Hyppää pääsisältöön

Kalle Kinnunen: Kenelle Oscarit menevät?

Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaat 2016 julisteina
Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaat 2016 julisteina oscar-gaala

Yhdysvaltojen Elokuva-akatemia AMPAS tiedotti Oscar-ehdokkuuksista torstaina. Pölyn laskeuduttua on aika katsoa tarkemmin, mitä torstaina tapahtui ja kenelle Oscarit menevät maanantaina 29.2. aamuyöstä Suomen aikaa.

Torstai oli hieman yllättäen toimintaelokuva Mad Max: Fury Roadin juhlaa. Kovaotteinen aavikkoseikkailu sai peräti kymmenen ehdokkuutta - ja ansaitsi jokaisen. Elokuva on lajityyppinsä helmi ja huippuosaamisen näyte. Mad Max: Fury Road sai ensi-iltansa jo toukokuussa ja markkinoitiin nimenomaan toimintaelokuvana. Ehdokkuusmäärä kertoo, että AMPASissa se otetaan jo vakavasti.

The Revenant sai enemmän ehdokkuuksia, yhteensä kaksitoista. Sen ohjaajan Alejandro Gonzales Inarritun edellinen elokuva Birdman oli viime vuoden suuri voittaja. The Revenant tulee lunastamaan korkeintaan muutamia palkintoja osin siitä syystä (peräkkäisinä vuosina ei samoja palkita), osin kovan kilpailun sekä itsensä vuoksi - se on elokuva ei-mistään, ja myöhemmin kerron miksi.

Mad Max: Fury Roadin mielettömän kekseliäät huippukohdat taas ovat sellaista puhdasta elokuvakerrontaa, josta hämähäkinseittisimmät partasuukriitikotkin innostuva.

Jos Mad Max oli ehdokkuuksia jaettaessa voittaja, Yksin Marsissa oli häviäjä. Ridley Scott ei saanut avaruusjännäristään parhaan ohjauksen ehdokkuutta. Se tarkoittaa, ettei elokuva tule voittamaan parhaan elokuvan palkintoa, josta se sai ehdokkuuden. Menestysleffa putosi vahvasta ennakkosuosikista keskisarjaan, vaikka sai ehdokkuuksia miespääosasta Matt Damonille ja teknisissä kategorioissa.

Star Wars: The Force Awakensille oli povattu parhaan elokuvan ehdokkuutta. Ensimmäinen Tähtien sotakin oli ehdolla 38 vuotta sitten, uutuus oli saanut hyvän vastaanoton kriitikoilta ja todella innokkaan yleisöltä - ja olihan scifiseikkailu Avatarkin kuusi vuotta sitten ehdolla myös tärkeimmissä kategorioissa. Silti Star Wars jäi teknisten ehdokkuuksien varaan. Onko se osoitus Akatemian jämähtäneisyydestä? Ei, sillä The Force Awakens on hyvä tuote, eikä yhtään enempää. Mad Max: Fury Roadin mielettömän kekseliäät huippukohdat taas ovat sellaista puhdasta elokuvakerrontaa, josta hämähäkinseittisimmät partasuukriitikotkin innostuvat, eikä The Force Awakensissa kerta kaikkiaan ole mitään vastaavaa.

Häviäjiin kuuluvat myös haikean kaunis, 1950-luvulle sijoittuva kahden naisen rakkaustarina Carol, joka jäi vaille varmaksi uskottuja parhaan elokuvan ja ohjauksen ehdokkuuksia, sekä Idris Elba, jonka roolityö Beasts of No Nationin sivuosassa oli kaiken kiitoksen väärti. Elban jättämiseen huomiotta saattoi olla syynä se, että Beasts of No Nation sai ensi-iltansa paitsi muutamissa elokuvateattereissa - nimenomaan Oscar-kelpoisuuden varmistamiseksi - myös Netflix-palvelussa. Ammattietiikassaan konservatiiviset akatemialaiset saattavat pitää Netflixiä uhkana perinteiselle elokuvabisnekselle.

Suomeen ei tullut ehdokkuutta. Ei ollut kovin yllättävää, että vaikka Miekkailija oli nostettu yhdeksän elokuvan shortlistille, sitä ei nähty parhaan ulkomaisen elokuvan viiden lopullisen ehdokkaan joukossa. Miekkailijan pr-toimintaa ei ole ollut tukemassa amerikkalainen levitysyhtiö, jolla olisi varaa sijoittaa jopa satoja tuhansia euroja kampanjointiin. Klaus Härön ohjaaman draaman tekeminen näinkin huomatuksi Kaliforniassa on ollut suuri urakka.

