Hyppää pääsisältöön

Kiinalainen Murong Xuecun: sananvapauden puolesta!

Murong Xuecun, oikealta nimeltään Hao Qun, on nykyisin yksi äänekkäimmistä kiinalaisista sananvapauden puolestapuhujista. Hän käsittelee kirjoituksissaan kriittisesti Kiinan kommunistisen puolueen harjoittamaa propagandaa, sen monissa eri muodoissa. Murong puuttuu myös herkästi yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiiin yksipuoluemaa Kiinassa. Sikäli hän on kuin suoraselkäinen ja idealistinen keisariajalla vaikuttanut kungfutselainen oppinut!

mies pitää kirjaa kädessään
mies pitää kirjaa kädessään murong xuecun

Murong Xuecun syntyi vuonna 1974 ja asuu nykyisin maan pääkaupungissa Pekingissä. Koulutukseltaan hän on lakimies, mutta toimii nykyisin vapaana kirjailijana Kiinassa.

Murong nousi kiinalaiseen tietoisuuteen nettiromaanillaan Unohda minut tänä yönä, Chengdu vuonna 2002. Sittemmin kirja ilmestyi Kiinassa myös painettuna versiona ja sitä myytiin nopeasti yli miljoona kappaletta. Teos on käännetty monille kielille, nyt myös Rauno Sainion toimesta suomeksi loppusyksystä 2015. Romaanissa käsitellään sangen suorasukaisesti kiinalaisen yhteiskunnan korruptiota, puolueen virkamiesten ja raharikkaiden symbioottista suhdetta, seksiä ja prostituutiota, uhkapeliä, huumeita ja niin edelleen.

Murong on sittemmin julkaissut Kiinassa useita bestsellereitä, osa niistä on filmattu myös elokuviksi. Hänen kirjojaan on Kiinassa myyty kaikkiaan pari miljoonaa kappaletta. Toisin sanoen hänen lukijansa ovat pääosin kiinalaisia. Samoin leijonanosa hänen tuloistaan tulee Kiinasta. Hänellä oli Twitteriä vastaavassa kiinalaisessa Weibossa parhaimmillaan 8,5 miljoonaa seuraajaa vuonna 2013, kunnes hänen tilinsä suljettiin viranomaisten toimesta. Tähän mennessä hänen avaamiaan uusia Weibo-tilejä on suljettu jo ainakin 15 kertaa.

Murong Xuecun on vuodesta 2013 lähtien kirjoittanut säännöllisesti Kiinan sananvapaustilanteeseen ja puolueen propagandaan liittyviä kolumneja New York Timesiin. Lisäksi hän on antanut Kiinan kommunistisen puolueen kannalta erittäin kriittisiä haastatteluja sellaisiin lehtiin kuin yhdysvaltalaiseen The Atlanticiin ja liberaaliin hongkongilaiseen South China Morning Postiin. Tämän kirjoituksen aineistona ovat olleet Murongin kolumnit ja haastattelut.

Kiina on surullisen kuuluisa käytännöstään, jossa kommunistinen puolue monin eri keinoin yrittää välttää vastuutaan vakavistakin rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Koskipa asia sitten Kiinan lähihistorian väkivaltaisia karmeuksia tai nykyisten puolueen virkamiesten toimintaa.

Eräässä kolumnissaan Murong ottaa esille puolueen piirissä nykyisin muodikkaan termin linshi gong eli väliaikainen työntekijä. Vastuu jopa virkamiehen aiheuttamasta kuolemantuottamuksesta voidaan tavallan mitätöidä sanomalla, että se oli väliaikaisen työntekijän aiheuttama. Näin puolue kieroilee itsensä irti vastuusta.

Murong Xuecun kirjoittaa:

”Kuinka tehokas Kiinan nykyinen hallinto oikeastaan on? Jotkut viittaavat Kiinan taloudelliseen kasvuun viimeisten 30 vuoden ajalta todisteena Beijingin suurista saavutuksista. Mutta menestys on paljon muutakin kuin vain taloudellisia lukuja. Olen enemmänkin huolissani rajusti heikentyneestä ilman, veden ja ruokatavaroiden laadusta, ja siitä mitä maan epävakainen poliittinen systeemi tarkoittaa koko maan tulevaisuuden kannalta.

Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana aiemmin sininen taivas on muuttunut myrkylliseksi savusumuksi, ja poliittisesta vallasta on tullut väline tehdä rahaa ja valmistaa aseita tappamiseen. Olen vuosien myötä lakimiehenä ollut todistamassa lukuisia katastrofeja, jotka olisivat olleet estettävissä sekä lukuisia turhia ihmishenkien menetyksiä.

Puhuin aiemmin ”väliakaisesta työstä” vastuun pakoiluna. Kaikki edellä mainittu on seurausta tuollaisesta ”väliaikaisesta hallitsemisesta”, ja sen aiheuttamat tuhot ovat pysyviä. Silti kukaan ei ota vastuuta näistä epäonnistumisista, sillä viime kädessä maatahan hallitsevat vain väiaikaiset työntekijät.”

