Minna Dufton
Yle
Tuusulassa aviomiehensä ja kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa asuva Laura Kallio-Uddman on häikäisevän kaunis nuori nainen, joka pitää pinkistä väristä, nopeista autoista ja Justin Bieberistä. Sädehtivästi hymyilevät kasvot ja vahva, itsevarma olemus peittävät kuitenkin taakseen tarinan, jollaista ei haluaisi kuulla. Tarinan siitä, mitä tapahtuu, kun systeemi pettää ja synnytys jättää elämään jäljet, joista ei pääse koskaan.
– Kerttu oli todella toivottu ja odotettu lapsi ja raskaus sujui hyvin. Raskauden viimeisellä kolmanneksella sain lähetteen synnytyssairaalan äitiyspolille, sillä kohdunpohjan korkeusmitta kulki reippaasti yläkäyrän yläpuolella. Olin varma, että vauva olisi isokokoinen, koska oloni alkoi olla niin tukala. Pääsin äitiyspolille raskausviikolla 37+2. Siellä todettiin, että minusta mahtuisi ulos korkeintaan neljäkiloinen vauva. Sikiön kokoarvio tuolloin oli 4005 grammaa ja lääkäri epäili vauvan syntyvän ennen laskettua aikaa. Sovimme käynnistyksen raskausviikolle 38+6, ellei näin kävisi.
Koska vauvaa ei kuulunut, Laura saapui äitiyspolille sairaalakassinsa kanssa sovittuna päivänä, odottavaisin mielin. Vastassa olikin eri lääkäri uusin arvioin.
– Tämä lääkäri arvioi sikiön painavan "vain" 3995 grammaa. Lääkärin mielestä vauva saisi vielä huoletta kasvaa raskausviikolle 40+6, jolloin synnytys sitten oikeasti käynnistettäisiin. Oloni oli jo todella kipeä, väsynyt ja kamalan turvonnut - ja nyt myös erittäin pettynyt.
Synnytys käynnistyi lopulta spontaanisti raskausviikolla 40+4. Avautumisvaiheen ja supistukset Laura muistaa synnytyksen helpoimpina osuuksina. Varsinainen draama alkoi ponnistusvaiheessa.
– Sikiön sydänäänet vaihtelivat valtavasti ponnistaessa ja kätilöt alkoivat huolestua. Lopulta huoneeseen haettiin synnytyslääkäri ja pian yksi kätilöistä pomppi vatsani päällä, toinen työnsi jalkojani samalla, kun lääkäri oli kiinni alapäässä. Muistan vieläkin, miten kätilö huusi, että jos en nyt pystyisi yhteistyöhön niin edessä olisi hätäsektio. Kiroilin, itkin ja huusin, etten pysty parempaan, tehden koko ajan kaikkeni. Seuraavaksi otettiinkin jo käyttöön imukuppi ja vauva kirjaimellisesti revittiin väkisin ulos.
Kerttu painoi syntyessään 4990 grammaa. Laura kärsi synnytyksessä välilihan täydellisen repeämän. Tämän lisäksi Lauran sekä sisäinen että ulkoinen sulkijalihas sai kolmannen asteen repeämän.
– Minut vietiin suoraan synnytyssalista leikkaussaliin korjattavaksi. Alapäähän kursittiin satoja tikkejä. En missään vaiheessa saanut tietää, mitä tapahtui ja miksi, ja mitä nyt tulisi tapahtumaan. En todella tiennyt, että synnytyksessä voisi käydä näin, enkä siksi myöskään osannut pelätä mitään etukäteen.
Korjausleikkauksen jälkeen Laura sai lopulta Kertun rinnalleen, mutta kaukana onnen sekaisista tunnelmista.
– Olin todella kipeä, yltäpäältä omassa ulosteessani ja veressä, ja minut jätettiin imettämään Kerttua sänkyyni. Olin täysin vuodepotilas. Tuo ensimmäinen yö meni valvoen ja itkien. Aamulla sain sitten tietää, ettei kätilöni ehtisikään käydä synnytyskeskustelua kanssani kiireen takia. Sen sijaan sain sähköpostiosoitteen siltä varalta, jos jokin nyt sattuisi jäämään tuoretta äitiä askarruttamaan. Mutta eihän sulle mitään traumaa jäänyt, eihän, kysyi hoitaja pikaisesti ja taputti olalle.
Kotiuduttuaan Lauran elämä oli hänen omien sanojensa mukaan yhtä helvettiä - niin kuin niin monella muullakin traumaattisen synnytyksen kokeneella.
– Kaikki onnittelivat vauvasta, mutta itse olin riekaleina. Olin myös todella kipeä ensimmäiset pari kuukautta. Kaiken lisäksi olin nyt täysin pidätyskyvytön. Kaduin, että ikinä halusin lasta.
Syy Lauran vaivoihin selvisi vasta myöhemmin kirurgisessa sairaalassa, kun lääkäri tiputti pommin: sulkijalihaksen korjaus oli pettänyt. Lauran sisäinen sulkijalihas oli mennyt kokonaan poikki ja jätetty korjaamatta.
– Korjausleikkaus oli siis kokonaan epäonnistunut. Lähdin itkien sairaalasta ja päätimme mieheni Janin kanssa, että joko lapsiluku jäisi yhteen tai sitten toinen saisi tulla saman tien.
Laura koki, että mitä enemmän aikaa synnytyksestä kuluisi, sitä suuremmaksi trauma - ja kynnys uudelle raskaudelle - ehtisi kasvaa. Oli nyt tai ei koskaan-tilanne.
– Eerik syntyi suunnitellulla sektiolla vain kaksi päivää Kertun yksivuotisjuhlien jälkeen. Synnytys oli täysi kymppi, kuin oppikirjasta. Minua kuunneltiin ja tunsin, että minusta välitettiin. En kokenut kipua ja olin onnellinen saatuani ihanan, korjaavan synnytyskokemuksen.
Viime kesäkuussa Laura sai vihdoin vahvistuksen, että Kertun syntymän jälkeisessä korjausleikkauksessa oli tapahtunut lääkärin hoitovirhe. Yksi ympyrä oli sulkeutunut, mutta monta mutkaa tulisi vielä olemaan Lauran elämässä päivittäin.
– Kertun synnytys näkyy jokaisessa päivässäni pidätysongelmina ja se tässä on ollut henkisesti kaikkein raskainta. Jokainen voi kuvitella elämää kahden alle kaksivuotiaan ja tällaisten vaivojen kanssa. Kaikki menot pitää suunnitella tarkkaan sen mukaan, onko vatsa tänään toiminut, kuinka ja missä pääsen vessaan. Erilaisia hoitokeinoja olen kyllä kokeillut, mutta toistaiseksi apua ei ole löytynyt. Sairaala ei myöskään koskaan ole pahoitellut hoitovirhettä.
Usein vaikea synnytyskokemus "kuitataan" sillä, että äiti ja lapsi selvisivät synnytyksestä hengissä. Mutta riittääkö se?
Traumaattinen synnytys ravistelee ja huolestuttaa koko perhettä. Lauran äiti Mailis Jukola otti yhteyttä Marja Hintikka Liven toimitukseen ja kertoi haluavansa nyt ilahduttaa tytärtään järjestämällä hänelle yllätyspäivän. Vauhdikas yllätyspäivä toteutettiin MHL:n Jenny Lehtisen johdolla - katso päivän kulku oheisesta videosta!
Marja Hintikka Livessä Yle Puheella keskusteltiin vaikeista synnytyskokemuksista marraskuussa 2015. Voit kuunnella lähetyksen tästä:
EDIT 18.1.2016 klo 15.33 Lisätty linkki radio-ohjelmaan.
Lisää ohjelmasta
