Hyppää pääsisältöön

Erkki Pirtolan poika: isä teki taidetta kaikesta, myös perheestään

Erkki Pirtola ja pojat
Erkki Pirtola, sylissään lapsenlapsensa Kaamos Pirtola. Kuvassa oikealla Pilvari Pirtola. Erkki Pirtola ja pojat Kuva: Papu Pirtola KulttuuriCocktail,erkki pirtola

Kuvataiteilija ja ITE-taiteen uranuurtaja Erkki Pirtola kuoli viime viikonloppuna. 65-vuotiaana kuollutta Pirtolaa on muisteltu paljon kuluneen viikon aikana – lähinnä taidealalla työskentelevät ovat luonnehtineet Pirtolan elämäntyötä marginaalitaiteen tallentajana. KulttuuriCocktail tapasi Pirtolan pojan Pilvari Pirtolan, joka kertoo millaisena hän näkee isänsä.

Tuomas Karemo: Mitä isäsi piti suurimpana saavutuksenaan?

Pilvari Pirtola: Meitä lapsia eli neljää poikaansa. Ei hän sitä minulle koskaan henkilökohtaisesti sanonut, kuulin tämän muilta. Viimeisinä vuosinaan hän oli myös hyvin ylpeä isoisän roolistaan. Kaikista surullisinta onkin nyt, ettei 4-vuotiaalla pojallani Kaamoksella ole enää pappaa. Tämä olikin viimeinen keskustelunaiheemme Erkin kanssa puhelimessa: lapsenhoito.

TK: Miten poikasi reagoi kuolinuutiseen?

PP: Hän sanoi, että nyt papalla tulee ikävä häntä. Mielestäni lohduttavasti ja ihanasti sanottu, että surija onkin kuollut isäni eikä hän. Lisäksi poikani on hieman huolissaan Erkin kotiin unohtuneista legopalikoista.

TK: Millainen leikkijä Erkki oli?

PP: Hän leikki koko ajan. Viimeisimpänä muistan, että Erkki oli päättänyt tuunata kotinsa lähellä jossain puistossa olleen julkisen veistoksen Kaamoksen kanssa uuteen uskoon. Tämä oli ihan tavallista. Heidät meinattiin kerran heittää ulos erään gallerian avajaisista, kun isäni oli laittanut Kaamoksen piirtämään vieraskirjan täyteen omia piirrustuksiaan.

TK: Anarkisti loppuun asti...

PP: Kyllä. Hänellä oli kyky muuttaa järjestys ja heittäytyä lasten maailmaan. Kerran hän käveli poikani kanssa agilityradan ohi. Erkillä välähti ja hän laittoi poikani juoksemaan koirien kanssa esteet läpi molempiin suuntiin. Muut olivat kauhuissaan tästä stoorista, mutta minusta tämä oli huvittavaa, kun tunsin isäni.

TK: Kuinka vanha poikasi olikaan?

PP: Neljä ja puoli vuotta.

TK: Millaista teidän lapsuudenkodissanne oli 1980-luvulla?

PP: Äiti muisteli joskus kauhistuneena, kun hän oli jättänyt minut ja veljeni Erkin hoidettaviksi. Kotona odotti hurja näky: maalia ja papereita oli joka puolella. Olimme maalanneet myös seiniä. Taisimme juoksennella ympäriinsä alastomina. Erkki saattoi joskus myös napata meidän lasten maalauksia mukaan näyttelyihinsä. Ne olivat siellä muiden taideteosten joukossa. Tästä tulee mieleeni Erkin ripustustyyli. Hän saattoi tuoda galleriaan valtavan läjän omia töitään vasta kaksi tuntia ennen avajaisten alkua. Voit kuvitella galleristien reaktion.

TK: Hän kuvasi videoitaan koko ajan, myös kotona. Miten tämä vaikutti perhe-elämäänne?

PP: Siihen oli pakko tottua, että se helvetin kamera oli koko ajan päällä ja Erkki sen takana virnuilemassa. Välillä kyllä kaikki meni ärsyttävyyksiin asti. Kysyin häneltä joskus, että miksi kaikki täytyy taltioida. No, tottuipa ainakin kameran edessä olemiseen.

TK: Miten Erkki vastasi kysymykseesi?

PP: Ei mitenkään, ei hän koskaan perustellut meille taltioimisvimmaansa. Ehkä hän vain näki taidetta ja mahdollisuuksia joka puolella. Koskaan ei voi tietää, jos joku hyvä tilanne tulee. Kerran Erkki oli kuvaamassa näyttelyn avajaisia, kun hän huomasi kahden pojan leikkivän pyörän renkaalla gallerian edessä kadulla. Hän näki enemmän taidetta ja potentiaalia niissä renkaalla leikkivissä pojissa kuin taidenäyttelyn avajaisissa ja siellä olevissa teoksissa.