Murong on kirjoittanut viime vuosina monien aiheiden ohella myös Kiinan kommunistisen puolueen harjoittamista mustamaalauskampanjoista, jotka ovat useimmiten kohdistuneet yksipuoluejärjestelmää kritisoiviin toisinajattelijoihin, niihin jotka vielä uskaltavat avata suunsa. Myös Murong on joutunut mustamaalauksen kohteeksi syksyllä 2014. Tällaiset kampanjat ovat lisääntyneet selvästi uuden puoluejohtaja Xi Jinpingin valtakaudella.

Kommunistisen puolueen laatimaa vääristelevää artikkelisarjaa nimeltä ”Murong Xuecunin mennyt ja nykyinen elämä” levitettiin laajasti Kiinan sosiaalisessa mediassa syyskuussa 2014. 10-osaisessa artikkelisarjassa Murong kuvattiin Kiinan kommunistisen puolueen kriitikoksi, vaimonhakkaajaksi ja rahanahneeksi hurskastelijaksi.

Murong itse on kommentoinut tapahtumia seuraavasti:

”Artikkelien valheet ulottuivat lapsuusaikoihini: olin kuulemma ollut rikollinen jo silloin ja minut oli erotettu monesta koulusta. He syyttivät minua pikkutyttöjen seksuaalisesta häirinnästä. Ja aikuisena, he väittivät, olen ollut säännöllinen prostituoitujen palvelujen käyttäjä. He väittivät myös, että minulla oli ollut lukuisia avioliiton ulkopuolisia suhteita ja että pettämiseni ajoivat minut lopulta mukiloimaan vaimoani. He väittivät kirjoituksissaan jopa, että olin suunnitellut pommin räjäyttämistä Beijingin lentokentällä.

Aluksi vain nauroin näille herjauksille. Mutta kun nuo valheet levisivät yhä laajemmalle netissä, homma alkoi äkkiä tuntua vakavalta. Arvostan mainettani. Juuri tällä tavalla Kiinan kommunistinen puolue on tuhonnut lukemattomien viattomien ihmisten hyvän maineen. Mustamaalauksen harjoittajat tietävät oikein hyvin, että kun samoja valheita toistetaan yhä uudestaan, niistä tulee yleisesti hyväksyttyjä totuuksia.”

Palasin viikko sitten työmatkalta Beijingistä. Katselin useana iltana sikäläisten tv-kanavien ohjelmatarjontaa hotellihuoneessani. Kiinan television ohjelmatarjonta on sävyltään enimmäkseen hyvin nationalistista ja Kiinan kommunistista puoluetta ylistävää, vaikka puolueella ei enää pitkään aikaan ole ollut mitään tekemistä sosialismin saati kommunismin kanssa. Kiina on nykyisin oikeistodiktatuuri. Ja puoluejohtaja Xi Jinping on jatkuvasti esillä hieman samaan tapaan kuin Mao Zedong aikanaan. Joka tapauksessa puolueen kannalta epämiellyttävät aiheet ovat teeveessä ja muissakin tiedotusvälineissä tabu, niistä ei puhuta käytännössä mitään. Sen sijaan ihmisille tarjotaan viihdettä, tietokilpailuja, parinetsintäohjelmia, urheilua ja musiikkiohjelmia. Kuten länsimaillakin. Siis leipää ja sirkushuveja.

Yksi ohjelmatyyppi kuitenkin pistää ohjelmatarjonnassa silmään: japaninvastaiset ohjelmat. Niitä tulee monelta kanavalta joka ilta, ja aiheena on poikkeuksetta Kiina-Japani -sota vuosina 1937-45. Japanilaisista halutaan kommunistisen puolueen toimesta pitää edelleen yllä mustavalkoista viholliskuvaa, vaikka sodan loppumisesta on kulunut jo 70 vuotta.

Murong Xuecun on kiinnittänyt huomiota tähän samaan asiaan. Hän kuvailee muun muassa sitä, kuinka veri näissä ohjelmissa lentää näyttävästi, kun kiinalainen sankarisotilas keihästää japanilaispirun (kiinaksi Riben guizi). Halventava nimitys erityisesti länsimaalaisille taas on yang guizi eli ulkomaalaispiru. Siihenkin törmää Kiinassa satunnaisesti. Mutta japanilaispiru työntyy ihmisten olohuoneisiin joka ikinen ilta!

Murong kirjoittaa:

”Kuten monissa kiinalaisissa tv-sarjoissa, myös japaninvastaisissa sarjoissa korostetaan kiinalaista nationalismia ja ylistetään Kiinan kommunistista puoluetta voitosta japanilaisista vuonna 1945. Näissä ohjelmissa kuitenkin jätettään tietoisesti mainitsematta se tosiseikka, että varsinaisen sodan japanilaisia vastaan voittivat itse asiassa kansallispuolueen eli Kuomintangin joukot (jotka olivat käytännössä kommunistien vihollisia). Väkivalta ja tv-sarjojen japaninvastainen sävy välittävät katsojille selkeän sanoman: tapaminen on sallittua – erityisesti kun kohteena ovat ”japanilaispirut”.”

