Hyppää pääsisältöön

Ruudolfin rap-posse Lihamyrsky kulkee omaa kaistaansa: "Me ei haluta olla varteenotettava levy-yhtiö"

Lihamyrsky juhlii tänä vuonna 1-vuotissynttäreitään. Levy-yhtiössä musiikkia tehdään hitaasti, eikä sen ole tarkoitus kasvaa viittä artistia suuremmaksi.

Lihamyrskyn artisteja ovat Ruudolf, Prinssi Jusuf, Särre ja Musta Barbaari. // Kuva: Lihamyrsky, Andrei6000

Vajaa vuosi sitten Rudy "Ruudolf" Kulmala päätti perustaa oman levy-yhtiön. Suomi-rapin legendaarisimpiin artisteihin kuuluva Ruudolf hääri muiden räppäreiden taustajoukoissa tuottamassa ja kirjoittamassa biisejä ja halusi koota projektinsa saman katon alle.

Ajatuksesta syntyi Lihamyrsky, viiden kaverin porukka, joka määrittelee itsensä levy-yhtiöksi. Kukaan yhtiön artisteista ei ole vielä julkaissut sen kautta omaa albumia, vaikka levy-yhtiö viettää pian 1-vuotissynttäreitään. Mistä Lihamyrskyssä siis on kyse?

Levy-yhtiön artisteihin kuuluu Ruudolfin itsensä lisäksi 34-vuotias konkariräppäri Särre, nuoret lupaukset Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf sekä muusikon urasta haaveileva somekoomikko Seksikäs-Suklaa. Ruudolfin mukaan samankaltainen työmoraali ja arvomaailma yhdistävät räppäreitä.

- Meillä on samanlainen fiilis siitä, miltä asioiden pitää kuulostaa ja näyttää. Meidän sydämet sykkii samaan tahtiin, voisko sen niin sanoa, Ruudolf sanoo.

"Mä en lähde kirjanpitoa pitämään"

Kaikki Lihamyrskyn artistit Seksikäs-Suklaata lukuun ottamatta olivat aikaisemmin räppiä julkaisevan Monsp Recordsin listoilla. Lihamyrskyn tiedot löytyvät Monsp Recordsin nettisivuilta, vaikka yhtiöt ovat erillisiä ja tekevät musiikkia itsenäisesti. Kovin kauas Monspista ei ole päästy: Monsp Recordsin toimitusjohtaja Keijo "Kepe" Kiiskinen omistaa osan Lihamyrskystä ja auttaa yhtiön pyörittämisessä.

"Lihamyrskyn pointti on, ettei ole mitään biisileirejä, joilla tyypit tekee randomisti biisejä."

- Kun sain idean Lihamyrskystä, pyysin Keijoa auttamaan mua. Mä en lähde kirjanpitoa pitämään. Keijo on tehnyt levy-yhtiöhommia vuosikaudet, joten mä voin keskittyä musiikin luomiseen. Lihamyrsky ei tee bisnestä, vaan musiikkia, Ruudolf kertoo.

Mihin omaa yhtiötä sitten tarvittiin? Ruudolf halusi perustaa Monspista erillisen levy-yhtiön, sillä tahtoi brändin musiikkiprojekteista, joissa hän on mukana. Artisti sanoo, että Lihamyrskyn julkaisuissa on kyse yhtenäisestä soundista ja Ruudolfin kädenjäljestä. Levy-yhtiön tavoitteena ei ole ainakaan toistaiseksi saada riveihinsä lisää artisteja.

- Mulla on niin paljon hommaa, etten millään pystyisi kiinnittämään Lihamyrskylle enempää artisteja. Olen kaikessa jotenkin mukana, tuottamassa, nauhoittamassa, säveltämässä, kirjoittamassa. Särren levyä on nyt työstetty puolitoista vuotta.

Lihamyrskyn 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä kukaan sen artisteista ei ole vielä julkaissut kokonaista albumia. Sinkkuja on tipahdellut, joista ensimmäinen oli Mustan Barbaarin toinen oma biisi Kuka pelkää pimeet ja viimeisin Särren toinen sinkkulohkaisu Haluutsä tulevalta soololevyltä. Särren Ei riitä -albumin oli määrä ilmestyä viime syksynä, mutta julkaisu venyy huhtikuulle. Ruudolf uskoo tiukan julkaisuaikataulun sijaan musiikkinsa laatuun.

- Jos tehtäisiin musiikkia liukuhihnalta, sitä syntyisi totta kai enemmän. Lihamyrskyn pointti on, ettei ole mitään biisileirejä, joilla tyypit tekee randomisti biisejä. Me kypsytetään asioita hitaasti, jotta niillä olisi syvempää merkitystä, Ruudolf sanoo.

Räppäri kritisoi tekijöitä, jotka julkaisevat hänen mukaansa musiikkia trendien mukaan. Lihamyrsky sen sijaan on toistaiseksi julkaissut viisi sinkkua.

Valtavirtaa vastaan

Ruudolf puhuu paljon siitä, miten omasta musiikista pitää olla ylpeä. Räppäri jaksaa painottaa ajatusta siitä, että musiikkia tulisi tehdä musiikin itsensä vuoksi, eikä rahan takia. Ruudolf heittää jälleen kritiikkiä muille tekijöille.

- Jotkut ajattelevat, että pinnalla olevan artistin pitää tehdä uutta, kun rauta on kuumaa. Mutta jos ihmisellä on oikeesti potentiaalia, se ei katso sesonkeja, räppäri sanoo.

Eivätkä artistin puheet eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Ruudolf keikkailee yhä aktiivisesti aisaparinsa Karri Koiran kanssa innokkaille yleisöille, vaikka kummankin edellisestä levystä on ehtinyt vierähtää jo useampi vuosi.

- Välillä mietin, että tässä sitä vieläkin ollaan. En osaa sanoa muuta kuin että, jos musiikkiin laittaa aikaa ja ajatusta, se kantaa pidemmälle kuin nopeasti tehty hittisinkku.

Lihamyrsky toimii samalla periaatteella. Kaveriporukan levy-yhtiön ei ole tarkoitus olla varteenotettava, voittoa tuottava levylafka.

- Itseasiassa me ei haluta olla varteenotettava levy-yhtiö. Haluamme vain julkaista musiikkia ja tehdä jotain, minkä takana voi seistä kymmenenkin vuodenkin päästä. Se ei tee meistä varteenotettavaa levy-yhtiötä, sillä varteenotettava levy-yhtiö pyörii bisnes edellä ja muodin mukaan.

Lue myös:

Päivätyöt jättänyt Särre: Musiikilla eläminen ei vaadi paljoa

Musta Barbaari lopetti lihansyönnin ja maitotuotteet: “Eläinten kohtelu lihatuotannossa on sairasta”

Seksikäs-Suklaa oli mamupoika ilman yhtään ystävää – nyt hänen videoilleen nauraa koko Suomi