Turun Klubia uhkasi sulkeminen talousvaikeuksien takia. Paikallisen live-kulttuurin kehto kuitenkin pelastettiin helsinkiläisten ja turkulaisten kulttuurivaikuttajien voimin. Tänään 29. tammikuuta remontoiduissa tiloissa vietetään uuden live-klubin Gongin avajaisia.
Gongin uusi vetäjä Janne Kiviniemi odottaa jännittyneenä iltaa, kun koko talo avataan uudistettuna yleisölle. Avajaisissa Gongin lavalle nousee heavy- ja rock-hittien hillbillyversioita soittava Steve ’n’ Seagulls.
Viikonloppu huipentuu lauantaina 30. tammikuuta, Turku Modern Winter Conferenceen, jota tähdittävät muun muassa Jori Hulkkonen, Shivan Dragn, Kristiina Männikkö ja muita elektronisen musiikin huippunimiä.
Torstaina 28. tammikuuta klubilla puolestaan esiintyi ikärajattomalla keikalla Mikael Gabriel. Gong pyrkiikin välttämään Turun Klubin kohtalon monipuolisella ohjelmallaan ja laajennetulla kohderyhmällään.
- Turun kokoisella talousalueella pitää tavoitella monenlaisia yleisöjä valtavirrasta marginaalisempiin juttuihin. Gong taittuu monenlaiseen klubi-iltaan ja keikkaan, Kiviniemi kommentoi YleX:lle.
Turku on monille kotimaisille bändeille tärkeä etappi kiertuesuunnittelussa. Gongin saliin mahtuu noin 500 ihmistä. Näin ollen se sijoittuu keikkapaikkana suuremman Logomon ja pienemmän Dynamon väliin.
- Kaikki paikat tukevat toisiaan. Mitä enemmän kaupungissa on tarjontaa, sen enemmän se aktivoi ihmisiä käymään tapahtumissa. Gongin saliin saa intiimin ja menevän meiningin samaan aikaan, Kiviniemi sanoo.
Keväällä Gong jatkaa monipuolisella linjallaan, kun lavalle nousevat muun muassa eri genrejä edustavat Olavi Uusivirta, Evil Stöö, Maj Karma ja Mira Luoti.
Lue myös:
Valtaosa Turun Klubin loppuvuoden keikoista järjestetään konkurssista huolimatta
Sima-yhtye Turun Klubin konkurssista: Meidän bändiä ei olisi ilman sitä paikkaa