Kiusallisinta on ollut ehdokkuuksista rivosti läpi paistava elokuvabisneksen rakenteiden valkoisuus.

Kiusallisinta on ollut ehdokkuuksista rivosti läpi paistava elokuvabisneksen rakenteiden valkoisuus. Kahdestakymmenestä näyttelijäehdokkuudesta ei yhtäkään mennyt ei-valkoisille.
Straight Outta Comptonista ehdolle pääsi kolme valkoista käsikirjoittajaa, mutta eivät afroamerikkalaiset näyttelijät eivätkä ohjaaja F. Gary Gray. Creedin pääosasta ylistetty Michael B. Jordan ja elokuvan ohjaaja Ryan Coogler olivat myös ennakkosuosikkeja, jotka jäivät ehdokkuuksitta.

Ja Oscarin saa...

Paras elokuva: Spotlight.

Tom McCarthyn ohjaama, tositapahtumiin perustuva kertomus katolisen kirkon pedofiilipapit paljastaneista toimittajista on sopivan totta, sopivan jännittävä, sopivan tunteikas ja kaiken kaikkiaan sopivan sopiva.

Mad Max: Fury Road on ehdokkaista kokonaisuutena ihailtavin onnistuminen, mutta se ei ole kyllin salonkikelpoinen voittaakseen. Oikeudenmukaisemmassa maailmassa voittaja saattaisi olla Todd Haynesin hieno Carol, joka jäi ilman ehdokkuutta.

Mustana hevosena mainittakoon The Big Short, joka on hauska, viihdyttävä ja älykäs elokuva pankkien vedätyksistä ja viime vuosikymmenen talouskriiseistä - vähän kuin Wolf of Wall Streetin aavistuksen hillitympi versio. Elokuva on täynnä tähtiä (Steve Carell, Christian Bale, Ryan Gosling, Brad Pitt!) ja vaikka komedioiden on vaikea pärjätä tosikkomaisissa Oscareissa, tänä vuonna kärkipeli on niin tasainen, että satiirilla on todellisia mahdollisuuksia.

Naispääosa: Brie Larson elokuvasta Room.

Larson näyttelee kidnapatun pojan äitiä vereslihaiseksi ja erittäin tunteelliseksi kuvaillussa draamassa.

Itse antaisin palkinnon ehdottomasti Charlotte Ramplingille, joka tekee huikean, hienovaraisen ja mieleenpainuvan pääroolin brittiläisessä aviodraamassa 45 vuotta. Ehdokkuutta ehdittiin epäillä. Älykäs kamaridraama on yksinkertaisesti liian hyvä (ja amerikkalaisesta näkökulmasta vähän liian pieni) Oscareihin.

Miespääosa: Leonardo di Caprio, The Revenant.

Tässä omaan ”henkistyneeseen” muka-tärkeyteensä kompastuvassa erämaaelokuvassa on kaksi asiaa ylitse muiden: Emmanuel Lubezkin kuvaus ja di Caprion pääosa. Elokuvan markkinoinnissa on korostettu vaikeita olosuhteita, joissa se kuvattiin, ja etenkin rääkkiä, jonka di Caprio kävi läpi. Sitä paitsi di Capriolla ei ole vielä Oscaria, vaikka hän on ollut ehdolla neljä kertaa. Peli on selvä - vain Michael Fassbenderin nimirooli Steve Jobsissa voisi olla di Capriolle haastaja, mutta sen elokuvan taakkana on myös ankara kaupallinen floppaaminen, joka on aina AMPASin näkökulmasta epäilyttävää.

Miessivuosa: Sylvester Stallone, Creed.

Pystin pokkaa Stallone sivuroolistaan Rocky Balboana nyrkkeilijän kasvutarinassa Creed, joka on siis oikeastaan Rockyn kuudes, mutta itsenäinen jatko-osa. On kornia, että vaikka Creed on yksiselitteisesti afroamerikkalainen tarina, siitä on ehdolla vain Stallone.

Oma valintani olisi Mark Rylance. Rylance esittää Steven Spielbergin ohjaamassa Vakoojien sillassa vakoilusta syytettyä brittiläis-venäläistä miestä, jonka äärimmäisen hillityn ulkokuoren alla tapahtuu valtavia myllerryksiä. Coen-veljesten laatiman käsikirjoituksen parhaat repliikit kuullaan nimenomaan teatterinäyttelijä Rylancen suusta - ja kuinka vaikuttavasti hän ne lausuu! Täydellisessä maailmassa ehdolla olisi myös Benicio del Toro, joka tekee Sicariossa ehkä uransa järisyttävimmän roolin.

