Cheek käynnisti Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen kiertueen perjantaina 8. tammikuuta Helsingissä. Rundi kattaa kaikkiaan 15 jäähallia, joista jokainen on loppuunmyyty. Vastaavaa ei ole tässä maassa aiemmin nähty.
1. Cheekin Alpha Omega -jättikiertueen aloitti lämppärinä toiminut Nikke Ankara, joka yllätti yleisön kutsumalla myös tulokasartisti Ollien lavalle En tiiä sun nimee -uutuuskappaleen ajaksi. Esiintyminen oli melkoinen näytönpaikka, sillä kyseessä oli samalla Ollien ensimmäinen virallinen keikka.
2. Illan päätähden show alkoi kiertuetta varten tehdyllä fiktiivisellä elokuvalla, joka mukailee Cheekin elämäntarinaa. Maistiainen leffasta nähtiin jo aiemmin Cheekin Keinu-musiikkivideolla. Jare Tiihosen lisäksi Hannu Aukian ohjaamassa kiertue-elokuvassa näyttelevät muun muassa Samuli Edelmann, Juha Veijonen, Anniina Puonti, Markku Toikka, Jasmin Voutilainen ja Sampo Sarkola. Cheek on itse käsikirjoittanut elokuvan ohjaaja Hannu Aukian kanssa. Elokuvassa käsitellään muun muassa Cheekin roolihahmon naisongelmia, peliriippuvuutta, isäsuhdetta ja menettämisen pelkoa. Leffan dramaattisimmassa kohdassa toteutuu Sä huudat -kappaleen laini ”pakko tappaa Cheekki”, kun Cheek todella listitään elokuvassa.
3. Cheek saapui Helsingin Jäähallin lavalle rundia varten teetetyn näyttävän leijonalavasteen sisältä. Suomen jäähallit kiertävä lavaste on 5,5 metriä korkea ja 9 metriä leveä.
4. Chekkosen työryhmä liikkuu maanteitä pitkin neljällä kiertuebussilla. Kiertuehenkilökuntaan kuuluu yli 60 henkilöä ja yhteensä työntekijöitä tarvitaan pari sataa jokaista keikkaa kohden. Lisäksi rekvisiittaa kuljettaa viisi rekkaa ja kolme kuorma-autoa. Osalle keikoista Cheekin jengi joutuu kuljettamaan myös omat generaattorit, sillä kaikkien hallien omat sähköt eivät riitä räppärin tarpeisiin.
5. Rap-tähden kaikilla aiemmillakin megakeikoilla on nähty runsaslukuinen fiittikattaus. Myös tällä kertaa lavalle nousivat tutut Diandra, Jukka Poika, VilleGalle ja Yasmine Yamajako. Lisäksi kiertueen lämppäri Nikke Ankara esitti Cheekin kanssa Me ollaan ne -kappaleen. Todellinen yllätysvierailija oli Pete Parkkonen, joka veti Cheekin kanssa Kyyneleet-kappaleen. Biisin albumiversiossa fiittaa Sami Saari, mutta Cheek on aiemminkin esittänyt hitin yllätysvierailijan kanssa. Blockfest-paluukeikalla viime kesänä biisin lauluosuuksista vastasi Kasmir.
Hyvin yllättävää oli myös se, ettei Cheekin vakiofiittaaja Elastinen noussut lavalle. Ela on esittänyt Cheekin kanssa Profeetat-kappaleen jokaisella Chekkosen aiemmalla isolla keikalla ensimmäisestä jäähallikeikasta asti. Fiittiputken kohokohta oli Kapasiteettiyksikön ja Herrasmiesliigan Leveellä-yhteisveto, sillä Kapasiteettiyksikkö on pysytellyt lähes kokonaan pois parrasvaloista vuodesta 2008 asti.
6. Suomen suosituin räppäri käyttää asemaansa hienosti hyväkseen nostaessaan tuoreita kykyjä esille. Alpha Omega -konsertissa nähtiin Sä huudat -kappaleessa Hanna-Maaria Tuomela ja Sillat-biisissä puolestaan Ilta.
Lue myös:
Tältä näytti Cheekin spektaakkelimainen paluu – katso keikkavideo