ilmiönä aihe on kuitenkin uskoakseni melko yleinen ja se saa toivon mukaan kuuntelijat ajattelemaan toisin.
4. Jaana Viertola: Pettyneen viimeinen valitusvirsi Cupidolle
Olen Jaana Viertola, 23, radio- ja tv-tuotannon opiskelija Voionmaan opistolta. Olen aikaisemmin opiskelut media-assistentiksi ja siellä erikoisuuteni oli videon kuvaus ja editointi.
Teokseni on tuttavani viimeinen blogiteksti. Hän kirjoitti sen vuosia sitten ja blogikin on sitä myötä poistettu. Hän lähti suomesta 4 vuotta sitten masentuneena, kertomatta kenellekään, eikä ole ottanut yhteyttä tänäkään päivänä. Se oli surullista, mutta toivon että lähteminen toi hänelle onnen. Miten sinä auttaisit niitä jotka ovat pettyneitä rakkauteen?
5. Janne Liimatainen: Mökkihöperön päiväkirja
Nimeni on Janne Liimatainen, olen 36-vuotias mies Leppävirralta. Teos kuvaa arkeani Leppävirralla.
6. Juuso Asikainen: Onnellisuus
Olen Juuso Asikainen, 21-vuotias opiskelija Savosta. Opiskelen Outokummun ammattikoulussa kolmatta vuotta radio- ja tv-alaa.
Maalla olen lehmien ja traktoreiden kanssa asustellut lapsuuteni. Näin nuoreksi olen ehtinyt tekemään yllättävänkin fyysisiä töitä elämäni aikana. Olen aika ystävällinen ja rehti kaveri. Joskus jännitän liikaa asioita. Ajattelin tehdä pohtivan dokumenttimaisen työn onnellisuudesta, koska onnellisuus vain on niin vaikeaa. Työni tarkoitus on saada ihminen pohtimaan aihetta ja sen merkitystä elämässä.
7. Katri Ojanen: Muisto
Katri Ojanen on radio- ja TV-toimittajaopiskelija Voionmaan opistolla ja elämänmuutosta aistit avoinna elävä keski-ikäinen, perheellinen nainen ja klaanin äiti.
Teoksessa Muisto ukin paha muisto muuntuu kolmannen sukupolven jäsenen omaksi erilaiseksi ja osin samankaltaiseksi muistoksi. Muistoksi, joka kenties tytön kasvaessa elää ja välittyy seuraavissa sukupolvissa omanlaisekseen.
8. Katriina Raine: Hissi
Muutama vuosi sitten koin noin puolen vuoden mittaisen vaiheen elämässäni, jolloin en nukkunut paria tuntia enempää yössä. Siitä toivuttuani aloin nähdä unia, joissa pystyin itse hallitsemaan unien tapahtumia. Tämä unitarina kertoo sen taidon oppimisesta.
Näen hissiunia nykyisin noin kuukauden välein. Usein juoksen hissiin ja toivon oikein korkeaa pudotusta. Pidän kuitenkin kaiteesta kiinni. Käsikirjoitus ja toimittaminen: Katriina Raine, Lukija: Saara Widbom.
9. Kirsi Ihalainen: CV - Kirsi Ihalainen
Kirsi Ihalainen on äänisuunnittelija, äänitaiteilija ja äänittäjä Helsingistä. Hän on valmistunut Taiteen Maisteriksi Aalto yliopistosta Sound in New Media –linjalta.
”CV – Kirsi Ihalainen on koottu ääniteos äänistä, joita olen tehnyt, musisoinut tai äänittänyt elämäni varrella. Teos soittaa aikajanan taajuuksista, jotka ovat sisäisessä radiossani. Teos on siis äänellinen curriculum vitae töistäni ja elämästäni tähän hetkeen saakka.”
10. Maria Liimatainen: Onni Suomalainen
Maria Liimatainen on 42-vuotias parturi-kampaaja Vantaalta. ”Tässä on kertomukseni Onni Suomalaisesta, jonka asenne muuttuu elämää kohtaan.”
11. Markku Sarastamo: The Shaman
Olen 1948 syntynyt mies ja kiinnostunut mm. shamanismista. Äänitin teoksen Kurun korvessa. Sitä ennen tein shamaanirumpuni, jolla teoksen esitän. Mukanani on isokokoinen koirani (45 kiloa) Nasu.

12. Pasi Lahti: Yksinäisyys
Osallistun teoksellani Yksinäisyys, joka saattaa ensi kuuntelemalla kuulostaa ihan utopistiselta, mutta tarkemmin kuunneltuna teos paljastaa enemmänkin yksinäisyydestä ja ystävyydestä.
13. Peltola, Tavilampi: Aika sattumia
Aika sattumia on toimittaja Heini Peltolan ja ”oman elämänsä insinöörin”, Heikki Tavilammen yhteisteos.
”Voi olla päiviä, jolloin tapahtuu yksi merkittävä asia, tai sitten voi olla päiviä, jolloin tapahtuu useita merkittäviä asioita. Välillä on päiviä, ettei tapahdu mitään merkittävää. Merkityksetön tapahtuma voi kuitenkin johtaa todella merkittävään tapahtumaan, jota ei olisi tapahtunut, jos ei olisi tapahtunut sitä merkityksetöntä päivää.”

14. Petri Syrjänen: Luunappeja ja selkäsauna
Tekijä on keski-ikäinen mies Helsingin Kalliosta, joka harrastaa radiodokumenttien tekemistä.
"Teokseni tavoittelee kahden keski-ikäisen miehen lapsuuden muistoja selkäsaunan, tukkapöllyn, luunappien tms. saamisen näkökulmasta."

15. Reetta Lehto: Kolme laulajaa
Reetta Lehdon Kolme laulajaa kertoo isoäidistä, äidistä ja tyttärestä, joille laulaminen tuottaa iloa. ”Rohkeus ilmaista itseään kasvaa sukupolvien myötä.”

16. Saara-Miira Kokkonen: Musta verho
23-vuotiaan journalismin opiskelijan Saara-Miira Kokkosen omakohtainen radioessee kertoo masennuksesta.
”Masennus on suomalainen kansantauti, mutta yleisyydestään huolimatta se leimaa sairastuneen. Teoksessani puhun minä, ihminen, joka on elänyt tämän sairauden kanssa lähes kolmanneksen elämästään. Haluan kertoa muille, millaista se on.”
17. Tiina Miinalainen: Pikku prinsessani
Tiina Miinanen opiskelee Laajasalon Opistossa cross-mediaa. Ääni ja äänet ovat hänen intohimonsa.
”Dokumentti Pikku prinsessani kertoo äidin tunteista pikku prinsessaa kohtaan lapsen ensi hetkinä.”