Marja Hintikka
Yle
Kahvinkeitto keskeytyy taas kerran kopsahdukseen, jota seuraa lohduton itku. 1-vuotiaani on kellahtanut selälleen kaakelilattialle, jätettyään ensin sormet kaapin väliin. Kaapin, joka on täynnä shampoita, kasvorasvoja ja muuta kosmetiikkaa, joka herra taaperoa erityisesti kiinnostaa. Herkkua on myös vessaharja.
Tunnen piston sydämessäni. Olen "baby proof" -asioissa aivan aloittelija moniin ystäviini verrattuna. Amerikkalaiset toverini olisivat höveliydestäni kauhuissaan. Myrkylliset pesuaineet, lääkkeet ja veitset ovat toki meilläkin lasten ulottumattomissa, ikkunat on varmistettu ja turvaistuimet oikein asennettu. Pöydänkulmat ja kaapinovet sen sijaan retkottavat ilman minkäänlaisia suojia ja lapsilukkoja. Pitäisikö siis ostaa se moneen kertaan markkinoitu taaperokypärä? Suojelenko lastani oikein ja riittävästi?
Tuttuja fiiliksiä monelle, vaikka suomalaiset lapset elävät monin tavoin turvallisempaa elämää kuin koskaan aikaisemmin. Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat, hukkumiset ja myrkytykset ovat vähentyneet merkittävästi 1970-luvulta. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana alle 14-vuotiaiden liikennekuolemat ovat puolittuneet. Lakeja on muutettu ja vaaran paikoista tiedetään paremmin. Ja nämähän ovat iloisia uutisia, tietenkin!
Osaanko antaa lapsen lentää - kypärä päässä mutta siipiä katkaisematta?
Kehitys on ollut yksinomaan positiivista, mutta samalla olemme lapsistamme superhuolissamme - enemmän kuin koskaan. Mietimme jatkuvasti, missä menee hyvän suojelun ja ylisuojelun raja. Osaanko antaa lapsen lentää - kypärä päässä mutta siipiä katkaisematta?
Kaikkialle levittäytynyt vanhemmuuden turvallisuuspuhe ahdistaa. Kun lapsi kokeilee liikkumista puistossa, tekee mieli kieltää ja varoittaa. Ihan vain vallitsevan normin vuoksi, etten vain vaikuttaisi välinpitämättömältä vanhemmalta.
Lasten turvallisuudesta on tullut myös valtava bisnes. “Jos haluat ajatella lapsesi parasta” -lauseella saa tuoreen äidin ja isän ostamaan melkein mitä tahansa, hinnasta välittämättä. Uusia pelonaiheita, kuten netti ja sosiaalinen media lieveilmiöineen nostetaan kasvatuskeskusteluun jatkuvasti. Miten suojella lasta sellaiselta, josta itsekään ei ole täysin kartalla? Miten olisin osannut ohjeistaa lasta siitä, mitä Periscopen suorissa lähetyksissä kannattaa itsestään paljastaa, kun en ollut vielä kuullutkaan koko sovelluksesta? Miten ylipäänsä voisi tietää suojelevansa oikeilta asioilta?
Kansantaloustieteilijä Tatu Hirvonen kehottaa kirjassaan “Varo varo varo - irti ylisuojelevasta kasvatuksesta” vanhempia miettimään, ohjaako lastaan arkailemaan vai seikkailemaan. Hän kertoo esimerkin lastentapahtumasta, jossa äiti kehottaa lastaan ennen pomppulinnaan menoa käyttäytymään varovasti. Kun lapsi sitten seisoo tumput suorina keskellä pomppulinnaa, äiti turhautuu ja huutaa “pompi nyt!”
Elämä opettaa, eikä elämältä ketään voi suojella.
Hirvosen mukaan olemme unohtaneet riskien myönteisen merkityksen lasten kasvulle ja oppimiselle, tehneet lapsistamme elämänpelkoisia ja ylivarovaisia. Turha ihmetellä, jos lapsi mieluiten istuu kotona, pelaa konsolia ja tuijottaa telkkaria. Itsehän viestimme jatkuvilla kielloilla ja varoituksilla, että koti on ainoa turvallinen paikka maailmassa. Elämä opettaa, eikä elämältä ketään voi suojella. Kiitos Tatu ajattelemisen aiheesta, tästä on pakko keskustella!
Maanantain 25.1. suorassa tv-lähetyksessä kuulemme kahden tytön äidin, huumeongelmista kärsineen siskonsa menettäneen Martina Aitolehden ajatuksia huolesta, suojelemisesta, kielloista ja varoituksista. Miten läheisen dramaattinen menettäminen on vaikuttanut Martinan kokemukseen äitiyden vastuusta ja huolesta? Oman painavan sanansa riskien otosta ja hallinnasta vanhemmuudessa sanoo syntymähurjapää, mäkihypyn olympiavoittaja ja maailmanmestari Toni Nieminen.
Lisäksi suorassa lähetyksessä Järvisen temppuilijaperheen lapset kiipeilevät telineillä - ja meitä pelottaa. Kuulemme myös Amerikan huonoimmaksi äidiksi ristityn, Free Range Kids -liikkeen perustajan Lenore Skenazyn manifestin.
Tervetuloa mukaan keskusteluun!
Lisää ohjelmasta
