Hyppää pääsisältöön

Huutokauppa on parhaimmillaan viihdyttävää show'ta

Huutokauppameklarin työnä on myydä mahdollisimman paljon tavaraa mahdollisimman hyvällä hinnalla. Tavoitteeseen voi päästä monella tavalla, mutta ilman ostajia se on mahdotonta. Jyväskylän huutokauppakamarilla lennokkaalla tyylillään meklaroinut Martti Puomiranta sai usein tuvan täyteen pelkästään saapumalla paikalle. Kamera kiertää -ohjelma tallensi Puomirannan meklarointia vuonna 2004.

Huutokauppa on parhaimmillaan kuin yhden miehen lavanäytös. Martti Puomirannan meklarointi toi paikalle paitsi tavaroista oikeasti kiinnostuneita, myös ihmisiä, jotka tulivat vain viihtymään. Puomirannan kaupankäynti muistuttaa paljon stand up -keikkaa, sillä hyvien koomikoiden tavoin hän ottaa yleisön mukaan esitykseensä.

Puomirannalla on yhteys myös Suomen tunnetuimpaan meklariin, huutokauppakeisari Aki Palsanmäkeen, sillä Puomiranta toimi aiemmin Palsanmäkien huutokaupan meklarina. Puomirannan jäätyä eläkkeelle Palsanmäen oli pakko nousta itse lavalle, vaikka häntä kertomansa mukaan jännitti niin, etteivät tavarat meinanneet pysyä käsissä.

Minareetin porttia ostamassa

Opiskellessani 1990-luvulla Jyväskylässä kuljin usein illansuussa kaupungin keskustan läpi. Monta kertaa kiinnitin huomiota Kauppakadulla sijaitsevaan huutokauppakamariin, jossa hyvin harvoin oli päivisin ketään, mutta joka torstai-iltaisin pursuili väkeä kadulle asti. En ollut koskaan käynyt huutokaupassa ja kerran astuin uteliaisuuttani liikkeeseen. Huutokauppa oli loppupuolella, sillä mahduin istumaan salin takariviin.

Penkkirivien edessä seisoi suuri, parrakas ja kovaääninen mies puhuen ja viuhtoen vilkkaasti käsillään. Puhe ei ollut amerikkalaisista huutokaupoista tuttua käsittämätöntä konekivääripapatusta, vaan leppoisaa, kertovaa jutustelua. Välillä meklari muutti erikoisesti puheensa painotusta (kuten oheisessa klipissä kohdassa 1.35 “raidallinen kangas”), jonka ensikertalainenkin huomasi nopeasti olevan merkki siitä, että tosi on muuttumassa tarinaksi ja kaupankäynti showksi.

Ensimmäisen huutokauppareissuni jälkeen olin niin vaikuttunut Puomirannan hauskuuttajan kyvyistä, että suuntasin usein torstai-iltaisin huutokauppakamarille. Ja nimenomaan viihtymään, en ostamaan, vaikka muutaman kerran jotain huusinkin.

Kun myynnissä oli vähemmän arvokasta perustavaraa, kaupankäynti sujui nopeasti ilman suurempaa showta. Meidän viihtyjien kannalta parasta antia olivat erikoiset tavarat, joista oli aluksi vaikea päätellä mihin ne oli tarkoitettu. Meklari saattoi kysyä apua yleisöltä, keksiä esineelle kokonaan uuden nimen ja käyttötarkoituksen tai kertoa keksityn tarinan tavaran historiasta. Kerran Puomiranta roikotti käsissään suihkuverhon tankoa ja esitteli sen naama peruslukemilla minareetin portiksi. Yleisö nauroi vedet silmissä. Sitä en jaksa muistaa menikö “portti” kaupaksi.

Janne Huttunen

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto