Hyppää pääsisältöön

Nosteessa-artisti JACKUAR: Biisini sopisi Fifty Shades of Grey 2:n tunnariksi

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä viikolla vuorossa on DJ-tuottaja JACKUAR.

JACKUAR Summer Sound Festivalilla vuonna 2015. // Kuva: Summer Sound Festival 2015 / Sami Hakala

JACKUAR eli Tony Jaguar on lahtelainen DJ-tuottaja, joka tekee musiikkia yhdessä chicagolaisen house-legenda Ron Carrolin kanssa.

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

- DJ-hommien myötä kasvoi kiinnostus oman musiikin tuottamiseen. Tuottamishommat aloitin vuonna 2008.

Mistä artistinimesi tulee?

- Jack + Jaguar = Jackuar

Mitkä ovat tähänastisen uran suurimmat saavutukset?

- Oman biisin julkaisu JOIA recordsin 10v-albumilla sekä siihen liittyvät Ruotsin keikat. JOIA recordsilla ensimmäiset biisinsä on julkaissut muun muassa Avicii, Alesso jne.

Mitä keikkaa jännitit eniten?

- Taitaa olla JOIA Recordsin 10v-juhlien Tukholman keikka. Vedin tuolloin kaksi keikkaa saman illan aikana, sekä päätapahtumassa että jatkoilla.

Kuka tai ketkä ovat esikuviasi? Miksi?

- Niitä on useita. Päällimmäisenä pitää mainita kuitenkin Luciano. Hänen karismansa ja kyky ottaa yleisö haltuun on aivan maagista.

Millainen merkitys sanoituksilla on?

- Koen että house/tech-house-saralla sanoituksilla ei ole niin paljon merkitystä. Groove ja fiilis ovat ne jutut, jotka luovat biisin.

Jos biisisi soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

- Slave-biisin näkisin sopivan vaikka Fifty Shades of Greyn kakkososan tunnariksi!

Miltä tuntuu, kun oma biisi soi radiossa? Missä olit, kun kuulit sen ensimmäisen kerran?

- Taisi olla muutamia vuosi sitten takaperin DJ Orionin toimesta, lämpimin saattelusanoin kera. Se lämmitti mieltä todella paljon ja toi onnistumisen fiiliksiä!

Lue myös:

R.O.N.N & JACKUAR