Hyppää pääsisältöön

Sandhjaa kehutaan kansainväliseksi – mutta vieraannuttaako se suomalaiset laulajasta?

Uuden Musiikin Kilpailuissakin mukana oleva Sandhja haluaa, että suomalaiset ottaisivat tämän musiikin omakseen.

Sandhja // Kuva: YleX/Nadja Kamara

Sandhja julkaisi debyyttilevynsäGold toukokuussa 2014. Levy oli YleX:llä Viikon albumina, ja lisäksi albumin kappaleet Hold me ja Gold soivat ahkerasti radiossa. Vaikka kriitikot ylistivät levyä, Sandhjan mielestä hänen musiikistaan ei tullut vielä tarpeeksi tunnettua. Tämän takia laulaja lähti mukaan myös Uuden Musiikin Kilpailuun.

- En halua saada julkisuutta itselleni, vaan musiikilleni. Haluan, että ihmiset tunnistaisivat äänestäni, että hei, tää on se Sandhja, ja tämä on meidän musiikkia.

Sandhjan kappaleita tunnistetaan, mutta ihmiset eivät osaa yhdistää niitä itse artistiin. Laulaja muistaa usean tällaisen tapauksen: Sandhja kertoo ihmisille tekevänsä musiikkia ja myös siitä, että kappaleet ovat soineet myös radiossa. Kukaan ei tunnista laulajaa, kunnes Sandhja soittaa heille sinkkujaan. Ihmiset tunnistavat biisit, mutta eivät muista niiden esittäjää.

Monet ovat myös ihmetelleet, voiko tämän kuuloinen laulaja tulla oikeasti Suomesta. Sandhjan monikulttuurinen tausta kuuluu musiikissa, hänellä on tumma ja vahva ääni, eikä hänellä ole englannissa suomiaksenttia. Voivatko nämä asiat olla syitä siihen, ettei Sandhjaa vielä tunneta Suomessa?

- Ehdottomasti, koska en kuulosta suomalaiselta. Vaikka laulan englanniksi, musiikkini on täysin suomalaista. Paria poikkeusta lukuunomatta kaikki musiikkini tekijät ovat olleet suomalaisia.

Koko ikänsä Espoossa asuneen Sandhjan juuret ulottuvat hänen äitinsä puolelta Intiaan ja Guyanaan. Hän ei ole kuitenkaan ikinä kokenut edustavansa erilaisuutta, koska ala-asteelta lähtien hän on käynyt Suomessa kansainvälisiä kouluja, joissa kaikki olivat erilaisia.

- On vaikea erottaa, mikä minussa on suomalaisuutta, mikä äidin puolelta guyanalaisuutta ja mikä kansainvälisten koulujen tuomaa sekoitusta muista kulttuureista. On kuitenkin hankala ponnistaa muualle maailmalle tekemään musiikkia, jos kotona Suomessa ei tueta. Tämä on minun kotini.

Sandhja kokee kansainvälisyytensä vahvuudeksi Uuden Musiikin Kilpailussa. Kilpailun voitto olisi hänelle jopa merkityksellisempää, kuin itse edustaminen Euroviisuissa.

- Voitto tarkoittaisi sitä, että ihmiset olisivat äänestäneet minua ja kokisivat, että edustaisin suomalaisia. Olisi hurja fiilis, jos kansa ajattelisi, että haluamme sinut edustamaan meitä.

Kuuntele, edustaako Sandhjan sinkku My Bass koko hänen tulevaa albumiaan, ja mitä oivalluksia musiikkiin hän sai vieraillessaan Jamaikalla ja Guyanalla!