Hyppää pääsisältöön

Jussi Heikkilän taiteessa käsitteet ovat kuin lintuja

Jussi Heikkilän teos Pieni lintukirjasto (2011)
Jussi Heikkilän teos Pieni lintukirjasto (2011) jussi heikkilä

Lintuja eri tavoin kuvannut käsitetaiteilija Jussi Heikkilä (s. 1952) ei ole pitänyt isoa yksityisnäyttelyä pitkään aikaan. Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän on lähinnä tehnyt pieniä gallerianäyttelyitä Helsingissä ja Jyväskylässä. Nyt Helsingin Taidehallissa avattu Observationes (21.1. - 13.3.2016) on tapaus jo itsessään: 90-luvulla varsin näkyvästi esillä ollut ja keskeiseksi koettu Heikkilä on ehkä jäänyt jossakin määrin tuntemattomaksi jo kokonaiselle taideyleisösukupolvelle.

Ei niin, etteikö Jussi Heikkilä olisi ollut aktiivinen. Sitten vuoden 2000, jolloin hän esiintyi näyttävästi Belgiassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Helsingissä, hän on tehnyt 12 omaa gallerianäyttelyä ja osallistunut noin 70 yhteisnäyttelyyn. Se on vaikuttava määrä. Silti suurten omien näyttelyiden vähäisyys tuona aikana herättää vaikutelman, että hän on ollut jollakin tavalla hieman syrjässä sitten 1990-luvun, jolloin hänellä oli useita museonäyttelyitä. "Syrjässä oleminen" on toki hyvin suhteellista, sillä suurin osa taiteilijoista ei voi kuin haaveilla sellaisesta CV:stä kuin Heikkilän.

Yhtä kaikki nyt onkin kiinnostavaa nähdä Heikkilä jälleen isolla areenalla, Helsingin Taidehallissa, jossa hän piti myös edellisen suuren näyttelynsä Helsingissä vuonna 2000. Heikkilän pohtimat luonnon ja ihmisen suhteen teemat ovat tuona aikana saaneet aivan uutta, hälyttävää painoarvoa. Aika on selvästikin melko lailla muuttunut, mutta Heikkilän taide näyttäisi pitäytyvän niissä uomissa, joista hänet tunnettiin jo 90-luvulla. Tämä ei ole huono asia, sillä Heikkilän taide on aivan yhtä painavaa, henkevää ja leikkisää, kuin aikaisemminkin.

Jussi Heikkilän teos Halu hahmottaa asioissa lintuja
Halu hahmottaa asioissa lintuja (2005) Jussi Heikkilän teos Halu hahmottaa asioissa lintuja Kuva: Kuopion taidemuseo helsingin taidehalli

Kaikesta lintuihin liittyvästä, tutkimusmatkoista, ja kielestä ammentava käsitetaiteilija on ilmaisussaan niukan harkittu. Silti teokset ovat täynnä paitsi huolta luonnon monimuotoisuuden katoamisesta, myös inhimillistä lämpöä ja myötätuntoa kaikkia elollisia olentoja kohtaan.

Heikkilän teoksissa olevat linnut eivät ole mitä tahansa lintuja, vaan aina lajityypilliset tuntomerkit omaavia, tunnistettavia lintulajien tai jopa lintuyksilöiden kuvauksia.

Puhuttelevinta Heikkilän taiteessa on kuitenkin sen hiljainen ja oivaltava huumori. Jokaisella teoksella on jokin sanallisesti kerrottavissa oleva tausta, joka viimeistään auttaa taiteeseen tottumattomankin katsojan äkillisen oivalluksen äärelle.
Jussi Heikkilän teos Lintu/Bye
Lintu/Bye (Tiibetin kielellä lintu) (2014) Jussi Heikkilän teos Lintu/Bye jussi heikkilä

Timanteilla koristeltu vesilintu? Näyttää kivalta, mutta kun tulee ajatelleeksi haulikkoa, ja sitä hauliryöppyä, jonka metsästäjä sillä saattaa vesilintuun kohdistaa, syntyy yllättävä yhteys: tämä lintu on kuin ammuttu, paitsi, että se ei ole - se on koristeltu timantein kauniiksi ja jollakin tapaa kuolemattomaksi.

Heikkilän korkeakulttuuri on ilmavaa ja ajatuksenomaista. Hänen taiteessaan käsitteet liikkuvat keveästi kuin linnut.

Viisarit seinällä? Aivan kuin kello olisi kymmentä yli kymmenen. Tuntiviisari on keinohamppua, eli uudenuutukaista materiaalia ja minuuttiviisari on mammutin hammas, joka on 25 000 vuotta vanha. Siis oikea mammutin hammas, joka on oikeasti 25 000 vuotta vanha. Ajatukset vinksahtavat raiteiltaan.

Jussi Heikkilän teos Musta joutsen Kyhmyjoutsen
Musta joutsen, Kyhmyjoutsen (2014) Jussi Heikkilän teos Musta joutsen Kyhmyjoutsen jussi heikkilä

Saksofoni, joka muistuttaa mustaa joutsenta? Ei vain mitä tahansa mustaa joutsenta, vaan mustajoutsenta (cygnus atratus), jonka nokka on lajille tunnusomaista valkoista juovaa myöten tunnistettava. Ylipäätään Heikkilän teoksissa olevat linnut eivät ole mitä tahansa lintuja, vaan aina lajityypilliset tuntomerkit omaavia, tunnistettavia lintulajien tai jopa lintuyksilöiden kuvauksia. Tarkemmalla katsomisella saman saksofonin toisesta päästä löytää pikkuriikkisen kyhmyjoutsenen. Vasta ymmärrys siitä, että kyhmyjoutsenta kutsutaan sen englanninkielisellä nimellä ”mykäksi joutseneksi” avaa yhteyden mustajoutsenen saksofonin ja kyhmyjoutsenen kolmiodraamaan. Komeasti töräyttelevä laulujoutsen on jätetty kuvasta pois, vai onko se sittenkin jotenkin läsnä saksofonina?

Tikkaat, jonka askelmat ovat sulkia? Ihmisen itselleen valmistama huonekalu, jonka avulla voisi kiivetä ylöspäin, kohti taivasta. Paitsi, että sulat askelmien paikalla kertovat, ettei ihmisellä ole pääsyä sinne ylös, korkealle, missä linnut liikkuvat. Ja jos ihminen sitä yrittäisi, hän katkoisi lintujen sulat.

Heikkilän korkeakulttuuri on ilmavaa ja ajatuksenomaista. Hänen taiteessaan käsitteet liikkuvat keveästi kuin linnut. Niiden lento perustuu tarkkaan taustatutkimukseen ja aiheiden tuntemukseen. Kuten lintuja kantaa keveä, mutta tarkoituksenmukainen luusto, myös Heikkilän taiteessa jokainen piirre on aerodynaamisen tarkoituksenmukainen. Silti teosten elinvoima on jotain muuta kuin tekniikkaa: se on suuren sydämen, läsnäolon, myötätunnon ja kuuntelun voimaa, sitä, että jokaisen teoksen taustalla on faktapohjaisen perehtyneisyyden lisäksi myös syvästi koettuja läsnäolon hetkiä. Ne ovat hetkiä, jotka ruokkivat myös katsojaa, teosten äärellä heräävän mielihyvän ja ajatusten muodossa.

Kommentit