Kysymys kuuluukin, miksi Kiinan kommunistinen puolue haluaa yhä 70 vuotta sodan loppumisesta pitää yllä tuollaista viholliskuvaa? Luultavimmin nationalistisista syistä. Ulkoisen vihollisen pelko on tietysti myös yksi tapa hallita oman maan kansalaisia. Kaikkialla maailmassa. Nyt ja menneisyydessä.

Kaikesta tästä negatiivisesta propagandasta huolimatta Japani on kiinalaisten keskuudessa erittäin suosittu matkakohde, tv:stä tulee myös nykyjapanilaista saippuaa kiinaksi dubattuna, J-pop, manga ja japanilainen anime ovat erittäin suosittuja kiinalaisen nuorison keskuudessa, japanilaista kirjallisuutta käännetään erittäin laajassa mitassa kiinaksi ja niin edelleen. Tosin sanoen monet kiinalaiset viittaavat kintaalla puolueen harjoittamalle japaninvastaiselle propagandalle. Ehkä olisi jo korkea aika lopettaa edellä kuvattu japaninvastainen propaganda ihmisten olohuoneissa parhaaseen katseluaikaan. Ja kokonaan.

Monen muun kiinalaisen toisinajattelijan ja kirjailijan tavoin Murong Xuecun on huolestunut kiinan kielen taantumisesta propagandakieleksi kommunistisen puolueen joka tuutista välittämän propagandan seurauksena. Sitähän on jatkunut jo 60 vuotta!

Tuota propagandakieltä on kutsuttu myös Mao-kieleksi. Lukemattomat iskulauseet ja muut sanonnat ovat vuosikymmenten saatossa tulleet osaksi nykykieltä ja siten osaksi myös ihmisten ajattelua.

Murong kirjoittaa:

”Ollessani taannoin kävelyllä eteläkiinalaisen Sanyan kaupungin kävelykadulla Hainanin lomasaarella, kuulin erään kaupan kadulle suunnatuista kaiuttimista jyskyttävän rock-version kuuluisasta kommunistipuolueen propagandalaulusta Sosialismi on hyvä. Vaikka inhoan tuota kappaletta, huomasin alkavani hyräillä laulua itsekseni, kun musiikin volyymi kohosi. Sanat menivät näin:'Vastavallankumoukselliset on lyöty, imperialistit pakenevat häntä koipien välissä, kommunistinen puolue on hyvä, kommunistinen puolue on hyvä, kommunistinen puolue on hyvä kansan johtaja'.

Itse asiassa tietoinen kielen hämärtäminen ja sanojen merkitysten muuttaminen palvelee puolueen kannalta selkeää päämäärää: sen avulla halutaan peittää demokratian puute kiinalaisessa todellisuudessa ja jopa väittää, että Kiina olisi demokraattinen maa.

George Orwell totesi aikanaan:'Jos ajatukset voivat korruptoida kielen, myös kieli voi korruptoida ajatukset'.”

Murong Xuecunin päämäärä on kirjoituksillaan paljastaa Kiinan kommunistisen puolueen propagandan keinot ja muodot sekä edistää sananvapautta Kiinassa. Ja länsimaista parlamentaarista demokratiaa. Nykyisin hänen demokratiaa puolustavia ajatuksiaan voi lukea lähinnä New York Timesin sivuilta. Ei Kiinan rajojen sisäpuolella. Murong onkin hyvin tietoinen siitä, että hänet voidaan ilmapiirin kiristyessä pidättää milloin tahansa, syyttää valtiota vastaan vehkeilystä ja tuomita pitkään vankeusrangaistukseen. Hän sanoo, ettei tavallaan enää pelkää, vaan aikoo puhua avoimesti, ainakin ulkomaisessa mediassa, niin kauan kuin se on mahdollista. Osittain häntä suojelee hänen kansainvälinen maineensa. Mutta Murong ei haluaisi muuttaa ulkomaille omasta mielestään kehnon englannin kielen taitonsa takia. Eikä myös siksi, että hänen kirjojensa aihepiirit ovat Kiinassa, eivät ulkomailla.

Murong Xuecun kirjoittaa itsesensuurista diktatuurissa:

”Nyt, kun olen julkaissut joitakin kirjoja, voin kirjoittaessani tuntea selvästi sensuurin vaikutuksen. Esimerkiksi näin: Ajattelen ensin jotakin lausetta, ja sitten tajuan että sensuuri tulee kuitenkin poistamaan sen. Niinpä en enää edes kirjoita lausetta ylös.”

Kiinalainen kirjailija ja toimittaja joutuu toisin sanoen taiteilemaan yhä kiristyvässä sensuuri-ilmapiirissä, mikä ei tietenkään tiedä hyvää Kiinan lähitulevaisuuden kaunokirjallisuudelle. Tai millekään luovalle toiminnalle. Pelko on huono isäntä!

Pertti Seppälä

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta