Brittimuusikko David Bowie (1947–2016) oli aikansa populaarimusiikin omaperäisimpiä artisteja. Bowie aloitti uransa 1960-luvulla kevyellä popilla, josta kehittyi alkuvuosien glam rockin tunnetuimmaksi nimeksi. Teatraalisesta kimallemusiikista hän siirtyi nahkansa täysin luoneena mm. funkiin ja diskoon ja koetteli pop-musiikin rajoja uransa loppuun asti. Elävän arkiston koosteeseen on koottu Ylen ohjelmissa nähtyjä musiikkivideoita Bowien uran varrelta 1970-luvulta alkaen.
1970-luvun alussa menevien pop-muusikoiden harrasteena oli vetäistä raaka meikki naamaan, ennen kuin noustiin lavalle. Tärkeimpänä näistä pidettiin englantilaista David Bowieta.
”Hänen musiikissaan on sisältöä, joka menee paljon pitemmälle, kuin pelkkä pintajytä. Bowielle siirtyminen meikkirokkiin oli elinehto. Hän ei päässyt todelliselle huipulle pelkin musiikillisin ansioin, vaikka olisi sen hyvin ansainnutkin”, analysoi Iltatähden juontaja Jussi Raittinen vuonna 1973. Puheenvuoro toimi ohjelmassa alkusanoina Bowien The Jean Genie -kappaleen musiikkivideolle.
Kappale julkaistiin 1972 singlenä ja vuonna 1973 Bowien Aladdin Sane -albumilla. Aladdin oli Ziggy Stardustin ohessa Bowien glam rock -kauden alter ego. Molemmat lavahahmot muistetaan yliampuvasta puvustuksesta ja etenkin Aladdinin kasvoihin maalatusta ikonisesta salamasta. Bowie hyvästeli molemmat hahmonsa vuoden 1973 kesällä.
Vuonna 1980 Ylen Tuubi-ohjelman arkeologit olivat kaivaneet esiin tuolloin jo 8 vuotta vanhan musiikkivideon John, I’m Only Dancing. Ohjelman juontaja Heikki "Hector" Harma totesi tuolloin kappaleen esittelyssään, että ”kuultavasta musiikista on tarttunut melkoinen määrä tämän päivän rock-musiikkiin aineksia.”
Tuubissa kuultiin samana vuonna myös Bowien ajanmukaisempaa tuotantoa. Kappale Ashes to Ashes julkaistiin samana vuonna Bowien Scary Monsters (and Super Creeps) -levyllä.
Vuonna 1982 Tuubin juontajana toimi Leo Friman, joka esitteli Bowien Wild is the Wind -videon ylistävin saatesanoin: ”Viehättävä, peräti charmantti ja omaehtoinen musiikillinen älykkö David Bowie.” Kappale oli vuoden 1976 albumilta Station to Station. Frimanin mukaan balladimainen kappale jäi alkujaan Bowien funk-vaikutteisemman musiikin varjoon.
Lapikasta lattiaan, pojat ja tytöt. Let’s Dance!
Vuonna 1983 Bowie nostettiin jälleen Tuubissa esille, nyt ohjelman ”videodiskossa”.
”Kuka olisi uskonut, että vanha kunnon friikki, David Bowie, vielä vääntää viimeisillä voimillaan ehtaa tanssimusiikkia?” sanaili ohjelman juontaja Outi Popp. Kappaleena oli Let’s Dance, joka löytyi samana vuonna ilmestyneellä samannimiseltä albumilta. Bowie tosin oli albumin ilmestymisvuonna vasta 36-vuotias.
Elävän arkiston koosteen päättävät Bowien haastattelu ja musiikkivideo vuodelta 1996. Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa Bowie paljasti Anne Flinkkilälle eriväristen silmiensä salaisuuden. Musiikissaan hän tunnustautui eräänlaiseksi dokumentaristiksi. Haastattelu toteutettiin Bowien Suomen-vierailun yhteydessä. Samaan aikaan Bowie nousi myös Suomen viralliselle albumilistalle ja häneltä kuultiin Lista-ohjelmassa kappale Strangers When We Meet albumilta Outside.