TK: Menikö hän koskaan liiallisuuksiin kuvaamisessaan?

PP: Kerran suutuin hänelle oikein kunnolla. Olin nauhoittanut vhs:lle televisiosta Tappajahain, jota aloin eräänä iltana katsoa. Erkki olikin nauhapulassaan jyrännyt sen. Hän oli taltioinut Tappajahain päälle loputtoman ajomatkansa Ior Bockin kanssa jollain helvetin metsätiellä Lemminkäisen temppelille – ja he onnistuivat kaiken lisäksi ajamaan ojaan. Kasetteja piti piilotella, ettei hän jyrää kaikkia omia elokuviamme. Oli tavallaan onni, että Erkin vhs-kamera varastettiin New Yorkissa aikana, jolloin tekniikka oli muuttumassa pienempään suuntaan. Hänen piti siirtyä eri formaattiin ja näin hän jätti vhs-kasettimme rauhaan.

TK: Millainen Erkin nauhakokoelma on? Voisitko samalla kuvailla, miltä hänen kotinsa näyttää nyt.

PP: Sotkuiselta, Erkille tyypilliseltä sotkulta. Mutta videokasetit ovat kyllä yllättävän hyvässä järjestyksessä. Siellä on odottamassa tuhansia videokasettaja eri formaateissa muovikasseissa lattioilla, lipastoissa ja hyllyillä. Hän käytti vähintään sata nauhaa vuodessa. Hän osti ensimmäisen kameransa vuonna 1986 ja äänitti yötä päivää seuraavat 30 vuotta. Siellä on odottomassa korvaamaton audiovisuaalinen aarreaitta, valtava määrä videoita. Ongelma on se, että Erkin muistiinpanot ovat hyvin niukkoja: kasettiin liimatussa tarrassa on normaalisti yksi tai kaksi sanaa ja ehkä joku vuosiluku.

TK: Hänen ensimmäinen nauhoituksensa liittyy kuolinpesän tyhjentämiseen. Isäsi meni taltioimaan, miten hänen ystävänsä Kalervo Palsan tauluja kannetaan Getsemanesta ulos lumihankeen tämän kuoleman jälkeen. Nyt draaman kaari menee tavallaan kiinni, kun kohta isäsi kuolinpesää aletaan selvittää ja kantaa toisaalle.

PP: Kyllä. Olenkin aikeissa mennä kuvaamaan Erkin kotia sellaisena kuin se häneltä jäi. Ja Erkin kameralla. Mitä isäni kokoelmiin tulee, ne ovat liian isot meille perheenjäsenille hoidettavaksi. Hän taltioi elämää noin 30 vuotta. Minulla menisi seuraavat 30 vuotta, jos itse kävisin materiaalin läpi. En ole nähnyt siitä kuin murto-osan. Ehkä katson isäni nauhoja myöhemmin, kun etäisyyttä tulee enemmän. Nyt haluan keskittyä omiin töihini. Toivottavasti joku arkisto ottaa isäni nauhat hoitaakseen ja järjestääkseen. On siinä kyllä kamala työ...

TK: Jäikö isäsi miltään osin sinulle mysteeriksi?

PP: Kyllähän hänessä oli hyvin privaatti puoli. Sain kuulla usein muilta, kuinka paljon me lapset merkitsimme hänelle. Lisäksi hänellä oli aina niin monta rautaa tulessa. En esimerkiksi tiedä, kuinka paljon ja millaisia tauluja hän maalasi. En todellakaan tiedä isäni taiteellisen työn lopullista laajuutta. Olen itse asiassa vasta tänään menossa poikani kanssa katsomaan Helsingin Jätkäsaareen isäni viimeistä näyttelyä. Voi olla tunteikas hetki.

TK: Mitä isäsi opetti sinulle, joko jollain sanonnalla tai omalla olemuksellaan?

PP: Hän ei toitottanut koskaan mitään fraasia. Ehkä juuri tuolla omalla olemuksellaan hän halusi sanoa: kulje omaa tietäsi.

Erkki Pirtolan viimeiseksi projektiksi jäi yhteistyö KulttuuriCocktailin kanssa. Pirtolan nauhoista oli tarkoitus tehdä 8-osainen ITE-taiteilijoista kertova sarja. Tämän lisäksi oli tarkoitus kuvata dokumentti, jossa Pirtola matkaa maaseudelle etsimään ITE-taidetta. Pirtola kuoli kesken materiaalin läpikäymisen. KulttuuriCocktail tekee tv-ohjelman Pirtolan ITE-taidetyön merkityksestä. Se lähetetään Yle Teemalta helmikuun lopulla.

erkki pirtola
erkki pirtola Kuva: Papu Pirtola KulttuuriCocktail,erkki pirtola
Kommentit