Hyppää pääsisältöön

Neljä Emma-ehdokkuutta kahminut Sanni muuttui vuodessa tulokkaasta esikuvaksi

Artisti on vaimentanut ennakkoluuloiset huutelijat kovalla työllä. Nykyään ihmiset arvostavat hänen työtään sen sijaan, että kehuisivat esimerkiksi hänen vaatteitaan.

Sanni Emma Gaalan tiedotustilaisuudessa. // Kuva: Rimma Lillemägi

Sanni palkittiin Emma Gaalassa Vuoden naissolistiksi jo ensimmäisestä albumistaan, Sotke mut. Se sai monet kohottamaan kulmiaan. Lisää vettä myllyyn heitti se, että nuori lahjakkuus valittiin Vain elämää -ohjelmaan mukaan kokeneiden konkareiden rinnalle.

Nyt kukaan ei muista enää ennakkoluulojaan, sillä Sanni on omalla työllään saanut vaiennettua epäilijät ja suunsoittajat. Viime vuonna julkaistu Lelu-niminen kakkosalbumi oli menestys, ja Sanni nousi yhdeksi Vain elämää -kauden kiinnostavimmaksi artistiksi omilla versioillaan muiden hiteistä.

Tänä vuonna Sanni on ehdolla neljässä Emma-kategoriassa, jotka ovat Vuoden naissolisti, Vuoden biisi, Vuoden popalbumi ja yleisöäänestys.

- Tuntuu siltä, että mut otetaan nykyään enemmän vakavasti. Se on kivaa. En loukkaannu ennakkoluuloista, koska ymmärrän ne. Nykyään jengi tulee sanomaan, että arvostaa mun työtä sen sijaan, että kehuisivat esimerkiksi mun paitaa, Sanni kommentoi YleX:lle.

Poppari on huomannut, että tänä päivänä hänen kaltaisiaan uusia naisartisteja tulee musabisnekseen kovalla tahdilla. Sanni ei kuitenkaan halua ottaa siitä kunniaa täysin itselleen.

- Nyt on kyllä tullut paljon nuoria naisartisteja kehiin. Musta on kiva kuulla freesiä soundia. Kaikki tekee kotistudioissa musaa ja makeita juttuja. Kaikki on mahdollista.

Sannin tahti on kova, sillä hän aikoo julkaista kolmannen albumin vielä tänä vuonna. Loppuvuodesta julkaistavan levyn ensisingle julkaistaan 12. helmikuuta. Emma Gaalassa Sanni esiintyy JVG:n kanssa, joten saattaa olla, että rap-duo fiittaa myös sinkulla.

- Saa nähdä, jos se vaikka esitetään, Sanni vihjaa.

Lue myös:

Tässä ovat Emma Gaalan ehdokkaat – YleX:n Kesäkumibiisi mukana

Päiväkirjamaisuutta ja urbaania soundia – uusi naisartistien buumi valtasi soittolistat 

Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit – mukana myös Antti Tuisku