Hyppää pääsisältöön

Reppumatkailija harhauttaa rosvoa

Sarah Eggers
Sarah Eggers Kuva: Uwe Tautenhahn/Yle, Markku Lyytinen/Yle saksaa uusin silmin

Sarah Eggers on matkustanut lähes kaikissa Euroopan maissa, mutta myös Egyptissä, Pakistanissa, Yhdysvalloissa sekä latinalaisessa Amerikassa. Eniten hän pitää latinojen mutkattomasta asenteesta, jolla selviää kaikenlaisista tilanteista.

Kolumbialaisten ja kuubalaisten rento elämäntapa ja myös musiikki ovat Sarahin mieleen. Hän on harrastanut tanssia jo useita vuosia, mutta vasta Etelä-Amerikassa hän rakastui erityisesti salsaan. Tanssiminen saa hyvälle tuulelle.

Sarah toimii kaukobussien koordinaattorina Berliinissä. Hän selvittelee tilanteita viranomaisten ja kuljettajien kanssa silloin, kun kaukoliikenteessä on ongelmia. Jos kaikki sujuu moitteettomasti, on työpäivä helppo!

Tunnetuko harhautusrepun?

Omilla reppumatkoillaan Sarah pitää mukanaan pientä "harhautusreppua", jota hän pitää näkyvästi esillä. Repussa on vesipullo, pusero ja keksejä - eli ei mitään arvokasta. Arvotavarat kuten matkaliput, passi ja raha ovat vyölaukussa lähellä kehoa. Varkaustapauksissa häneltä on viety nimenomaan pikkureppu, johon rosvon huomio kiinnittyy. Varas jää nuolemaan näppejään mitättömän harhautussaaliin vuoksi.

Maailmanmatkaajan reissuvinkit

Sarah rakastaa latinalaista Amerikkaa ja matkustamista. Mitkä ovat Sarahin vinkit turvalliseen matkustamiseen?

  • die Weltbummlerin - maailmanmatkaaja (nainen)
  • der Rucksack - reppu
  • beklauen - varastaa
  • sich beklagen - valittaa
  • der Dieb - varas
  • die Wertsachen - arvotavarat

Tee videoon liittyvä tehtävä.

Tehtävä: mitä matkustusvinkkejä Sarah antaa?

Rakkaudesta salsaan

Sarah rakastaa salsaa. Hän on oppinut tanssia myös matkoillaan. Nyt Sarah salsaa tanssikoulussa.

  • lebensfroh - elämäniloinen
  • die Lebensfreude - elämänilo
  • gute Laune - hyvä tuuli
  • die Bewegung - liikkuminen
  • die Leidenschaft - intohimo

Grilliruokaa!

Currywurst on suosittu makkararuoka varsinkin Berliinissä. Makkaralla on oma museonsa, jonka mukaan makkara-annoksen kehitti Herta Heuwer vuonna 1949. Currywurst on saanut nimensä tomaattiketsupin päälle ripoteltavasta curryjauheesta.

  • der Imbiss - pikkusyötävä, välipala
  • an/bieten - tarjota
  • der Geruch - haju
  • das Fett - rasva

Lue myös: Saksan ja Itävallan ruokasanastoa

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Saksaa uusin silmin

Helppokäyttöinen kielen oppimisen sivusto saksan perustaidot hallitseville ja innostuksen lähde vasta-alkajille. Sukella saksalaiseen kulttuuriin ja tutustu kymmenen saksalaisnuoren arkeen. Runsaasti videoita – tekstityksellä tai ilman. Monipuolisia tehtäviä itseopiskeluun tai opetustarkoitukseen. Kokeile kuvavisaa.

  • Kamppailulaji sopii vegaanille

    Saksaa uusin silmin: Adrian on vegaani ja vapaaottelija.

    Adrian Ruf on vegaani ja vapaaottelija. Miten ruokavalio vaikuttaa urheilijan suoritustasoon?

  • Kohti unelma-ammattia

    Saksaa uusin silmin: Alina haluaa ratsastusterapeutiksi.

    Urheilullinen Alina Marx haluaa tehdä työtä, johon liittyy hevosavusteinen psykoterapia. Ensin hän opiskelee fysioterapeutiksi.

  • Trendikuvia lomokameralla

    Saksaa uusin silmin: Miten lomokuvat syntyvät?

    Berliiniläinen Christian Kretke on monipuolinen lomografian harrastaja.

  • Sadonkorjuun aikaan viinitilalla

    Saksaa uusin silmin: Christiane Wagnerin viinitilalla.

    Christiane Wagnerin viinitilalla Saarburgissa tehdään ympäripyöreitä päiviä.

  • Tuoksunenä tuntee hajuvedet

    Saksaa uusin silmin: Dominik nauttii tuoksujen maailmasta.

    Tuoksujen maailma veti Dominik Beckeriä puoleensa jo nuorena. Nyt hän myy hajuvesiä.

  • Ylioppilaaksi keikkojen lomassa

    Saksaa uusin silmin: Muusikon matkassa Wuppertalissa.

    Franzi Birk on muusikko, joka säveltää ja sanoittaa omat biisinsä. Keikkojen lomassa Franzi kirjoittaa nyt ylioppilaaksi.

  • Sosiaalinen verkostoituminen kannattaa

    Saksaa uusin silmin: Tärkeintä työelämässä on verkostoitua.

    Laura Hirvi toimii Suomen Saksan-instituutin johtajana Berliinissä. Tärkeintä työssä on verkostoitua ja yhdistää sopivat tekijät toistensa kanssa.

  • Reppumatkailija harhauttaa rosvoa

    Saksaa uusin silmin: Sarah antaa reppureissuun vinkin.

    Sarah Eggers on nähnyt paljon maailmaa. Eniten hän pitää latinojen mutkattomasta asenteesta sekä musiikista, joka saa hyvälle tuulelle.

  • Tässä nuoret ovat!

    Saksaa uusin silmin: Saksapaketin nuoret esittäytyvät.

    Ymmärrätkö saksaa? Katso videot ja tutustu nuoriin.