Hyppää pääsisältöön

JVG jatkaa paljastuksia: tulossa dokumenttielokuva

JVG julkisti tänään 19. tammikuuta ensimmäisen areenakeikkansa. Paljastukset eivät jääneet siihen, sillä rap-kaksikko kertoi YleX:n haastattelussa, että yhtyeestä tehdään myös dokumenttielokuva.

JVG // Kuva: Teemu/YleX

Suomen suosituin rap-duo JVG paljastaa YleX:lle, että bändistä tullaan tekemään dokkari. Materiaalia on kuvattu muun muassa yhtyeen keikoilla.

- Meillä on ollut kuvaaja alusta asti mukana. Kovalevyt ovat täynnä sellaista materiaalia, jota jengi ei ole nähnyt. Jossain vaiheessa koko tarina vedetään pakettiin, ja se päättyy johonkin pisteeseen, Jare Brand kommentoi YleX:lle.

JVG ei osaa sanoa, julkaistaanko dokumenttielokuva jo tämän vuoden puolella vai vasta myöhemmin. Uutisoimme aiemmin, että JVG aloittaa Paluu tulevaisuuteen -kiertueen Hartwall Arenalta 28. toukokuuta.  Konserttiliput tulevat myyntiin perjantaina 22. tammikuuta.

Lue myös:

JVG ottaa ison lavan haltuun: räppärit keväällä Hartwall Arenalla

”Kiitokseksi faneille vuodesta 2015” – Hittejä koko vuoden tehtaillut JVG julkaisi uuden biisin