Naissivuosa: Alicia Vikander, Tanskalainen tyttö.

Vikander pitää hieman imelän Tanskalaisen tytön koko ajan ruodussa. Nuori ruotsalaistähti on huikeassa urakiidossa, sillä hänellä on myös pääosa käsikirjoitusehdokkuuden saaneessa Ex Machinassa.

Musta hevonen on Rooney Mara, joka on lamauttavan hyvä Carolissa, samoin kuin siitä naispääosan ehdokkuuden saanut Cate Blanchett. Roolit ovat elokuvassa samanarvoisia, mutta kaksi naista ei ilmeisesti voi olla samasta elokuvasta ehdolla pääosapalkinnon saajaksi. (Kaksi miestä oli samasta elokuvasta pääosaehdokkaina viimeksi yli 30 vuotta sitten.) Mara saattaa kiriä hölmösti painottuneesta asetelmasta Carolin ainoaksi Oscarin saajaksi.

Ohjaus: George Miller, Mad Max.

Useimpina vuosina ohjauksen Oscar on mennyt elokuvalle, joka valitaan myös parhaaksi. Tänä vuonna niin ei käy, sillä Spotlight on ennen kaikkea erittäin napakasti kirjoitettu elokuva ja sen ohjaaja-kirjoittaja Tom McCarthy saa tyytyä käsikirjoitus-Oscariin. Miller on tehnyt nimenomaan puhdasta elokuvaa yhdessä leikkaajavaimonsa Margaret Sixelin kanssa - he rakensivat kaaoksesta nerokkaasti tasapainoisen kokonaisuuden.

Paras ulkomainen elokuva: Son of Saul.

Unkarilainen keskitysleirielokuva tuo usein käsiteltyyn aiheeseen uuden näkökulman, oikeastaan kirjaimellisesti. Tarina on kerrottu päähenkilön yhden päivän kokemusten kautta ja kuvattu niin, että näemme Saulin (ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Géza Röhrig) ympärillä vain pienen kaistaleen tuhoamisleirin hirveää todellisuutta. Kuvan laidat on sumennettu ja voimme vain kuvitella helvetin yksityiskohdat. Melkein ainutlaatuinen ratkaisu toimii - ja sen lisäksi juutalainen aihepiiri on perinteisesti Oscareissa eduksi.

Ranskan ehdokas Mustang voittaa, mikäli Son of Saul on liian rankka ja lohduton Oscar-äänestäjille, joiden keski-ikä kuitenkin on yli kuudenkymmenen.

Paras animaatioelokuva: Inside Out - mielen syövereissä.

Inside out on Pixarin paras elokuva. Voitto on paitsi oikeutettu, myös ilmeinen. Nuoren tytön ahdistusta ja kasvukipuja värikkääksi aivotoimintaseikkailuleffaksi kuvittava makupala on sekä vuoden suuria menestyksiä että yksi kriitikoiden eniten kehumista Hollywood-studioiden tuotannoista, eikä siis vain animaation saralla.

Paras dokumentti: Amy.

Amy on erinomainen dokumentti Amy Winehousesta ja julkisuuden kiroista. Viihdemaailman liepeillä tai keskellä eläviin Oscar-äänestäjiin vetoaa myös tapa, jolla Asif Kapadia (aivan aihellisesti) syyllistää juoru- ja muutakin mediaa Winehousen kohtalosta.

Oma valintani olisi The Look of Silence, joka on harvinaisen monitasoinen tutkielma yhteiskunnan rakenteista, totuuden kieltämisestä ja kiertämisestä, historian kirjoittamisesta sekä uhrien kärsimyksestä. Indonesian kansanmurha on kuitenkin liian kurja sekä etäinen aihe ja Joshua Oppenheimerin hyvin älyllinen kerronta liian vaativaa, jotta elokuva palkittaisiin.

Kommentit
  • Historia synnyttää musiikkia, musiikki tekee historiaa

    Sarja historiallisista tapahtumista musiikin kautta.

    Millaista musiikkia soi viime vuosikymmenten historiallisten tapahtumien taustalla? Millaisiin lauluihin kuulennot, sodat ja mullistukset ovat innoittaneet lauluntekijöitä? Kahdeksanosainen sarja tarkastelee lähihistorian merkkihetkiä musiikin kautta, Vietnamista Berliinin muurille, Apollo-lennoista New Yorkin homojen Stonewall-mielenosoituksiin.

  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema