Hyppää pääsisältöön

Äänien ihastuttava keveys - ekakertani kuunnelmastudiossa

Mustat morsiamet Johanna Vuoksenmaan ja Sirpa Kähkösen kuunnelma
Mustat morsiamet Johanna Vuoksenmaan ja Sirpa Kähkösen kuunnelma Kuva: Yle Kuvapalvelu janna räsänen,Jussi Vatanen,Johanna Vuoksenmaa,Radioteatteri,Sirpa Kähkönen

"Kesällä 2013 löysin Sirpa Kähkösen kirjat. Vietin lomaa Kroatissa, mutta pääni sisällä olin 30-luvulla ja Kuopiossa. Luin koko Kuopio-sarjan yhteen pötköön ja ajattelin, että tämä tarina ja nämä ihmiset ansaitsisivat vielä lukevaa yleisöä laajemmankin kokijakunnan, mutta vallitsevat tuotantorealiteetit tuntien pakotin itseni hylkäämään ajatuksen TV-sarjasta saman tien. Laadukkaan epookin tekeminen tämän päivän TV-budjeteilla on indie-tuotantoyhtiölle mahdotonta. Tyydyin kehumaan kirjoja kaikille läheisilleni ja levittämään näin Kuopio-sarjan ilosanomaa.

Olen aina rakastanut äänten maailmaa.

Kun radioteatterista vuotta myöhemmin otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin haluaisinko kokeilla kuunnelman ohjaamista vastasin epäröimättä, että haluan. Olen aina rakastanut äänten maailmaa. Siinä missä itseäni nuoremman polven ohjaajat ovat lapsena tehneet musiikkivideoita, animaatioita ja lyhytelokuvia minä aloitin kuunnelmilla ja kelanauhurilla. Ovia paukuteltiin, aterimia kilisteltiin, askelia tömisteltiin olohuoneen lattiaan, kun taltioin ensimmäisiä kuunnelmiani alle kouluikäisenä. Myös elokuva- ja TV-töissäni rakastan äänitöitä. Äänisuunnittelulla voi rakentaa uskomattomia maailmoja - ja laajentaa kuvassa näkyvää maailmaa - katsojan/kuulijan mielikuvituksen avulla huomattavasti halvemmalla kuin kuvalla maalaillen. Kun mietin, mitä haluaisin äänillä kertoa, muistin Kuopio-sarjan ja ehdotin Mustat morsiamet -kirjaa esikoiskuunnelmani aiheeksi. Radioteatterista löytyi muitakin Kähkös-faneja ja ideani otettiin ilollla vastaan, piti vain tarttua toimeen.

En ole koskaan lukenut kuunnelmatekstiä puhumattakaan, että olisin kirjoittanut jotain suoraan ääniksi ja kuunnelman käsikirjoittaminen tuntuikin jopa ohjaamista suuremmalta haasteelta, mutta lähdin purkamaan ajatusta yksinkertaisinta tietä: millaisena itse haluaisin Mustat morsiamet kuulla, mitkä hetket tästä tarinasta olisivat äänellisesti kiinnostavia ja tarinan kannalta välttämättömiä. Kirja on laaja ja täynnä toinen toistaan kiinnostavampia henkilöitä ja tilanteita, sen tapahtumat kattavat noin kymmenen vuotta ja ankara karsiminen oli välttämätöntä. Päätin keskittyä puhtaasti Anna Hallikaisen - myöhemmin Anna Tuomen - elämään ja tarjota kuulijalle pinon äänikuvia tuolta ajanjaksolta Annan elämää, ikäänkuin raottaa albumia, jossa kuvia on harvakseen ja vain tärkeimmistä hetkistä, niistä, jotka muistaa läpi elämänsä.

Keväällä käsikirjoitus oli valmis ja sain ryhtyä yhteen mielipuuhistani, teoksen roolittamiseen. Koska paikka, Kuopio, on keskeisessä roolissa tarinassa, päätin säilyttää paikan tunnun kuunnelman kielessä. Epookkiin sijoittuvan dialogin kirjoittaminen on usein haastavaa, kirjakieli kuulostaa jäykältä ja etäiseltä, mutta nykypäiväinen puhekieli ei sekään välttämättä istu maailmaan, jossa keskustellaan asioista ja käsitteistä, joita tämän päivän kieli ei enää aktiivisesti mukanaan kanna. Murre, tässä tapauksessa savon murre, tarjoaa yhden pelastuksen. Ihmiset puhuvat rennosti ja luonnollisella rytmillä, mutta kuitenkin eri tavoin kuin tämän päivän sekoittuneemmassa maailmassamme. Halusin kuitenkin, että murre melodioineen olisi näyttelijöille oma ja tuttu, joten aloin etsiä oikealta kuulostavia savolaisia näyttelijöitä.

Henkilöt olivat käsikirjoitusvaiheessa tulleet itselleni kovin tutuiksi ja itselläni oli tietysti mielikuva siitä, miltä kunkin ääni kuulostaa. Oli hauskaa ajatella näyttelijöitä pelkkinä ääninä, kerrankin ulkonäöllä ja mimiikalla ei ollut mitään merkitystä, oli vaan äänen korkeus ja rytmi, puheen luontevuus ja selkeys, kaikki tärkeitä elementtejä muussakin näyttelijäntyössä, mutta tällä kertaa sain keskittyä yksinomaan niihin. Sivurooliehdokkailleni laiton tekstejä sähköpostissa ja vastaanotin ääninäytteitä WhatsAppin ääniviesteinä, ihan uudenlainen ja hupaisa ”koekuvausmetodi” sekin. Annan rooliin halusin nuoren, kirkkaan, kevyen, mutta vahvan ja persoonallisen äänen. Teatterikorkeakoulun puheopettajan kautta sain vinkkiä savonlinnalaisesta näyttelijäopiskelijasta Janna Räsäsestä. Jo puhelu Jannalle oli jännittävä, koska tajusin luurin piipatessa, että jos puhelimeen vastaavan henkilön ääni kuulostaa aivan väärältä, joutuisin antamaan näyttelijälle rukkaset jo puhelimessa. En antanut. Lähetin Jannalle käsikirjotuksen, tapasimme, koeäänitin pätkiä ja totesin, että tässä on etsimäni ääni. Lassin rooliin tiesin haluavani Jussi Vatasen ja toivoin vaan, että aikataulut hänelle sopisivat.

Lukuharjoituksissa loppukesästä radioteatterin neuvotteluhuoneeseen pakkautui ihastuttava joukko savoa puhuvia huippunäyttelijöitä, Janna ja Jussi mukaanlukien. Kuulin kuunnelman ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan läpi luettuna ja kun muutamat kohtaukset tuttuudestaan huolimatta heruttivat itkun omallekin poskelleni aloin uskoa, että ehkä tekstillä olisi jotain annettavaa kuulijoille.

Ei ollut vaihtelevia sääoloja tai auringon eteen tunkevia pilviä, ei lentokoneitten häiriöääniä tai väärärytmistä kamera-ajoa, ei avustajan kameraan osuvia silmiä.

Tuottaja Erja Manto oli suuressa viisaudessaan ehdottanut äänisuunnittelijaksi ihanaa, kokenutta ja taitavaa Tiina Luomaa. Tiina oli itselleni paras mahdollinen työpari, hän antoi minun ohjata tavallani, mutta ehdotteli ja neuvoi keltanokkaa lempeästi ja kärsivällisesti.

Jo aikatalutus ja tuotannon valmistelu yllätti minut helppoudellaan, ei ollutkaan kuvauspaikkojen etsintää, ei valaisua, ei maskiaikoja, ei lavastusta, pelkkiä ihania ihmisen ääniä. Koska olen viettänyt viimeiset viisitoista vuotta erilaisten elokuva- ja TV-tuotantojen raskaissa karavaaneissa olin aivan lumoutunut kuunnelman tekemisen keveydestä ja intensiivisyydestä, siitä, että silmät voi laittaa kiinni ja kuunnella vaan. Hienointa oli, että kerrankin sai keskittyä vain näyttelijöitten ohjaamiseen, kun näyttelijä teki kohtauksen haluamallani tavalla, se oli valmis. Ei ollut vaihtelevia sääoloja tai auringon eteen tunkevia pilviä, ei lentokoneitten häiriöääniä tai väärärytmistä kamera-ajoa, ei avustajan kameraan osuvia silmiä. Oli vain näyttelijät ja ohjaaja. Ja se taitava äänisuunnittelija, joka taltioi kaiken oikealla tavalla.

Kuvausten… ups… äänitysten jälkeen alkanut äänileikkaus ja teoksen lopullinen miksaaminen oli myös riemastuttavaa. Halusin osallistua myös tehosteiden tekemiseen varmaan ärsyttävänkin innokkasti. Eräänäkin syyskuisena aamuna pyyhälsin studiolle käsissäni kondomeita, päärynöitä, omenia, sukkahousuja ja ohutta lakanakangasta - synnytyksen ääniä varten, taisipa joitain tällä tavarakasalla aikaansaatuja ääniä päätyä lopputulokseenkin.

Hämmästyttävän nopeasti kuunnelma oli myös valmis. Kevyt ja iloinen työprosessi mahtui muistitikkuun, mutta jännittävin hetki oli vielä edessä. Pudotin CD:lle taltioidun kuunnelman vähän ennen joulua tarinan äidin, Sirpa Kähkösen, postilaatikkoon. Meni viikko, meni toinen, mitään ei kuulunut ja piehtaroin jo ahdistuksissani, että kuunnelma oli varmaankin Sirpan mielestä kamala. Kuitenkin eräänä päivänä FB-meiliini pompsahti sydäntälämmittävä viesti, kirjailijan kiitos, kuunnelma oli kelvannut, siitä oli tykätty. Toivottavasti kelpaa sinullekin."

Johanna Vuoksenmaa
Johanna Vuoksenmaa johanna vuoksenmaa

Tampereella 25.1.2016

Johanna Vuoksenmaa

Kommentit