Reijo Perälä
Yle
Kun Neuvostoliitto 26. tammikuuta 1956 purki Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen, huokaistiin Suomessa helpotuksesta. Pahimmat vaaran vuodet olivat vihdoin ohi. Porkkalan palautus oli iso uutinen myös ulkomaisissa lehdissä. Alue oli ollut puna-armeijan sotilastukikohtana vuodesta 1944 lähtien.
Suomen itsenäisyys oli sodan jälkeen löyhissä kantimissa. Kun tykinkantaman päästä eduskuntatalosta oli noin 20 000 venäläistä sotilasta ja noin 10 000 siviiliä, oli maan poliittinen vapaus vähintäänkin nimellistä.
Siksi Porkkalan sotilastukikohdan purkaminen ja alueen palauttaminen Suomelle otettiin riemuiten vastaan. Raja-alueen puomi nostettiin ylös 26. tammikuuta 1956 iltapäivällä kello kolme. Tämän jälkeen alueelle marssivat Suomen armeijan joukot.
Palautuksen jälkeen sotilaat tarkastivat Porkkalan alueen. Siviiliväestön liikkuminen oli aluksi rajoitettua. Kulkulupana toimi ns. Porkkalan passi, joka mahdollisti alueella liikkumisen vain päiväsaikaan.
Ensimmäisten joukossa alueelle päästettiin uteliaat lehtimiehet. Heti tammikuussa 1956 alueeseen kävi tutustumassa kansainvälinen lehtimiesvaltuuskunta. Toimittajajoukon autokolonnassa oli toista sataa ajoneuvoa ja satoja toimittajia.
Lehtimiehille esiteltiin venäläisten rakentamia rakennuksia. Vanhoja rakennuksia oli purettu pois ja uusia tehty tilalle. Kirkkonummen rautatieasema oli saanut venäläiseen tapaan sinisen värityksen. Sininen, punainen ja vihreä väri pistivät toimittajien silmään.
Tukikohtaan oli rakennettu suuria, maanalaisia varastoluolia. Friggesbyn suolla oli kestopäällysteinen lentokenttä. Degerbyn alueelle ja Pikkalan kartanon maille Siuntioon oli rakennettu leipomot. Ne olivat pitäneet koko tukikohdan väen levissä. Alueella oli myös uusi satama sekä sairaala- ja koulurakennuksia. Betonibunkkerit ja muut sotilaalliset rakennelmat kertoivat, että alueella oli ollut 12 vuoden ajan Neuvostoliiton sotilastukikohta.
Maljoja ja juhlia
Porkkalan palautuksen kunniaksi järjestettiin alkuvuodesta 1956 monia juhlia. Eräs kokokohta oli Neuvostoliiton valtuuskunnan vierailu Suomessa.
Presidentti J.K. Paasikivi otti korkea-arvoiset vieraat vastaan presidentinlinnassa. Valtuuskunta seurasi myös valtiopäivien päättäjäisistuntoa eduskunnassa.
Palautusta koskevat asiakirjat allekirjoitettiin Neuvostoliiton suurlähetystössä. Paikalla oli molemmista maista kenraaleita ja kummankin maan korkeinta poliittista johtoa.
Porkkalan alueen palautusasiakirjojen allekirjoitusta juhlistettiin maljoin ja juhlapuhein. Sodan jälkeisen ulkopolitiikan hengessä puheissa vannottiin ystävyyden nimiin.
Lähdön tunnelmissa
Pari päivää ennen virallista luovutusta alueella vieraili Suomen hallituksen valtuuskunta pääministeri Urho Kekkosen johdolla. Suomen valtuuskunnassa olivat mukana myös ulkoministeri Johannes Virolainen, puolustusministeri Emil Skog, sisäministeri Valto Käkelä ja oikeusministeri Weijo Henriksson.
Neuvostoliiton puolelta isäntinä toimivat suurlähettiläs Viktor Lebedev ja Porkkalan alueen komendantti, kenraali Sergei Kabanov.
Komendantti Kabanovin aikana Porkkalaan rakennettiin kivipäällysteinen tykkitie, ns. Kabanovin tie. Lähellä Pikkalan kartanoa tästä mukulakivillä päällystetystä tiestä on säilynyt pieni pätkä. Muuten venäläiskauden merkit on lähes kokonaan hävitetty.
Rakennusten todellinen kunto paljastuikin vasta keväällä 1956 lumen sulettua. Myöhemmin suurin osa venäläisten rakentamista rakennuksista purettiin pois niiden huonokuntoisuuden vuoksi.
Peltoalasta viljelyksessä oli ollut vajaa kolmannes. Paikoitellen viljelykset olivat huonossa kunnossa ja täynnä monenlaisia rakennelmia. Myös metsää oli hakattu, merkkinä tästä lähes metrin mittaiset kannot.
Haava Suomen sydämessä
Porkkalan sotilastukikohdan perustaminen vuonna 1944 oli ollut Suomelle sekä nöyryytys että turvallisuuspoliittinen riski. Pääkaupungin keskeiset osat oli mahdollista tuhota yhdellä tykinlaukauksella, jos Neuvostoliitto niin haluaisi.
Kohtuuton oli ollut aikoinaan myös Neuvostoliiton vaatimus, että alue piti Suomelle määrättyjen ehtojen mukaisesti tyhjentää kymmenessä päivässä heti sodan jälkeen syksyllä 1944.
Porkkalan alue oli laaja. Vesialueet mukaan laskettuna sen pinta-ala oli 1000 neliökilometriä. Vuokra-alueeseen kuului koko Degerbyn kunta, lähes koko Kirkkonummi ja osia Inkoosta ja Siuntiosta.
Puna-armeijalle luovutettavalla alueella asui lähes 7 300 asukasta. Alueen tyhjentämiseen osallistui kaikkiaan lähes 20 000 ihmistä Helsingistä ja muualta pääkaupunkiseudulta.
Täydet kuorma-autot ja hevoskärryt kuljettivat kotinsa menettäneiden omaisuutta yötä päivää. Karjaa kuljetettiin öisin, jottei kapeille teille olisi syntynyt ruuhkia.
Kaikkiaan lähes 2 200 rautatievaunua täyttyi heinistä, karjasta, työvälineistöstä ja irtaimistosta. Tavaraa oli lisäksi kuljettamassa taukoamatta 800 autoa ja 1 200 hevosta. Omaisuutta kuljetettiin pois myös veneillä.
Koko tyhjennysoperaatiota johti Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckell. Siviilien lisäksi tyhjennysoperaatioon oli määrätty noin 3000 sotilasta ja lottaa.
Kirkkonummen keskiaikaisessa kivikirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus 24.9.1944. Tämän jälkeen lasimaalaukset, kattokruunut ja kirkonkellot irrotettiin. Irtaimisto vietiin suojaan Haapajärven kirkkoon parinkymmenen kilometrin päähän.
Uusi raja varmistettiin kilometrin levyisellä suojavyöhykkeellä. Raja-alueen puomi laskettiin 29.9.1944 tasan klo 8. Porkkala oli määräpäivään mennessä tyhjä entisistä asukkaista.
Maailman pisin tunneli
Porkkala oli 12 vuoden ajan sekä sotilaallinen että poliittinen tukikohta. Jo Neuvostoliiton joukkojen läsnäolo oli painostustekijä ja uhka. Suomen oli pakko olla varpaillaan.
Maan itsenäisyys olikin vakavasti uhattuna. Paasikivi ja Mannerheim tuskailivat kulissien takaisissa keskusteluissa, että käytännössä Suomi on miehitetty maa, vaikka julkisuudessa sitä ei uskallettu sanoa.
Tämä on hirmuinen sopimus
Mannerheim ehdottikin pääkaupungin siirtämistä Helsingistä Turkuun. Muina vaihtoehtoina pohdittiin Tamperetta ja Jyväskylää. Pääkaupungin siirtoon ei kuitenkaan uskallettu ryhtyä, koska Neuvostoliitto saattaisi pitää siirtoa provokaationa. ”Tämä on hirmuinen sopimus ja hirmuista politiikkaa”, tuskaili Paasikivi päiväkirjoissaan.
