Hyppää pääsisältöön

Onnellisuuden etsiminen voi olla painajainen

Ohjaaja Wille Hyvönen onnellisuuskoulutuksessa. Kuvaaja: Jarmo Kiuru
Ohjaaja Wille Hyvönen onnellisuuskoulutuksessa. Ohjaaja Wille Hyvönen onnellisuuskoulutuksessa. Kuvaaja: Jarmo Kiuru Kuva: Yle/Jarmo Kiuru onnelliset

"Wille Hyvösen dokumentti Onnelliset kertoo loputtomasta riittämättömyyden tunteesta. Meidän pitäisi olla onnellisia, onnellisempia kuin muut." Kalle Kinnunen pohtii Dokumenttiprojektissa esitettävän dokumentin teemaa.

Mitä onnellisuus on? Onko onnellisuudesta tullut velvollisuus? Onko siinä enää mitään aitoa ja välitöntä, että on pakko nauttia, olla hetkessä ja olla onnellinen?

Jos joku toinen on edes hetken ajan silminnähden onnellisempi, muuten onnelliseksi olonsa tuntenut ihminen saattaa kokea olevansa sittenkin onneton.

Tuliko onnellisuudesta eräänlainen kilpailu?

Ohjaaja Wille Hyvönen onnellisuuskoulutuksessa. Kuvaaja: Jarmo Kiuru
Ohjaaja Wille Hyvönen sanoo jahdanneensa jotain koko elämänsä - rakkautta, turvaa, taiteilijaidentiteettiä, ”onnellisuutta, vitun onnellisuutta”. Ohjaaja Wille Hyvönen onnellisuuskoulutuksessa. Kuvaaja: Jarmo Kiuru Kuva: Yle/Jarmo Kiuru onnelliset

Wille Hyvönen lähti etsimään onnellisuutta ja tekee siitä samalla dokumentin. Onnelliset muistuttaa Hyvösen ensimmäistä pitkää dokumenttielokuvaa Kummisetäni thaimorsian: se on vilpittömän oloinen matka tekijänsä omiin tunteisiin.

Tuossa edellisessä elokuvassaan Hyvönen kävi läpi tunteita, joita hänessä herätti kummisedän yllättävä suhde thaimaalaiseen naiseen. Hyvönen käsitteli avoimesti ajatuksiaan siitä, onko tuollainen suhde tasa-arvoinen, hyväksikäyttöä tai ylipäänsä sopiva. Elokuvan ytimessä oli moraalisen paheksunnan sijaan kysymyksiä ennakkoluuloista.

Onnellisuuteen liittyy suuria psykologisia, filosofisia ja biologisia kysymyksiä. Länsimaisen ihmisen perustarpeista suuri osa on tyydytetty. Klassinen tarvehierarkia on oikeastaan sekaisin: hyvin harva joutuu taistelemaan saadakseen ruokaa tai lämpimän paikan nukkua. Rakkauttakin useimmat kokevat, ja Suomessa on varsin turvallista. Miksi niin moni silti syö pillereitä säädelläkseen aivokemiaansa?

Mitä enemmän hän tutkii onnellisuutta, sitä onnettomammaksi hän tulee.

Elokuvan alussa Hyvönen rajaa kysymyksen itseensä. Dokumentintekijä koki olevansa hyvin onnellinen, muttei silti tarpeeksi onnellinen.

Hyvönen käy onnellisuusvalmentajien kursseilla. Oma peilikuva alkaa ahdistaa. Mitä enemmän hän tutkii onnellisuutta, sitä onnettomammaksi hän tulee.

Hyvösen tyyli on morganspurlockmaista itsensä peliin laittamista, mutta henkisemmin ja filosofisemmin. Spurlock söi Super Size Messä hampurilaisia, Hyvönen taas käy valmennuksissa, joista tulee yhtä lailla ähky.

Ainakin tästä katsojasta kurssit tuntuvat eräänlaiselta henkiseltä puoskaroinnilta: aivan kuin onnellisuusvalmentajat nimenomaan pyrkisivät pitämään ihmisen sen verran epävarmana ja riippuvaisena, että kursseilla käymistä ei voi lopettaa. Onnellisuuden tavoittelu onkin surullisuudelta suojautumista tiettyyn hintaan per viikkokäynti.

Elokuva on myös henkilökuva - Hyvösen omakuva itsestään. Se tekee elokuvasta tavallaan raskastakin katsottavaa, sillä kerronta menee niin lähelle ihoa.

Hyvönen on samaan aikaan miellyttävä ja ärsyttävä hahmo. Miellyttävä, koska hän on avoin ja haavoittuvainen. Ärsyttävä, koska hän esittää oman kokemuksensa niin tärkeänä. Jo alussa hän toteaa miettineensä ”mulle ja ihmiskunnalle tärkeää aihetta”, ja valitsee sitten nimenomaan henkilökohtaisen elämänsä.

Se ei ole narsismia. Tästä ristiriidasta elokuvassa on kyse. Onnelliset käsittelee eroa, joka on oman kokemuksen erityisyydellä ja samojen kokemusten yleismaailmallisuudella. Nykyajan ”onnellisuus” on jotain, mikä on aina suhteessa toisten onnellisuuskokemukseen. Onnellisuus on identiteettiä.

Myös Kummisetäni thaimorsiamessa Hyvönen pääsi ruotimaan omien ajatustensa ja moraalikäsitystensä perimmäisiä motiiveja. Hän näki, kuinka ne ovat osa hänen identiteettiään, ”punavihreäksi kuplaksi” kutsutun kulttuuripiirin ajattelua.

Samoin Onnelliset ei kerro onnellisuuden tavoittelusta niinkään, vaan Hyvösen halusta tutkia omaa identiteettiään. Joskus ne ovat sama asia, joskus eivät.

Mutta kun Hyvönen sanoo jahdanneensa jotain koko elämänsä - rakkautta, turvaa, taiteilijaidentiteettiä, ”onnellisuutta, vitun onnellisuutta” - hän todella osuu hermoon. Niinhän me kaikki etsimme.

Nykyajan ihmisellä materiaalisesti hyvinvoivassa teollisuusmaassa on liikaa vaihtoehtoja.

Masennuksen yleistymiselle on varmasti useita syitä, mutta useimpien tutkimusten mukaan se liittyy siihen, että nykyajan ihmisellä materiaalisesti hyvinvoivassa teollisuusmaassa on liikaa vaihtoehtoja. Esimerkiksi vaihtoehdot ”onnellisuuteen” muuttuvat vaikeiksi vaatimuksiksi omasta onnellisuudesta, jota voi toteuttaa ja johon voi pyrkiä tuhansin eri tavoin.

Sanan onnellisuus voi siis muuttaa sanaksi täydellisyys, kuten Hyvönenkin toteaa miettiessään, mitä hän oikeastaan tavoittelee.

Ilmiö on sama kuin ahdistus kaupassa, jossa on liikaa valinnanvaraa. Jos kuluttaja ei ole valmistautunut tilanteeseen, valinnan tekeminen muuttuu vaikeaksi, stressaavaksi, jopa mahdottomaksi painajaiseksi.

Ohjaaja Wille Hyvönen ja Siiri Raasakka. Kuvaaja: Jarmo Kiuru
Sanan onnellisuus voi siis muuttaa sanaksi täydellisyys, kuten Hyvönenkin toteaa miettiessään, mitä hän oikeastaan tavoittelee. Ohjaaja Wille Hyvönen ja Siiri Raasakka. Kuvaaja: Jarmo Kiuru Kuva: Yle/Jarmo Kiuru onnelliset

Juuri kun Hyvönen on pääsemässä analysoimaan, kuinka tuon ”onnellisuuden, vitun onnellisuuden” etsiminen on runsaudenpulaa identiteettien valintamyymälässä, hän päättää lopettaa asian tutkimisen ja uhkaa lopettaa dokkarinsa sihen. Sehän on eräänlainen keskisormen näyttäminen katsojalle, joka ei tunne Hyvöstä, vaan on suostunut seuraamaan tämän yksityistä matkaa.

Tarina sentään jatkuu vielä hetken ja päätyy kohtuullisen tyydyttävään lopputilanteeseen ainakin Hyvösen kannalta, mutta Onnelliset jää pintaraapaisuksi onnellisuuden ongelmasta. Ehkei se voisikaan olla enempää, koska onnellisuudesta on tullut ideologinen kysymys, joka ei mahdu yhteen eikä kymmeneen dokumenttiin.

Onneksi Onnellisisssa on paljon hienovaraista itseironiaa. Hyvösen huumorintaju on tyylikästä silloinkin, kun hän ohimennen kertoo suolen toiminnasta. Onnellisuuden etsimiseen nimittäin kuului erään valmentajan mielestä ruokavalion raju muutos, joka sai Hyvösessä aikaan kuukausia kestäneen ripulin.

Biologiaa kaikki tyynni, ehkä sittenkin.

Kalle Kinnunen

Dokumenttiprojekti: Onnelliset maanantaina 25. tammikuuta klo 21.30 TV1:llä ja Yle Areenassa. Katsottavissa Yle Areenassa 24. helmikuuta asti.

Lisää aiheesta:
- Onnelliset-dokumentin esittely TV1:n sivulla

Kommentit