Hyppää pääsisältöön

SuomiLOVE matkaa maailmalle

Suvi Teräsniska SuomiLOVEn 2. kaudella.
Suvi Teräsniska on yksi SuomiLOVEn toisen kauden artisteista. Suvi Teräsniska SuomiLOVEn 2. kaudella. Kuva: Ari Ojanperä Suvi Teräsniska,SuomiLOVE (Tv)

Kotimainen musiikkiviihteen formaatti SuomiLOVE (Soundtrack of Love) kiinnostaa maailmalla: se on nyt myyty kahteen maahan. Ohjelma nähdään vielä tämän kevään aikana ainakin Belgiassa (VTM) ja Virossa (MTG Viasat).

”Useissa muissakin maissa neuvottelut ovat hyvässä vaiheessa”, kertoo Warner Bros. International Television Production Finlandin toimitusjohtaja Antti Väisänen.

Suomen Warner tuotti SuomiLOVEn ohjelmaidean ja formaatin kehitystyö saatettiin maaliin yhdessä Yleisradion kanssa. Tavoitteena jo heti alussa oli tehdä ohjelmasta myös kansainvälisesti kiinnostava, prime time -ajan formaatti.

”On historiallista, että mittava suomalainen viihdeformaatti menee tuotantoon myös maailmalla. Formaatin kehittäminen on ollut meille erityisen tärkeä hanke, ja olen todella iloinen siitä, että sen potentiaali tunnistetaan. SuomiLOVE on viihdettä, joka erottuu vilpittömyydellään ja aitoudellaan, “sanoo Ylen kulttuuri- ja viihdeohjelmien tilaaja Arttu Nurmi.

”SuomiLOVE on erinomainen esimerkki Ylen lisääntyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä. Luovan alan ja sisältöjen viennin edistäminen kuuluu luontevasti Ylen rooliin. Olemme tehneet määrätietoisesti tuotekehitys- ja pilotointityötä parin viime vuoden ajan, ja nyt tulokset alkavat näkyä”, sanoo Ylen luova johtaja Ville Vilén.

Kotimaiset sisällöt kilpailevat ihmisten ajankäytössä yhä enemmän kansainvälisen tarjonnan kanssa, etenkin musiikkiviihteessä ja draamassa. “Kansainvälinen laatu ja globaalit markkinat ovat ainoa mahdollinen suunta. Tämä on myös suomalaisten yleisöjen etu. Kotimaisille tuotantoyhtiölle ja tekijöille kansainvälinen myynti taas tuo työtä ja uusia yhteistyön ja menestyksen mahdollisuuksia”, Vilén arvioi.

“Pitkäjänteinen työ Ylen kanssa on tarjonnut erinomaiset edellytykset hyvän ohjelman ja formaatin kehittämiseen. Myös markkinointi ja myynti maailmalle on vaatinut ja vaatii ponnisteluja ja aikaa. Musiikkiviihteen vienti edellyttää lisäksi hyvää yhteistyötä globaalin musiikkitoimijan kanssa ja tästä iso kiitos kuuluu Universal Musicille. Formaatin kansainvälinen menestys on merkittävä askel Warner Finlandille, Ylelle ja koko Suomen tv-toimialalle”, sanoo Väisänen.
SuomiLOVEn toinen kausi menee parhaillaan Yle TV2 -kanavalla ja huipentuu suorana nähtävään finaaliin 29.1. Suomessa ohjelma on saanut runsaasti kiitosta niin kriitikoilta kuin katsojiltakin. Jatkoneuvottelut ohjelmasarjan kolmannesta tuotantokaudesta ovat käynnissä.

SuomiLOVE on ehdolla vuoden 2015 parhaaksi musiikkiviihdeohjelmaksi Kultainen Venla -kilpailussa, joka ratkeaa 15.1. Ohjelma voitti parhaan viihdeohjelman Kultaisen Venlan vuosi sitten.

Lisätiedot:
Ville Vilen, luova johtaja, Yle, p. 040 7220745
Arttu Nurmi, tilaaja, Yle, p. 040 8682610
Antti Väisänen, toimitusjohtaja, Warner Bros International Television Production Finland, p. 0400 415382

SuomiLOVE
SuomiLOVE Yle Areenassa

Lisää ohjelmasta