Kun raja-puomi laskeutui, katkesi myös Helsingin ja Turun välinen tärkeä rautatieyhteys. Ratayhteys oli poikki lähes kolme vuotta, kunnes määräyksiä lievennettiin.
Käyttöön otettiin erikoinen järjestely, jota kansa kutsui maailman pisimmäksi rautatietunneliksi. Junat saivat kulkea Porkkalan alueen läpi maksua vastaan, mutta ikkunat peltilevyillä peitettynä. Ikkunat peitettiin Espoon Kauklahden asemalla. Inkoon Tähtelän pysäkillä peltilevyt sai ottaa ikkunoista pois. Lisäksi veturit piti vaihtaa venäläisiksi vuokra-alueen läpikulun ajaksi.
Sen sijaan Porkkalan tukikohtaan menevää liikennettä suomalaiset eivät saaneet tarkastaa. Lisäksi suomalaisten piti taata, että Neuvostoliiton kauttakulku ja liikenneyhteydet Porkkalan tukikohtaan toimivat kaikissa oloissa. Uhkauksena oli, että jos yhteydet eivät toimi, neuvostoliiton sotilaat ottavat haltuun tarpeelliset liikenneväylät.
Majvikin kartanoon venäläiset perustivat tiedustelu- ja vakoilukeskuksen, joka toimi Leningradin sotilaspiirin alaisuudessa. Sieltä kuunneltiin Suomen radio- ja puhelinliikennettä yötä päivää.
Tieto palautuksesta tuli syksyllä 1955
Alkuperäisen sopimuksen mukaan vuokra-ajan oli määrä kestää vuoteen 1994 saakka. Hämmästys olikin suuri, kun syyskuussa 1955 tuli yllättäen tieto, että Neuvostoliitto palauttaa alueen Suomelle.
Neuvostoliiton ratkaisun taustalla oli monta syytä. Kansainvälisessä politiikassa elettiin suojasäätä, ja Neuvostoliitto esitti Geneven huippukokouksen kynnyksellä, että vieraalla maaperällä olevat sotilastukikohdat pitäisi poistaa.
Toinen keskeinen syy oli se, että aseteknologian kehittymisen myötä Porkkalan tukikohdalla ei enää ollut sotilaallista merkitystä. Leningradin puolustus voitaisiin hoitaa uusilla aseilla muutenkin, eikä siihen Suomenlahden sulkevia tukikohtia enää tarvittaisi.
Alunperinhän Neuvostoliitto perusteli Porkkalan tukikohdan tarpeellisuutta nimenomaan Leningradin turvallisuudella. Kun Viron puolella Naissaaressa, vastapäätä Porkkalaa, oli toinen tukikohta, voitiin Suomenlahden meriliikenne sulkea kahden sotilastukikohdan avulla.
On kannattanut olla haukuttavana, kun saa elää tällaisen päivän
Kolmantena syynä on pidetty sitä, että Neuvostoliitto halusi myönteisellä eleellä ja ajoituksella vaikuttaa Suomen presidentinvaalin lopputulokseen. Jos Paasikivi ei jatkaisi, niin työtä jatkaisi ainakin Kekkonen. Niinpä Paasikivelle ja Kekkoselle haluttiin Neuvostoliitossa antaa näyttävä rooli ulkopolitiikan taitureina, joiden ansiosta Porkkala voitiin palauttaa.
Ja ulkopolitiikan taitureita Paasikivi ja Kekkonen kieltämättä myös olivat. ”Olen tehnyt Neuvostoliittoon seitsemän matkaa ja ensimmäisen kerran palaan sieltä tyytyväisin mielin”, tokaisi huojentunut presidentti Paasikivi.
”On kannattanut olla haukuttavana, kun saa elää tällainen päivän”, kirjasi pääministeri Kekkonen saman asian päiväkirjaansa.
Filmisepon katsaus 157 kertoi merkittävästä uutispäivästä 26. helmikuuta 1956. Samassa filmikatsauksessa käsitellään Porkkalan palautusta Suomelle, nähdään, miten Suomen valtuutetut lähtevät ensi kertaa Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen, joka on tällä kertaa Tanskassa, ja juhlitaan Italiassa Cortina d’Ampezzossa talviolympialaisten avajaisissa.
